lauantai 24. tammikuuta 2015

Talvinen salaatti porkkanakastikkeella

Syön lähes joka päivä salaattia;näin myös viileinä talvipäivinä. Talvella tulee käytettyä paljon sitrusta salaateissa, sekä avokaadoa,jotka molemmat ovat talvisesongin tuotteita. Mikä teki tästä salaatista vielä erikoisen hyvän oli porkkanakastike,jonka idean bongasin täkäläisen bloggaajan Instagramista.Minulla ei ollut ohjetta,vaan ainoastaan tiesin että kastikkeeseen tulee porkkanaa ja inkivääriä,ja niiden pohjalta loin kastikkeen,josta tuli tosi hyvää. Vasta myöhemmin älysin katsoa mikä oli se ohje mistä olin saanut idean,ja sehän olikin aika erilainen.....

Talvinen salaatti porkkanakastikkeella
  • vihreän salaattipedin päälle tuli paloiteltuja kirsikkatomaatteja,punaista paprikaa ,avokaadoa sekä appelsiinista otettuja kalvottomia lohkoja.Käytin tässä veriappelsiinia mutta tavallinen appelsiini on ihan yhtä hyvä.
  • Kastike:
  • ½ porkkana suikaleina
  • 1 pieni valkosipuli
  • ½ tl Dijon-sinappia
  • pieni pala inkivääriä
  • suolaa,pippuria
  • 3 rkl valkoviinietikkaa
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • 2 tl hunajaa
Salaatti kootaan astiaan ja kastikkeen ainekset jauhetaan sileäksi kastikkeeksi,joka lisätään salaatin päälle.
Entä se kastike,josta sain idean......Se oli loppujen lopuksi aika erilainen,ja on myös esiintynyt täkäläisessä ruokalehdessä.Laitan senkin tänne

Porkana-inkiväärikastike
  • 2 keskikokoista porkkanaa,pieniksi paloiteltuna
  • 2 sentin kokoinen pala inkivääriä,kuorittuna ja paloiteltuna
  • 1/4 punasipulia,paloiteltuna
  • 2 rkl riisietikkaa
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • 1 rkl soijakastiketta
  • hieman kiehuvaa vettä
Kaikki ainekset vettä lukuunottamatta,jauhetaan soseeksi. Kiehuvaa vettä lisäämällä seoksesta saa kastikemaisemman.

20 kommenttia:

  1. Porkkanakastike, onpas kiva idea, pitääs pistää muistiin. :) Kyllä sitä ihminen kaipaa salaatteja näin talvellakin, onneksi on tosiaan etelän hetelmät näiden kotoisten juuresten ja kaalien lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rommirusina:Porkkanakastike maistuikin tosi hyvin salaatin kanssa. Minun elimistöni tosiaankin kaipaa salaattia ihan kylminäkin päivinä(nyt tosin on taas lämmintä täällä...)

      Poista
  2. Porkkanakastike kuulostaa herkulliselta! Tätä pitää ehdottomasti kokeilla, vaikka kumpaakin kastiketta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja:oli tosi hyvä kastike.Tuota toista en ole vielä kokeillut,mutta enköhän kokeile..

      Poista
  3. Kiinnostava kastike, eipä ole tullut edes mieleen minulla.

    VastaaPoista
  4. Jättefin bild på salladen och så gott och fräscht!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn: tack snälla du:) Det var nog gott:)

      Poista
  5. Ai että, mikä kastike! Ihanan oloinen ja kuuloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terttu:oli kyllä hyvä kastike salaatille.Välillä pitää aina vaihdella noita kastikkeita että salaatit maistuu

      Poista
  6. Jestas miten herkullinen salaatti!!
    Pitää varmaan tänään tehdä itsekin kunnon keko salaattia appelsiinin kera!
    Onneksi sitrukset ovat nyt parhaimmillaan! Omassa puussa kylläkin vain sitruunoita, mutta haetaan torilta loput!!
    Mukavaa alkanutta viikkoa ja kiva kun löysit minut Instasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna:kiitos:) oli tosiaankin hyvää ja pidän noista väreistäkin. Appelsiinit ovat niin ihania tosiaankin salaateissa. Oi ja nyt kyllä olen kateellinen tuosta omasta puustasi;tässä ihan lähelläni on monta sitruspuuta kun on omakotitaloja,mutta ovat muitten. Onneksi kotikadun varrella asuva ystävä saa niitä joskus ja tuo sitten minullekin:)
      Kiva oli sinutkin löytää Instasta,pitää tulle kyläilemään blogiisi.

      Poista
  7. Avokadot ja sitrushedelmät toimivat NIIIIIIIN hyvin salaateissa yhdessä!
    Porkkanasalaattikastikkeesta en ole ennen kuullutkaan. Mielenkiintoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofia:just det,ne toimivat niin hyvin yhdessä:)
      Porkkanakastike toimi tässä oikein kivasti:)

      Poista
  8. Hauska idea tuo porkkanakastike. Eipä ole tullut koskaan vastaan tuota makuvaihtoehtoa missään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparkakkuakka;ihan kiva kastike tuosta tuli,pitää välillä vähän vaihdella;D

      Poista
  9. Minäkin kuulen ensimmäistä kertaa porkanakastikkeesta. Varmasti herkullista;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mama Gastro:hyvältä maistui tuo kastike tässä salaatissa:)

      Poista
  10. Tänään tein tuon salaatin ja kyllä oli hyvää.Kaunis katsella ja maukas maistella. Kiitos Jael.

    VastaaPoista
  11. Sinun versiosi kastikkeesta oli todella hyvää. Toimi myös kanasalaatin kanssa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...