lauantai 15. syyskuuta 2012

Suolaisenmakea quinoasalaatti kahdenlaisella omenalla sekä omenaiset marsipaaninamut

Huomenna,sunnuntai-iltana,täällä alkaa Rosh Hashana eli juutalainen uusi vuosi.Uuden vuoden ateriaan kuuluu joitakin symbolisia ruokia,kuten granaattiomena,omena ja hunaja. Tässä quinoapohjaisessa salaatissa käytin kaikkia 3 ainesta ja tämä suolaisen ja makean yhdistelmä oli hyvää. Uuden vuoden pöydässä  omenalohkot ja pyöreän challah-leivän   paloja dipataan hunajassa,mikä symbolisoi tulevaa makeaa vuotta.Granaattiomenassa sanotaan olevan 613 siementä,eli vuoden aikana pitäisi pyrkiä toteuttamaan yhtä monta hyvää tekoa kuin granaattiomenassa on siemeniä. 

Suolaisenmakea quinoasalaatti kahdenlaisella  omenalla (2 annosta)
  • 3 dl keitettyä quinoaa
  • 1 vihreä omena,julienne-suikaleiksi leikattuna
  • ½ granaattiomenan siemenet
  • 2 kevätsipulia varsineen
  • kastikkeeseen: 1 rkl omenaetikkaa,2 rkl oliiviöljyä,1 tl juoksevaa hunajaa,1 rkl granaattiomenasiirappia,ruususuolaa ja mustapippuria sekä ripaus chilihiutaleita
Olin keittänyt quinoan etukäteen.Poistin siemenet puolikkaasta granaattiomenasta,leikkasin omenasta julienne-suikaleita sekä pilkoin kevätsipulin paloiksi.Lisäsin ne sekä granaattiomenan siemenet quinoan joukkoon.Sekoitin kastikkeen ainekset yhteen ja kaadoin ne salaatin päälle.Sekoitin salaattia niin,että kastiketta pääsi jokapuolelle.
Käytin tässä itsetehtyä granaattimenasiirappia.Granaattiomenasiirappia saa täällä joka paikasta ,mutta kaupat olivat kiinni kun tätä tein,joten valmistin pienen määrän siirappia itse. Granaattiomenasiirappia näin nyt kesällä  myös Helsingissä Hakaniemen metroaseman etnisessä kaupassa. 

Siirappiin tuli seuraavat ainekset:
  • puolikkaan granaattiomenan siemenet
  • 1½ dl vettä
  • ½ dl ruokosokeria
  • lisäsin myös joitakin tippoja steviaa
Laita siemenet ,vesi ,sokeri ja mahdollinen lisämakeutus kattilaan ja keitä hiljaisella tulella noin 15 minuuttia. Kaada siivilään ja purista siemenistä pois kaikki mehut. Laita siivilöity siirappi takaisin kattilaan ja anna kiehua kokoon hiljaisella tulella kunnes seos on siirappimaista.Siirapin tulee olla kirpeänmakeaa.
Samaan teemaan liittyen tein myös raw-namuja. Kuivurissa tehtyihin  omenarulliin tuli noin kilo omenia,kuorineen(omenien kuorissa on 6 kertaa enemmän antioksidantteja kuin hedelmälihassa),½ dl tiivistettyä omenamehua ,ripaus vaniljaa,muutama teelusikallinen kanelia sekä 1 rkl psylliumia. Soseutin ensin omenat tiivistetyn omenamehun,kanelin ja vaniljan kanssa  tehosekoittimessani,jonka jälkeen lisäsin seokseen psylliumia.Psylliumista tulee lisää kuitua mutta se myös imee itseensä hyvin omenasoseesta valuvaa mehua.Tuosta määrästä tuli  2 omenarullaa,jotka kuivasin niin,että  ne olivat pehmeitä ja elastisia.Marsipaania varten jauhoin 200 grammaa kuorittuja manteleita,3 rkl juoksevaa hunajaa, 2 rkl sitruunamehua sekä muutaman karvasmantelin. Kun omenalevyt olivat valmiit,kaulin marsipaanista levyn jonka laitoin omenalevyn päälle.Rullasin rullaksi ja leikkasin rullasta palasia.Ihana raakanamu!

19 kommenttia:

  1. Näyttää herkulliselta! Tuo granaattiomenasiirapin väri on uskomattoman kaunis punainen.

    Meillä ei tänään grillata, vaikka ilma on lämmin. Yksi väliviikonloppu ja alan nyt valmistaa broilerthaivihanneswokkia runsaalla valkosipulilla ja nesteenä käytän appelsiinimehua.

    Herkullista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Leena:kiitos:) Tykkäsin tuosta quinoasta tuolla tavalla,oli hyvää:)Mukavaa viikonloppua herkuttelun parissa ja kiva ,että taas on lämmin viikonloppu:)

    VastaaPoista
  3. Omenat ovat parhaita kuorineen :).

    Näyttävät kovin herkullisilta kaikki tarjottava tänään(kin)!

    Juttelin keskiviikkona töissä eritrealaisten oppilaitteni kanssa. he olivat viettäneet uutta vuotta viikko sitten (koptinen kalenteri?) ja ovat nyt vuodessa 2004 (muistaakseni). Eräs näistä oppilaistani on muuten opiskellut hepreaa yliopistossa ja saan aina välillä vaihtaa muutaman sanan silläkin kielellä hänen kanssaan :).

    Joten hyvää uutta vuotta sinnekin!

    VastaaPoista
  4. Tuula:joo kuulemma parasta syödä kuorineen,kunhan vaan on puhtaita omppuja ilman säilöntäaineita.Sekä quinoasalaatti että namut ovat hyviä,Namut menevät tutulle naapurille. Juu viikko sitten tiistaina oli myös etiopialaisten uusi vuosi,mutta ymmärsin,että heillä nyt alkoi vuosi 2005, Kiva kun sullakin on heprea vielä tallella:)
    Kiitos vaan toivotuksista:)

    VastaaPoista
  5. Hei, mahtavaa! Itsekin ajattelin tehdä ekaa kertaa challahia ja löysin Martha Stewartilta granaattiomena-kanan reseptin. Jos onnistuu, niin blogista löytyy (jos ei niin sitten ei...).

    Makeaa ja hedelmällistä uutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Oo, mitä namusia!!
    Quinoaan olen nykyisin niin ihastunut, että teen varmaankin viikottain erilaisia pöperöitä (=salaatteja) siitä. Tämä sinun salaattisi granaattiomenan siemenineen näyttää ihanalta.

    Mukava tuo pyrkimys moniin hyviin tekoihin, yhtä moneen kuin granaattiomenassa on siemeniä.

    VastaaPoista
  7. Nam, mitä ihanuuksia olet taas tehnyt! Raikkaan oloinen tuo quinoa-omena-resepti, testiin menee kyllä.

    VastaaPoista
  8. Amalfin sitruuna:toivottavasti onnistuvat sekä challah(niistäkin niin monta versiota) sekä kana granaattiomenakastikkeessa!Kiitos,toivottavasti tulee mahdollisimman makea vuosi;D

    Paula:namut ovat tosiaankin hyviä ja kivan näköisiä:) Quinoaan tutustuin ensi kerran Perussa v.2005 ja se oli rakkautta ensi annoksesta lähtien;D Tässä salaatin ainekset sopivat kivasti yhteen;oli sekä hyvää että nätin näköistä:)
    Kiva tuo perinne tosiaankin pyrkiä toteuttamaan yhtä monta hyvää tekoa kuin granaattiomenassa siemeniä,mutta ihan kamala määrä!

    Anni-Minerva;kiitos:) Oli tosiaankin raikas ja hyvä tuo quinoasalaatti:)

    VastaaPoista
  9. Näyttääkin herkulliselle, nam.
    Tuota quinoasalaattia pitää kokeilla. Quinoa on minulle aivan uusi tuttavuus..se on odotellut kaapissani jo jonkin aikaa ja olen miettinyt mitä siitä tekisi?
    Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  10. Onpa kiva salaatti! en ole itse käyttänyt kotiloissa granaattiomenaa koskaan, joten tätä olisi kiva kokeilla :)

    VastaaPoista
  11. Herkullinen quinoa-ohje! Pian granaattiomenoita alkaa täältäkin saada kohtuuhintaan, vaikka olenkin herkutellut niillä no nyt. Ja upeat namit taas. Itsekin kuivattelin omenanahkaa ylijäämäompuista. Katosin kyllä parempiin suihin jo sellaisenaan :)

    VastaaPoista
  12. Anna:kannattaa ehdottomasti kokeilla quinoaa;se on hyvää ja ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin valkoinen riisi,jossa ei ole mitään ravintoaineita.Ja salaatti oli tosi hyvää,joten suosittelen:)

    Annemi:oli tosi hyvä salaatti.Granaattiomenaa kannattaa kokeilla,pitää vaan olla hieman varovainen ettei mehua roisku vaatteille;D

    Outi:Quinoa tykkäsi tosi paljon noista lisäkkeistä,oli hyvää:)Omppunahat on kyllä sen verran nameja,että pian loppuvatkin;D

    VastaaPoista
  13. Tama salaatti oli tosi hyvaa, kiitos reseptista!

    VastaaPoista
  14. Finding something new and delicious to serve for Rosh Hashanah is always such a challenge, but you really make it seem effortless with this lovely dish! I wish I had only seen it sooner for our family dinner... No doubt, it would have been a big hit with everyone. At least I can still make it for myself to enjoy. :)

    VastaaPoista
  15. Hannah:yes it is although there is quite an abundance of recipes for that occasion(at least in Hebrew;D).In the quinoa salad I just used the ingredients that are so central in the Rosh Hashana-table:honey,apples and pomegranates.As for your family dinner;with your lovely recipes I am sure that dinner was really delicious:)Thanks for your nice comment!

    VastaaPoista
  16. Kiitos vinkistä! Täällä granaattiomanat ovat niin kamalan tyyriitä, etten ole raaskinut ikinä tehdä granaattiomenasiirappia (vaikka ohjeissa välillä tarvitsisi). Täytyypä suunnata Hakaniemeen päin.

    VastaaPoista
  17. Mmm I love the fruit in the quinoa salad! Just perfect for Rosh Hashanah, although I will enjoy it year round. Shana tova!

    VastaaPoista
  18. Jasu;ole hyvä vaan;D Voinkin kuvitella ,että granaattiomenat ovat siellä aika tyyriitä,joten ei itse varmaan kauheasti kannata tuota siirappia tehdä,tosin salaattiin ja siirappiin ei tarvitse yhdessä kuin yhden granaattiomenan.Joo siellä Hakaniemen metroaseman etnisessä kaupassa oli montakin erilaista pulloa granaattiomenasiirappia...

    Katherine:I also love quinoa with the addition of fruit,so yummy:)Shana tova to you too!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...