torstai 21. tammikuuta 2016

I love Kukkakaali

Että sitten kukkakaali on hyvää!  Varmaankin joka toinen päivä tällä viikolla on tullut syötyä kukkakaalia ,joka on juuri nyt niin hyvän näköistä että edullista täälläpäin. Tähän kullankeltaiseen kukkakaaliannokseen tuli inspiraatio kantakahvilani vieressä olevan pikku ravintolan kokilta/omistajalta. Keltainen väri tuli Bonredin punaisesta palmuöljystä.

Kukkakaalia sitruunaisella jugurttikastikkeella

  • 1 kukkakaali (voi käyttää pakastettuakin jos ei löydy tuoretta)
  • 5 rkl paksua jugurttia (vaikka kreikkalaista)
  • puolen sitruunan kuoriraaste
  • 4 rkl sitruunamehua
  • 1 murskattu valkosipulin kynsi
  • 2 rkl  Bonredin punaista palmuöljyä 
  • 1 rkl zaatarmaustetta (jos ei zaataria löydy sen voisi korvata vaikka oreganolla)

Tässä kukkakaali juuri ennen uuniin menoa. Kukkakaalia keitetään ensin noin 15 minuutin ajan ,kukkapuoli alaspäin,niin että kukkakaali hieman pehmenee. Olen tehnyt myös niin että laitoin kukkakaalin kulhoon,kaadoin päälle kiehuvaa vettä ja annoin kukkakaalin pehmetä siinä noin vartin verran;toimi ihan hyvin. Kaikki muut ainekset paitsi zaatar(tai oregano) sekoitetaan kastikkeeksi.Kukkakaali,josta on vedet valutettu pois , leikataan 4 tai useampaan osaan,ja öljyä levitetään kukkakaalipalasten pinnoille. Suolaa ja mustapippuria ripotellaan päälle.Kukkakaalipalasia paahdetaan 225 C-asteessa kunnes pinnat saavat väriä.Kukkakaalipalaset asetellaan tarjoilulautaselle ja sitruunaista jugurttikastiketta kaadetaan palasten päälle. Lopuksi palasten päälle ripotellaan zaataria  (tai oreganoa).
Juuri uunista tullut ,vielä höyryävä kokonaisena paahdettu kukkakaali. Tämä oli viikonlopun yhtenä lounaana,siis kokonainen kukkakaali! Mielettömän hyvää jos sen tekee tällä ohjeella.

15 kommenttia:

  1. Mmm... voisinpa ottaa tuollaista tänään lounaaksi! Ainakin JKL:n kaupoissa vihannestarjonta on ollut tammikuiseen tapaan todella surkea, peruna, porkkana ja purjo ovat olleet ainoita nirsolle ostajalle kelpaavia tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luimupupu: teillä on nyt niin kylmää että kaikki varmaan roudataan aika kaukaa.Mutta tuota ylempää ainakin voi tehdä ihan pakastekukkakaalistakin.Purjo taas on ihana aines,kiva että sitä löytyy:)

      Poista
  2. Itse tykkään kukkakaalista todella paljon mutta meillä taas lapset syö mieluiten parsakaalia, joten mun tarttee sekottaa aina ne kaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelli:minä pidän molemmista;mutta parsakaali on vielä hinnoissaan ja kukkakaali nyt tosi halpaa,joten sitä tulee enemmänkin ostettua.

      Poista
  3. Mums, blomkål som är så gott!

    VastaaPoista
  4. Nam! Paahdettu kukkis herkkua, itsekin monesti tehnyt. Ja grilli-kukkis on kans tosi hyvää.

    VastaaPoista
  5. Kaura:tosiaankin herkkua:) Tuo kokonaisena paahdettu on tehty tarkkojen ohjeiden mukaisesti ,jolloin siitä tulee vieläkin parempi:)

    VastaaPoista
  6. Hyvä muistutus taas siitä, että makuelämyksiin ei todellakaan vaadita kahtakymmentä raaka-ainetta. Kukkakaali rocks! :)

    VastaaPoista
  7. Ihana kukkakaali, mun herkkua! Yleensä teen siitä uunigratiinia ja lisään muita kasviksia sekaan.Tai keittoa. Tuo ohjeesi on kokeilemisen arvoinen! Täytyypä lähteä kauppaan.
    Nythän tänä vuonna kukkakasvikset ovat Suomessa vuoden vihanneksiakin. Parsakaalesta en niin tykkääkään.

    VastaaPoista
  8. Ihanaa viikonloppua Jael, kukkakaali ei vaan ole minun juttu, se maistuu kummalliselle. Mutta ehkä sinä osaisit laittaa sitä niin, että minäkin tykkäisin. :)

    VastaaPoista
  9. Paula:totta,tuo kukkakaali on niin hurjan hyvää ihan vain muutamalla lisäyksellä:)

    Eeviregina:munkin herkkua:)Kukkakaali uunigratiinina onkin herkkua ,on se vaan monipuolinen kaali tuo:)
    Luinkin siitä että kukkaiset kaalit ovat vuoden kasvis. Minä taas tykkään parsakaalista tosi paljon,kukkakaalin lisäksi:)

    Tiia:kiitos samoin.Kaikki eivät kaaleista tykkää,ja mieleen tulee USAn presidentti Bush,joka inhosi parsakaalia;D

    VastaaPoista
  10. Jael, minäkin rakastan kukkakaalia! Lisään sitä vaikka mihin, keittoihin, uunimuhituksiin, salaatteihin, syön silleen, kun se on uutta ja pientä...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...