sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Tahini-kookosletut (gluteenittomat) ja miten syntyy unkarilainen Kurtosh Kalach

Tässa herkulliset gluteenittomat lätyt;kiva aamiaisruoka ja muutenkin. Lätyissä on rapeahko pinta ja päälle kaadoin taatelisiirappia,nam:)

Tahini-kookosletut
  • 6 rkl riisijauhoa
  • 2½ rkl tahinia
  • 1.5 dl kookosmaitoa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 tl tummaa sokeria 
  • voita ja öljyä paistamiseen tai jompaakumpaa
  • päälle taatelisiirappia tai muuta siirappia
Sekoitin kaikki lättyjen ainekset pikku blenderissä tasaiseksi. Lämmitin paistinpannussa  öljyn sekä voita ja paistoin lätyt rapeiksi molemmilta pinnoilta. Päälle tuli loraus taatelisiirappia joka sopi niin hyvin lättyjen seuraksi.Lätyt paistuvat rapeiksi vaikka hiiliteräspannulla.
Nam:)
Kävin perjantaina Unkari kylässä -tapahtumassa Tel Avivin vanhalla juna-asemalla,ja siellä oli unkarilaisten tanssiesitysten lisäksi myös unkarilaisen ruuan kojuja,joiden edessä oli kamalia jonoja. En ostanut niistä mitään mutta sain  kuvattua kürtőskalács- (kurtosh kalach)leivonnaisen tekovaiheet.Taikinapalat käärittiin tuollaisen rullan ympärille.
Päälle ripoteltiin reippaasti sokeria.....
Leivonnaiset paistettiin tällaisessa uunissa
Sitten sai valita mitä haluaa leivonnaisen ympärille ,kuten vaikka paahdettua kookosta.
Makeiden sylinterileivonnaisten lisäksi kojuista löytyi myös gulassia sekä voileipiä unkarilaisella salamimakkaralla ja  tällaisia suolaisia,hurjan  rasvapitoisia langos-lettuja ,joissa taikinapala uppopaistettiin öljyssä,päälle ladattiin raastettua juustoa ja sitten vielä hapankermaa. Näitä näkyi olevan joka toisella tuolla tapahtumassa ,joten taitavat olla hyviä;D

19 kommenttia:

  1. Oi nam! Kuulostaa ihan mun jutulta. Olisin testannut vaikka heti, mutta söin eilen kaiken tahinin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina,no sitten vaan ostamaan uusi purkki tahinia;D

      Poista
    2. Joo, heti ensi tilassa! Nyt on sunnuntai, joten täällä ei ole kaupat vielä auki :)

      Poista
  2. Juma, mitkä letut! Ihana ohje!

    VastaaPoista
  3. Onpa tosiaan hyvän oloinen ohje! Näitä pitää testata :)

    VastaaPoista
  4. Plättarna ser så goda och frasiga ut.

    VastaaPoista
  5. Voi että mun pitikin tulla tänne nälkäisenä. Kuola alkaa valua kun katselen herkullista lättypinoasi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita;hih,ruokablogeihin on vaarallista tulla nälkäisenä:D

      Poista
  6. Tahini ja taateli ovat kyllä takuuvarma yhdistelmä. - Aika tuhteja nuo unkarilaiset leivonnaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:tosi hyvä kombo:) Tuollaista sylinterileivonnaista olen kerran maistanut mutta kyllä nuo jutut tuolla oli vähän liian tuhteja makuuni.

      Poista
  7. Herkullisia lettuja! Onko se kookosmaito sitä, jonka saa tinapurkissa ostaa (ja joskus se kookosrasva on siinä pinnalla kovettuneena, kun tölkin avaa), vai onkohan se joku muu? Varmasti maistuu hyvälle se kookos siinä, nam nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nina:kiitos:) Tässä käytin kookosnestettä joka ei kovettunut jääkaapissa vaikka oli yön yli eli vähemmän rasvaista kookosmaitoa. Tässä itse asiassa ei kauheasti tuntunut tuo kookos.

      Poista
  8. Haluaisin kokeilla, mutta mulla ei ole riisijauhoja. Perus gluteenitontajauhosekoitusta löytyy. Toimisikohan se tässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna: olis kiva tietää millaisia niistä tulee sillä jauhosekoituksella.Varmaan toimii niinkin vaikka niistä sitten ehkä tulee vähän erilaiset-.

      Poista
    2. Yritän testata lähiaikoina. Ihan hullun kiire viikko nyt, mutta toivottavasti pian pääsen testaamaan. Kannattaako laittaa psylliumia? Entäs perusvehnäjauhot?

      Poista
  9. Anna>Gluteenittomissa jutuissa käytän usein psylliumia ,joten vois kokeilla. En vaan osaa sanoa millaisia niistä tulee mutta tahini kyllä antaa oman panoksensa rakenteeseen. Kerro sitten mitä kokeilit,olen utelias;D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...