lauantai 17. joulukuuta 2011

Pienet bataattiomenakakkuset

Tehdessäni muutama postaus sitten bataattinamuja ihastuin bataatin ja omenan makuyhdistelmään,ja sen pohjalta ideoin nämä pienet raw-kakkuset. Makeus näihin kakkusiin tuli pelkästään kasviksista ja hedelmistä ja minusta sen enempää makeutta näihin ei kaipaakaan.

Pienet bataattiomenakakkuset
  • 1 bataatti
  • 2 omenaa (käytin 2 suurehkoa luomu Granny Smith-omenaa)
  • 8 medjoul-taatelia +vettä liotukseen
  • 1 rkl piparimaustetta
  • 1½ rkl tiivistettyä omenamehua
  • 1 dl idätetyistä tattareista jauhetttua jauhoa
  • 2 dl mantelijauhoa
  • 1 tl psylliumkuitua
Kuori ja raasta bataatti hienon hienoksi raasteeksi.Tee sama omenoille.Kaada taateleiden päälle sen verran vettä että ne peittyvät,ja anna niiden liota vähintään tunnin. Jauha taatelit soseeksi lisäten liotusvettä niin,että syntyy paksuhko sose.Lisää sose sekä tiivistetty omenamehu raasteen joukkoon ja lisää myös piparimauste,tattarijauho,mantelijauho sekä psyllium.Anna taikinan seistä noin varttitunnin. 

Laitoin taikinaa ihanaan silikoniseen lumihiutalemuottiin,jonka ostin Helsingissä viime talvena. Laitoin koko muotin kuivuriin ja kuivatin kakkusia siinä yön yli. Seuraavana aamuna  poistin kakkuset muotista ja annoin niiden kuivahtaa vielä kuivurissa kunnes niiden pinta oli kuivunut.  Laitoin kakkusille myös kuorrutuksen ,johon tuli lucumaa,kaakaovoita,lesitiiniä,steviaa ja hieman cashewpähkinöitä.Kakkusista tuli hurjan hyviä,eli bataatiin ja omenan liitto toimii;D
Eilen kävin Tel Avivin satamassa maatilatorilla.Aurinko paistoi,oli normaalia lämpimämpää ja ihmisiä oli massoittain liikkeellä. Tässä kojussa myytin isoja sharon-hedelmiä. Sharon on persimonin tai kakin täällä kehitetty muoto,jossa ei ole parkkihappoa eikä siemeniä,ja sen voi syödä myös raakana.
Ostin vain yhden hedelmän,mikä myöhemmin harmitti,sillä se oli niin hyvää! En pidä pehmeistä persimoneista,vaan tällaisista kovista ja makeista,joista voi syödä koko hedelmän,myös kuoren.
Nyt on myös artisokkien aika.

16 kommenttia:

  1. Suomessakin on nyt vissiin joku persimon-sesonki, kun kaupoissa on niin nättejä persimoneja. Eivät ne kyllä ole läheskään yhtä kauniita kuin tuo sinun ostamasi sharon!

    Minä taas tykkään sellaisista tosi pehmeistä persimoneista. :-)

    VastaaPoista
  2. Minä olen viime viikot ahminut haromeita. Tuo olikin hyvä idea leikata se omenaleikkurilla! Kiitos vinkistä.

    En ole ikinä maistanut bataattia. Pitäisi yrittää tunnistaa se joskus jossain kaupassa ja kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Hippu:talvi onkin persimonien aikaa.Nuo tuolla torilla olivat tosi suuria ja herkullisia,maksoivat noin 0,8 euroa per kappale mutta olivat kyllä jokaisen sentin arvoiset:) Musta niistä tulee liian makeita kun ne pehmenee...

    Tuula:hyvä juttu,kuulemma voivat estää jopa sydänkohtauksen:D Idea tuli myyjältä ,joka leikkasi ne omenaleikkurilla ja antoi maistiaisia:) Bataatti on ihanaa ,monella tavalla,ehdottomasti kokeilemisen arvoinen;)

    VastaaPoista
  4. Ei olekaan tullut mieleen yhdistää bataattia ja omenaa. Noissa varmasti tosiaan makeus riittää itsessään, ainakin minunkaltaiselleni äklömakean kammoajalle.

    Ihanannäköisiä artisokkia!

    VastaaPoista
  5. Houkuttelevat kakkuset. Tykkään erityisesti luonnollisesta hedelmä ja vihannespohjaisesta makeutuksesta, joka nykyään tuntuu ihan riittävältä. Ja sharoneita on tosiaan meilläkin täällä, juuri noita kovia ja makeita. Nams!

    VastaaPoista
  6. Ihania pieniä kakkusia!:) Bataatti sopii makeutensa puolesta hyvin makeisiin leivonnaisiin. Olen joskus bataattikakkua tehnyt. Pitääkin joskus kokeilla johonkin myös omenan kanssa. Varmasti sopivatkin hyvin yhteen.:)

    Täälläkin on nyt ollut hyvin tarjolla sharoneita/persimoneja, ja vieläpä ihan edulliseen hintaan. Vielä ei ole tullut ostettua, mutta pitää varmaan käyttää tilaisuus hyväksi, kun en ole aikoihin noita hedelmiä syönyt. Jouluksi voisikin ostaa jokusen.:)

    Artisokat ovat kauniita. Olen vain syönyt purkkitavaraa, joskus täytyy vielä kokeilla tuorettakin.

    VastaaPoista
  7. Suolaajahunajaa:varsinainen makeushan noissa tuli taateleista.Minäkin kammoan äklömakeaa! Artisokat ovat tosiaankin nättejä;)

    Okriina:Samoin minulle riittää hyvin,joskus lisään hieman steviaa. Ja sharonit ,juuri tuollaiset,ovat ihania:)

    Kmsu:Kakkuset olivat tosi hyviä ja maistuivat vähän jouluisellekin tuon piparimausteen johdosta.Ja sharonit/persimonit ovat hyviä ja terveellisiä,ja jos saa edullisesti,kannattaa kokeilla.
    Artisokat ovatkin tosi kauniita.En itse ole ihan hulluna niihin;olen pari kertaa niitä tehnyt,täällä blogissakin,mutta voin ihan hyvin olla myös ilman.Baby artisokat taas ovat enemmän mieleen,kun niistä voi syödä melkein kaiken.

    VastaaPoista
  8. These flavours sound wonderful together Yaelin! :D

    VastaaPoista
  9. Ah kuinka kauniita artisokkia. Harmittaa, kun Suomesta ei oikein meinaa saada hyviä artisokkia, ainakaan alle riistohinnan. :)

    VastaaPoista
  10. Lorraine:thanks,they really were good together:)

    Riikka;kauniita nuo olivatkin,suoraan viljelijältä.Pidän artisokista,mutten ole mitenkään niihin hulluna.

    VastaaPoista
  11. These look so good! And I am beyond excited for the start of artichok season!! :-)

    VastaaPoista
  12. Katherine:Thanks:) Artichokes are beautiful but have only made them a few times.

    VastaaPoista
  13. Täälläkin on nyt ollut kaupoissa shronia ja persimoneja, molempia olen maistanut ja tykännyt. Ovat minulle uusia tuttavuuksia.
    Nyt onkin paljon luettavaa, kun olemme olleet pois kotoa ja sähkökatkojakin on ollut.
    Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  14. Sharonit ovat kyllä hurjan hyviä, sääli ettei tämänhetkinen ruokavalioni (jota en ole vapaaehtoisesti valinnut) oikein salli niitä. Jouluksi laitoin kyllä inkiväärillä maustettua sharon-karpalorelissiä (raw) yhden nettiohjeen mukaan, se oli tosi hyvää ja meni mainiosti "kinkkuni" kanssa. Appelsiini ja karpalohan on aika perusyhdistelmä, mutta kannattaa ehdottomasti kokeilla tuotakin.

    VastaaPoista
  15. Vihdoin pääsin palaamaan bloggauksen pariin! =)
    Persimonit ovat ihan parhaita. Ostan niitä nykyään ennemmin kuin omenoita ja applesiineja. Joskus tein myös sokerissa grillattuja persimoneja - olivat todella hyviä.

    Nuo lumihiutalemuotit ovat mahtavia! Mistä löysit, jos saa kysyä?

    Onnellista alkanutta vuotta myös!

    VastaaPoista
  16. Unelma:Sharon/persimonit ovat hyviä sellaisenaan ja niistä saa laitettua myös kivoja jälkkäreitä:)

    Maija:Harmi ettet voi syödä sharoneja.Tuo laittamasi relishi kuulostaa herkulliselta.Pitääkin laittaa se muistiin.

    Girl of the blog:Kiva,tulenkin vastavierailulle. Persimonit ovat tosi hyviä joskus ,jon onnistuu saamaan hyviä sellaisia.Lumihiutalemuotin ostin viime helmikuussa Kokkipuodista,oli silloin alennuksessa:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...