perjantai 4. kesäkuuta 2010

Illallisvieraita

 Eilen olin kutsunut illalliselle täälläpäin vierailevan saksalaisen ystävättäreni Ullin ja hänen kaksi teiniään. Parin päivän ajan mietin,mitä tarjoaisin;Ullin 15-vuotias tytär on täysin kasvissyöjä,ja 17-vuotias poika taas oli juuri toipunut vakavasta vatsataudista. Ajattelin tarjota kasvisruokia ja myös joitakin raakajuttuja. Aterian aloitimme uunissa grillatulla munakoison puolikkaalla,jonka päällä oli tahinia sekoitettuna vuohenmaitojugurttiin. Päälle puristin tomaatin sisusosaa.Tämä onkin mielestäni yksi herkullisimmista tavoista valmistaa munakoisoa.Lisänä oli salaattia,jossa salanova-salaatin lehtiä,paprikaa,punasipulia ja kirsikkatomaatita,yhdessä taatelivinaigretin kanssa. Suuressa kulhossa on täysjyväpenneä pestokastikkeessa,kirsikkatomaattien ja minimozzarellapallojen kanssa. Pesto oli hieman tavanomaisesta poikkeavaa,ja molemmat teinit popsivat pastaa erittäin tyytyväisinä.

Minttu-basilikapesto
  • nippu basilikaa
  • ½ nippua minttua
  • 1 sitruunan mehu (pari ruokalusikallista)
  • 2 rkl manteleita
  • 2 valkosipulin kynttä
  • oliiviöljyä ,suolaa ,pippuria
  • 2 rkl oluthiivahiutaleita
Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi tahnaksi. Minttu antoi kivan ja erilaisen maun tähän pestoon.
Tein myös sobawokkia,jossa oli sobanuudeleiden lisäksi  punaista paprikaa,sipulia, mung-ituja,broccoliinia ja valkosipulia. Kastikkeessa oli tamari-soijakastiketta,seesamiöljyä, hunajaa,chiliä ja inkivääriä.Tätä olisi voinut tehdä vähän vähemmän,sillä tuon edellisen pastan jälkeen teinit olivat jo niin täynnä,että eivät tätä jaksaneet syödä.

Tarjosin myös uunissa kypsytettyä,marinoitua tofua.Yksi ehdottomista tofuherkuistani: tofu leikataan paksuiksi viipaleiksi,marinoidaan (tässä oli soijakastiketta,hunajaa,misoa,chiliä ja hieman savuaromia. Marinoinnin jälkeen laitoin palat uunipellille,ja kaadoin kastikkeen päälle. Kypsennytin tofua aika alhaisessa lämpötilassa.Kun se oli jäähtynyt, leikkasin paloista ohuita siivuja.Tosi hyvää! Kasvissyöjätyttö piti tästä erityisen paljon,kun taas Ulli,hänen äitinsä,ihastui marinoituihin herkkusieniin,jotka olin valmistanut kuivurissa. Taas kerran huomasin,miten ihania sienistä tuleekan,kun ne ensin marinoidaan ja sitten jonkun aikaa kuivataan,jolloin marinointiliemi imeytyy niihin,ja tekee sienistä erityisen maukkaita.

Jälkiruoka oli täysin raw, mansikkaraparperitorttu. Olin aiemmin ihaillut Keittiökameleontin ja Herkku ja Koukku-blogissa olleita raakaraperperireseptejä,ja tässä sitten on oma panokseni. Ihan kauhea kauniita ei näistä tortuista tullut mutta olivat hurjan herkullisia! Määriä en kaikessa kiireessä kirjoittanut ylös,mutta pohjassa oli mantelia,kookosta, rusinoita ja taatelia.Täytteesen tulevan raparperin tein niin,että marinoin paloja ensin tiivistetyssä luomuomenamehussa,ja kuivattelin palasia kuivurissa yhdessä mehun kanssa.Ei paloista kauhean pehmeitä tullut,mutta kun kun jauhoin ne mansikoiden ja cashewkerman kanssa,tuli seoksesta ihan tasaista. Lisäsin kookosöljyä ja makeutta tuli tuosta tiivistetystä omenamehusta.Raperperi on tosiaankin hurjan hyvää myös raakaresepteissä,ja ensimmäistä kertaa raakajälkkäreihin tutustuneet vieraani ihastuivat näihin täysin!

12 kommenttia:

  1. Hyvänen aika,Jael, tämä menuu sitten, jos me sinne joskus saamme itsemme tuotettua! Siis mulle tuli ihan syljen ylieritystä...

    Sain muuten tästä nyt helpon vinkin tehdä grillissä munakoisoa. Kiitos!

    Aion silti kokeilla viimeistään, kun blogi jää vähän lomalle ja Reima myös, hieman vaativampiakin juttuja, mutta aina pyydän eniten: Antakaa yksinkertaisia ohjeita. Niihin voi sitten itse keksiä jotain mieluista, jos haluaa.

    (Täällä on muuten nyt aika kylmä. Yöllä taitaa mennä neljään asteeseen. Toivottavasti on lämmintä ja kaunista kun olet Suomessa.)

    VastaaPoista
  2. Samoilla sanoilla kommentoin kuin Leenakin: oi mikä menyy! Kasvisruokien ystävänä, mutta tylsänä ruoanlaittajana ihailen tätä monimuotoisuutta, ainesten ja mausteiden määrää !

    VastaaPoista
  3. Leena;kiitos,ja ilomielin tätä teillekin tekisin! Tuota munakoisoa on tosi helppo tehdä,kannattaa vaan tehdä viiltoja siihen puolikkaaseen ennenkuin se voidellaan öljyllä ja laitetaan uuniin.
    Niinkö kylmää on! Ja täällä hurjan lämmintä ja kosteaakin nyt,etuajassa.Itse asiassa odotankin vähän viileämpää ilmaa...

    Sooloilija:Kasviksia täällä tosiaankin on moneen menoon.Ja vaikka 2 vieraista on lihansyöjää,eivät he sitä lainkaan kaipailleet.

    VastaaPoista
  4. mmmm. det är först nu jag blir sugen på något annat än whiskey och choklad!

    vilken fröjd det måste vara att vara middagsgäst hos dig!

    VastaaPoista
  5. Mahtavia tarjottavia! Olis kiva saada tarkempikin ohje raparperitortustasi, vaikutti tosi hyvälle. Hieno kuva muuten tosta soba-nuudelisalaatista.

    VastaaPoista
  6. Tintsu:kiitos:-)

    Sara:whiskey och shoklad,vilken kombination....;D Det skulle vara trävligt att ha dig som middagsgäst här också....

    Okriina:kiitos:-) Täytyy tehdä noita torttuja uudestaan joku kerta,sen verran hyvältä maistui,niin että saan ne määrätkin ylös.

    VastaaPoista
  7. Oih, alkoi tehdä mieli kypsennettyä ruokaa :)

    VastaaPoista
  8. Hei ja terveisiä punaisesta keittiöstä! Pitkän tauon jälkeen palasimme taas bloggaamaan, ja tekstiä tulee toivon mukaan liki päivittäin. :) Meillä on hihassa monta hyvää reseptiä ja kuviakin on! Valitettavasti bloginpito väljähtyi vähähiilihydraattisen ruokavaliomme takia, mutta parhaamme yritetään tästä lähtien. :) Toivottavasti ette ole kadonneet minnekään!

    VastaaPoista
  9. Hei Dea ja kiva kun tulitte takaisin! Tulenkin pikemmiten katsomaan....

    VastaaPoista
  10. Mmmmm, i get hungry eventhough it's very early in the morning.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...