torstai 6. marraskuuta 2014

Nenäpäivän kunniaksi bataatti-taatelimuffinseja (laktoosittomat)

Huomenna marraskuun 7, päivänä vietetään Nenäpäivää,joka on Suomen suurin valtakunnallinen hyväntekeväisyyskampanja,joka kerää varoja yhdeksälle järjestölle lasten kehitysyhteistyöhankkeisiin.Nenäpäivään kuuluu olennaisesti myös Herkuttele Hyvää -kampanja,jossa haastetaan suomalaisia leipomaan Nenäpäivän hyväksi. Minua pyydettiin Nenäleipuriksi ja vaikka en voi varsinaisesti osallistua siihen kaukaisen asuinpaikkani johdosta niin  haluan kuitenkin inspiroida muita bloggaajia  ja lukijoita osallistumaan tähän tärkeään tapahtumaan.

Aikaa ohjeen suunnitteluun oli vain muutama päivä,mutta kun näin bussin ikkunasta vihanneskaupan 
bataattilaatikon,niin sain idean...Muffinit ovat laktoosittomia ja makeutta niihin tulee sekä bataatista että taateleista,joten mukaan tulevan sokerin määrä jää normaalia pienemmäksi.

Bataatti-taatelimuffinsit
  • noin 550 gr kuutioitua bataattia (kuorittuna)
  • 10 isohkoa Medjoul-taatelia,liotettuna
  • 2 kananmunaa
  • 2,5 tl kanelia
  • vaniljaa
  • 1 dl +3 rkl tummaa sokeria (käytin muscovado-sokeria)
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 2 dl vehnäjauhoa
  • ½ dl jauhettua mantelia
  • 2 tl leivinjauhetta
Keitä bataatti aivan pehmeäksi,valuta ne kuiviksi lävikössä  ja soseuta.Jauha liotetut taatelit soseeksi lisäämällä liotusnestettä tarpeen mukaan,ja sekoita taatelisose bataattisoseen joukkoon.Vatkaa öljy ja sokeri  ja lisää kananmunat asteittain sekoittaen.Sekoita kananmuna-sokeri-öljyseos bataatti-taateliseoksen joukkoon. Sekoita toisessa astiassa vehnäjauho,mantelijauho,kaneli,leivinjauhe  sekä vanilja(käytin vaniljajauhetta).Yhdistä kuivat ja kosteat ainekset tasaiseksi taikinaksi mutta älä sekoita liikaa. Öljyä muffinsimuotit kevyesti ja kaada taikinaa muotteihin. Lämmitä uuni 200 C-asteeseeen ja paista muffinseja  20-25 minuuttia kunnes muffinsin sisälle laitettu tikku/veitsi tulee aika kuivana ulos.Muffinsien pinta palaa helposti ,joten loppuvaiheessa kannattaa laittaa niiden päälle leivinpaperiarkki.Muffinsien annetaan jäähtyä kunnolla ennenkuin ne poistetaan muoteista. Mielestäni nämä maistuivat vielä  paremmalta seuraavana päivänä,jolloin vein ne ystävälle.
Olin visioinut tekeväni muffinseille hienon kuorrutuksen,ja kaapissa olikin punaista Royal Icing-jauhetta.Mutta luin ohjeet liian nopeasti ja 3,5 teelusikallisen sijaan laitoinkin 3.5 ruokalusikallista vettä.....eli seoksesta tuli  ihan nestemäistä....Lisäsin kookosöljyä ja siitä tuli hieman paksumpi,mutta pursoteltavaa siitä ei tullut....Mutta maku oli ainakin hyvä;D

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Matkatar:ajattelin että Nenäpäivän jutussa piti olla punaista;D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hovkonditorn.Tack,de blev riktigt goda,speciellt dagen efter:)

      Poista
  3. Vitsit sä olet kyllä kekseliäs kokkaaja, nostan hattua!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...