lauantai 8. joulukuuta 2012

Ihanan herkulliset kanelintuoksuiset omenalatkesit

Tänä iltana täällä alkaa taas 8 päivää kestävä  hanukka eli valonjuhla,jonka ruokapuoleen kuuluvat kaikenlaiset öljyssä paistetut ruuat,kuten peruna-tai muut kasvispihvit  tai munkit,joita tähän aikaan vuodesta näkeekin joka paikassa.En ole munkkien ystävä,mutta pidän kaikenlaisista kasvispihveistä. Makean version voi tehdä omenista ja tämä onkin todellinen herkku!  Näitä öljyssä paistettuja pihvejä kutsutaan latkeseiksi ja pari vuotta sitten tein niitä bataatista,jotka myös olivat erittäin herkullisia,mutta jos minun pitäisi valita suosikkini,niin se olisi kyllä tämä omenainen latkes.Yritin muuten etsiä suomenkielistä sanaa "fritter"-tyyppiselle kasvispihville,mutten löytänyt.Mikäköhän se voisi olla,fritteri?

Etsin omenalatkeseille sopivaa ohjetta ja löysinkin  sellaisen Smitten Kitchen-blogista. Koska tein nämä oikeastaan hetken mielijohteesta eikä kaapista löytynyt ihan samoja aineksia,jouduin muuttamaan jonkun verran Debin ohjetta, mutta näistä tuli muutoksillakin sen verran herkullisia,että tekisin nämä uudelleenkin juuri tällä ohjeella.

Herkulliset kanelintuoksuiset omenalatkesit
  • 2 suurta tai 3 pienempää Granny Smith omenaa
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 6 rkl täysjyväjauhoa
  • 1 rkl ruokosokeria
  • 1/4 tl kanelia
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 kananmuna
  • öljyä paistamiseen(käytin riisinkuoriöljyä)
Kuori ja raasta omenat kulhoon. Laita raaste sideharsopussiin tai tiheään siivilään ja purista raasteesta pois mehu mahdollisimman hyvin.Lisää sitruunamehu raasteen joukkoon.Näiden omenaherkkujen sivutuotteena siis tulee vastapuristettua omenamehua ja minun omenani olivat sen verran mehukkaita,että mehua tuli suuri lasi jonka join heti tuoreena,nami! Sekoita pienessä kulhossa jauhot,sokeri,kaneli ja leivinjauhe ja lisää se raasteen joukkoon niin,että jauhoseos tarttuu  
 raasteen pintaan.

Sekoita muna kulhossa ja lisää se raasteen joukkoon.Tästä tuli sen verran kiinteä taikina,että sain siitä helposti muodostettua sopivan kokoisia omenapihvejä. Deb oli omissa omenalatkeseissaan käyttänyt paistamiseen voita mutta minä käytin öljyä. Lämmintä öljy paistinpannussa ja anna sen kuumentua kunnolla.Paista pihvejä molemmin puolin niin että niiden pinta on rapea. Sirottelin päälle tomusokeria ,mutta näitä voi tarjota vaikka jugurttisen kastikkeen kanssa.Näihin tulee himo!


Edit.Tein näistä myös vegaanisen version,jossa vaihdoin jauhon täysjyväriisijauhoksi ja munan korvasin seoksella,jossa oli 3 tl psylliumjauhetta ja 3/4 dl vettä. Muuten tein samalla tavalla kuin nuo ylemmät.Nämä olivat ihan hyviä mutta jäivät sisältä hyvin pehmeiksi ja laitonkin ne joksikin aikaa vielä uuniinkiin kypsymään.Tuo riisijauho yksinään ei ehkä ollut ihan paras vaihtoehto,mietin että olisi voinut ehkä laittaa puolet sitä ja puolet jotain muuta,ehkä mantelijauhoa tai tattarijauhoa.Pinnasta tosin tuli riisijauholla kivan rapea!

Ja kuten joka vuosi; leipomot ovat taas luoneet uusia munkkimakuja täksi pyhäksi. Roladin-konditoriakahvilaketjun tämän vuoden kokoelmaan kuuluu mm.Tiramisu-munkki , Creme Brulee-munkki,Black Forest-munkki tai vaikka valkosuklaamunkki.Nuo ovat kyllä aika koristeellisia;D

20 kommenttia:

  1. Perunalatket on tuttuja, mutta hauska idea tehdä niitä omenoista. Varmasti aivan ihania. Ja joo, onhan noi munkit aika upeita, mutta ennemminkin vain silmänruokana ;)

    VastaaPoista
  2. Jael, etkö siis pidä munkeistaan;-)

    Kaikki, missä on omenaa, on hyvää!

    VastaaPoista
  3. Outi:perunalatket ovat hyviä,mutta nämä omenaiset ovat mielettömän hyviä:) Ja munkit todellakin aikamoista silmänruokaa;D

    Leena;tiedäthän sinä että pidän monesta herkusta,mutta munkit eivät ole herkkuani.Eivät edes tuollaiset,joissa on kuorrutukset ja jotain sisällä ja sitten vielä tuollainen alkoholishotti mukana...Mutta nämä omenaiset latksesit,oi niin herkulliset!

    VastaaPoista
  4. Minulla on juuri lahes 50 munkkia kohoamassa, anopin luokse menemme ensimmaista kynttilaa sytyttamaan. Teen ihan suomalaisia munkkirinkiloita. Ne kohoavat ja kypsyvat paremmin kuin nuo takalaiset pallurat.

    Roladinin munkit ovat ainoita takalaisia joita suostun syomaan!

    VastaaPoista
  5. Anu:huh oletpa ahkera! Minä melkein saan päänsärkyä kun ajattelen että pitää valmistaa ne joulutortut sinne kirjaston itsenäisyyspäiväjuhlaan...
    Roladinin munkin ovat kyllä tosi upeita mutta ei kauheasti tee mieli,paitsi ehkä sitä mitä on munkin päällä;D

    VastaaPoista
  6. Varmasti ovat hyvia nuo omenalatket. Kitos ohjeesta. Menee kokeiluun.
    Mukavaa Hanukkajuhlaa.

    VastaaPoista
  7. Sateenkaari:todellakin hyviä,suosittelen! ja kiitos,ja sinulle hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Joulutorttuja en ole taalla koskaan tehnytkaan. Mielestani ne pitaa tehda VOItaikinasta, eika margariinimossosta, eika sita ollut aikaisemmin myynnissa. Nyt kai on mutten ole kokeillut. Taidankin tehda joulun kieppeissa kokeilun. Mita taytetta sina laitat? Kun Suomessa on aina ohjeissa "paistonkestavaa".
    Suomessa aiti taisi tehda sen taytteen itse.

    VastaaPoista
  9. Anu:olen tehnyt täällä muutaman kerran ja ovat olleet ihan hyviä.Se voitaikina on täällä tosi tyyristä.Suomessa tein lehtitaikinasta.Olen sen täytteen tehnyt kuivatuista luumuista ja hyvin se on paiston kestänyt...

    VastaaPoista
  10. Kiva ja erilainen omppuohje!:) Noista munkeista pitää vain äkkiä rullata ohi...;)

    VastaaPoista
  11. Maistuis varmaan sullekin:tämä oli todellakin hyvää ja nousi kyllä yhdeksi keittiöni suosikkiohjeeksi! Munkit taas,eivät tee hyvää vyötärölle;D

    VastaaPoista
  12. Mäkin olen tehnyt perunalatkeseja (pitäisikin taas tehdä, ovat koko perheen suosikkeja), tämä oli uusi tuttavuus. Mutta kuulostavat vähintäänkin yhtä hyviltä kuin perunavariantti.

    Hauskat nuo sesonkimunkit!

    VastaaPoista
  13. Riitta:minusta nämä olivat vieläkin paremmat kuin ne perunaiset.Tosin tämä on makea variaatio niin voi olla vaikka jälkkäri:)
    Nuo sesonkimunkit ovatkin hauskoja ja joka vuosi onnistuvat tuomaan uusia makukomboja.Ja juuri tuon nimenomaisen konditoriaketjun Tel Avivin keskustan liikkeen edessä on koko ajan jonoa munkkipisteessä;D

    VastaaPoista
  14. Tämä on niin hassua - eilen kuulin latke-sanan ekaa kertaa ja tutustuin niihin googlettamalla. Ja nyt sinä kerrot niistä. Kaveri oli käynyt maistelemassa moisia juurikin hanukkaan liittyvissä juhlissa.

    Osaatko sanoa mikä ero perunalatkeilla on röstiin?

    VastaaPoista
  15. Merituuli:Tämä on juuri ajankohtainen aika tuolle latke-sanalle,kun täällä on tuo 8 päivän hanukka eli valon juhla. Jos oikein muistan niin röstiin ei tule sipulia.Latket myös aina paistetaan öljyssä eikä voissa;öljy just liittyy tuohon hanukkajuhlaan,sillä silloin kauan kauan sitten yksi öljypullo taisi riittää valoa tuottamaan 8 päivän ajan,joten siitä johtuen täällä tällä viikolla syödään paljon kaikkea öljyssä paistunutta,kuten munkkeja,jotka eivät minuun kyllä niin vetoa,mutta juuri tuon Roladin ketjun konditorioiden edessä olen koko viikon nähnyt hurjia jonoja munkkeja ostamassa;D
    Nämä tomaattiset,makeat latket olivat mielestäni hurjan hyvät!

    VastaaPoista
  16. Hups,ei siis tomaattiset vaan omenaiset;D

    VastaaPoista
  17. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. Adding apples into the latkes themselves is such a great idea! Since applesauce has proven to be a fool-proof pairing, there's no doubt that this would be a delicious combination. :)

    VastaaPoista
  19. Hannah:these were so good that I became addicted to them;D

    VastaaPoista
  20. Kiitos tästä reseptistä, nämä on olleet tämän postauksen julkaisusta lähtien käytössä, on todella herkullisia. Tein muuten vegaanisia ihan vain jättämällä munan pois ja mielestäni tulee jopa paremman makuisia. Teen myös gluteenittomia joko kaurajauhoista tai tänään gluteenittomien jauhojen ja mantelijauhojen sekoituksesta, kaikki toimii. Yksi kuusivuotias tyttö muistelee vieläkin kaiholla yli vuosi sitten syömiään omenalatkeseja, oli jäänyt niin mieleen herkulliset lettuset (kuten ne lanseerasin lapsille).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...