maanantai 6. syyskuuta 2010

Kokeiluja Yu Choyn (kaalirapsi?)kanssa

 Eilen poikkesin Tel Avivin vanhan,jo käytöstä poistetun bussiaseman lähettyvillä olevalla kävelykadulla. Neve Shaanan niminen kävelykatu oli aikoinaan täynnä kenkäkauppoja oleva katu,jossa minäkin täällä ensimmäistä kertaa asuessani kävin joskus ostamassa kenkiä.Katu on siitä paljon muuttunut,sillä vanhaa bussiasemaa ei enään ole vieressä,kenkäkaupat ovat poissa,ja sen sijaan kadulla on useita, lähinnä vierestyöläisiä palvelevia kauppoja,kuten puhelinkauppoja,internet-paikkoja,ja sitten niitä,joiden vuoksi minä sinne menin:aasialaisia ruokakauppoja. Katu sijaitsee myös alueella,jota pidetään tällä hetkellä kaupungin pahimpana:siellä on rikollisuutta,prostituutiota,narkkareita ,enkä pimeän tullessa siellä uskaltaisi poiketa,mutta päivänvalossa siellä voi hyvinkin kävellä.Parissa vihanneskaupassa myydään kasviksia ,joita ei muualla helposti löydy,ja suurin osa asiakkaista onkin aasialaisia sekä aasialaisesta ruuasta kiinnostuneita. Eilen sitten näin yhdessä vihanneskaupassa tuossa ylläolevassa kuvassa  näkyviä isoja lehtikimppuja (niiden vieressä on kitkerää melonia,Bitter Melon) En tiennyt mitä nuo lehdet olivat,joten kysyin vieressä olevilta kahdelta filippiinittäreltä.He sanoivat sen olevan kiinankaali,mikä ihmetytti,sillä näiden vieressä oli iso röykkiö sitä,mitä me tunnemme kiinankaalina. Kysyin myös,miten tuota lehtikaalia valmistetaan,ja he selittivät,että ne ryöpätään pikaisesti kiehuvassa vedessä,jonka jälkeen ne pilkotaan pienemmiksi,ja wokataan ansoviksen ja sitruunamehun kanssa. Maistoin muutamia lehtiä raakana,ja filippiinittäret olivat kauhuissaan;"Ei sitä noin voi syödä!" Eivät tainneet tietää,että raakana lehdet olivat miellyttävän pehmeän makuiset.

Kotona sitten yritin googlettamalla selvittää ,mitä nämä vihreät lehdet oikein olivatkaan,ja vastaus löytyikin pian,vanhan kunnon Cook's Thesauruksen avulla
Kyseessä siis on Yu Choy,eli syötävä rapsi,jota kasvatetaan nimenomaan vihreiden lehtien ja kukkavarsien vuoksi,ja jota käytetään paljon aasialaisessa keittiössä.

Halusin kokeilla filippiinittärien suosittelemaa ohjetta,joten sen jälkeen kun olin huuhdellut,paloitellut, ja ryöpännyt osan lehdistä lisäsin hieman öljyä wokkipannuun,noin teelusikallisen anjovistahnaa(filippiinittäret varmaankin tarkoittivat niitä kuivia pikkukaloja,joita näkee aasialaisissa kaupoissa..) Lisäsin yu choyn lehdet sekä pilkotut varret,yhden limen mehun ja sekoittelin seosta parisen minuuttia. Ei tämä hullumpaa ollut,mutta  kokeilin toista satsia valkosipulin, chilin,soijakastikkeen ja seesamiöljyn kanssa,ja pidin siitä paljon enemmän.
Jälkikäteen mietin,että tuo ryöppäys oli ihan turhaa:yu choy on kuin pinaatti ja se keitettäessä menee samalla tavalla kokoon kuin pinaattikin. Onneksi jätin puolet (nippu oli valtava!) ryöppäämättä,ja näin jälkikäteen täytyy sanoa,että kaikista eniten pidin tästä raakana:lehdet ovat miellyttävän makuisia ja pehmeitä,samoin mehukkaan pehmeät varret,ja sopivatkin hyvin salaattiin.Ihan naurattaa se filippiinittärien kauhistunut ilme,kun söin yu choyn raakoja lehtiä:D 
Tuota kitkerää melonia olen kerran ostanut,mutta en osannut sitä oikein valmistaa,ja se oli kamalaa.Myyntipöydällä on tässä myös pieniä birds's eye chilejä,sekä vihreitä papaijoja,joihin ei muualla törmää.Okraakin tuossa on iso röykkiö;en ole koskaan päässyt sen makuun.Vaaleita munakoisoja en myöskään ole muualla nähnyt;myös näitä käytetään aasialaisessa keittiössä.Todella kiva,että näitäkin on täällä alettu kasvattaa:-)

17 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä myyntipöytiä! On kyllä niin ankeaa, kun Suomessa täytyy tyytyä pääosin supermarkettien nahistuneisiin hedelmä- ja vihannesvalikoimiin.

    Mä tykkään okrasta. Jos sitä joskus onnistun bongamaan paikallisesta etnokaupasta, teen siitä currya kikherneiden kanssa. Friteerattunakin se on kuulemma hyvää!

    VastaaPoista
  2. hitto ihmetytti pitkään miten tel avivissa torilla laatikossa lukee vihreä mango, piti lukea uudestaankin että olitko käynyt suomessa :)

    nyt kun tota meidän helsingin stokan herkkua on uudistettu niin monet erikoisemmat vihannekset on tännekin tullut.. en odes tiennyt että on marmorikuulankokoisia pikku kurkkuja olemassa. vähän hankala tietty on kun ei niitä osaa käyttää mutta se on kai se seikkailu

    VastaaPoista
  3. Elina;olen varmasti saanut huonosti valmistettua okraa,mutta ihan sen johdosta en ole sitä uskaltanut sitten laittaa.Ehkä pitäisi joskus kokeilla.Täällä kyllä vihanneskauppojen myyntitiskit ovat houkuttelevia.

    Aleksi:No mä menin laittamaan sen sinne,ajattelin laittaa noihin kaikkiin selitykset,mutta laitoin vain noihin kahteen.Stockan Herkku on tosiaankin kivasti suurentunut ja valikoimat parantuneet,kävin kesällä toteamassa:-) Tuossa Cooks Thesauruksessa aika hyvin löytää sellaisia harvinaisempiakin aineksia,jos ei niistä tiedä,niinkuin nyt löysin tämän yu choyn.

    VastaaPoista
  4. se on siis suuremtunut varmaan tupalalla tässä parin viikon sisällä melkeen tulee mieleen riittääkö ostajia kaikille ihme jutuille.

    mullakin on joku tollanen raakaainelista kirja, hirveästi kuvia kaikesta mutta ei siellä musta mitään tosi ihmejuttuja oikeen ole.

    VastaaPoista
  5. Ai se on siis vieläkin suurentunut kesästä ,vau! No ensi kesänä sitten tulen sitä tsekkaamaan;D

    VastaaPoista
  6. Oikea "runsaudensarvi" tuo vihannestiski. Ei täällä meidän kaupassa. :)
    Kiva on katsella kuviasi.

    VastaaPoista
  7. Jännittävä uusi tuttavuus tuo kaalirapsi. Raakana siitä saisi varmaan vähän pehementämällä hyvän salaatin. Muutenkin postauksesi oli taas kiva vilkaisu maailman vihannestiskeille. Ollaan uudistuneesta Stockasta mitä mieltä tahansa, mieluummin ostelisin kasvikseni kuvauksesi kaltaisilta toreilta. Ilman turhaa hifistelylisää...

    VastaaPoista
  8. Unelma:kasvisten suhteen täällä tosiaankin on runsaudensarvia.

    Okriina;pidin paljon tästä uudesta tuttavuudesta raakana,ja se ei edes mielestäni tarvitse mitään pehmentämistä salaattia varten,on sen verran mehevää ihan noin.Ensi kerralla kun ostan niin ehdottomasti vain raakamuodossa sitä käytän. Ulkoilmatorit on ainakin kasvisten suhteen parempi vaihtoehto kuin marketit:-)

    VastaaPoista
  9. On nuo myyntipöydät runsaan ja kauniin näköisiä! Löytyy monenlaista kokeiltavaa. Kyllä täältä Suomestakin aika hyvin alkaa jo saamaan erikoisempiakin hedelmiä ja vihanneksia, mutta hinnathan niissä valitettavasti myöskin on aina sitten sitä luokkaa, ettei oikein ostaa malta.

    VastaaPoista
  10. Täällä ilmasto on koko vuoden sellaista,että voi tuorekasviksia saada lähiseudulta. Mutta kiva että Suomestakin kivasti löytyy jo eksottisempiakin juttuja,mutta tuppaa ne aika kalliita olemaan.

    VastaaPoista
  11. Tunnen vain kaalirapi, mutta se on ihan eri asia eli kyssäkaali. Ei tuo taida olla ihan pinaattikiinankaalikaan, mutta vähän sitä tyyliä. Harmi, että mun kiinalainen ystävä ehti jo lähteä, olisin häneltä kysynyt.
    Tätäkin kanavaa kautta vielä MANY HAPPY RETURNS! (huh, toivottavasti mun tietotoimisto on oikeassa!)

    VastaaPoista
  12. Allu:ehkä tuo on just sitä pitaattikiinankaalia,sillä aika paljon muistutti pinaattia,ja sitä voi käyttää mielestäni samoin tavoin.Tosi halpaa oli;valtava nippu alle 1 ½ euroa
    And thank you ,yes your information source was right;D

    VastaaPoista
  13. Mieheni on pyorinyt tuolla alueella viime aikoina taksiasiakkaiden toivossa ja sanoo, etta sinne on pakko menna joskus kiertelemaan. Kuin ulkomaille menisi. Varsinkin viikonloppuisin on kuulemma vilkasta.

    VastaaPoista
  14. Anu:harmi kun just viikonlopun aikaan ei ole liikennettä.Arkisin tuolla on hiljaisempaa ja monet kaupat kiinni.

    VastaaPoista
  15. No johan on ikävä alue, en minäkään tuonne pimeällä menisi.

    Kitkerää melonia olisi joskus ihan kokeilumielessä kiva maistaa.

    VastaaPoista
  16. So true! There are some excellent looking greengrocers in that area, although I've never bought anything there. Maybe I should.

    Some of those greens and vegetables also can be found in the Carmel Market, but it looks like the selection is better by the bus station.

    To prepare bitter melons:http://www.phamfatale.com/id_1817/title_Falling-In-Love-with-Bitter-Melon/ There are several related posts with lots of recipes.

    VastaaPoista
  17. Tuure.Vähän ikävä alue pimeällä tosiaankin,vaikka puhelimeni varastettiin ihan päivänvalossa.Tuo kitkerä meloni on varmaankin hyvää,jos sitä valmistaa oikein.

    Liz: I could not find all of those things that I found in these shops in the Karmel shuq,like yu chou,which I really liked.Maybe I should try to prepare that bitter melon sometimes,thanks for the link:-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...