torstai 8. helmikuuta 2018

Kurpitsapihvit ja yrttitahna

Taas kasvispihvejä...mutta kasviksistahan  saa tehtyä niin monenlaisia kasvispihvejä, ja  aina on kiva keksiä niistä uusia versioita. Tämän kertaiset kasvispihvit ovat kurpitsasta, ja tarjosin ne  pikantin korianteritahnan kanssa.  Kurpitsaiset kasvispihvit ovat hyviä sellaisenaan, tai vaikkapa pitaleivän sisällä, salaatin ja jonkun tahnan kanssa. Kurpitsapihvi sopii myös tavallisen leivän täytteeksi/ päälle.

Kurpitsapihvit
  • 3 dl kurpitsasosetta  (mieluiten uunissa paahdetusta kurpitsasta, ja käytin tässä myskikurpitsaa)
  • 1.5  dl silputtuja yrttejä (minulla oli persiljaa, korianteria ja hieman minttua)
  • 2 valkosipulin kynttä murskattuna
  • 1.5 dl kikhernejauhoa
  • 1 rkl perunajauhoa
  • 1/4 tl ruokasoodaa
  • ½ tl paprikaa,  1 tl curryjauhetta, ½ tl juustokuminaa, mustapippuria, ripaus chilijauhetta
  • öljyä
Ainekset ennen sekoittamista

Tein kurpitsasoseen uunissa paahdetusta myskikurpitsasta, mutta kurpitsaa (kuutioituna) voi myös keittää; mutta tulee katsoa että kurpitsapalat ovat kuivia kun ne soseutetaan, eli jos kurpitsaa keitetään, tulee palojen antaa kuivua ensin lävikössä.

Kurpitsasoseeseen lisäsin pilkottuja yrttejä, valkosipulia, mausteita, kikhernejauhoa, leivinsoodaa sekä perunajauhoa, ja kaikki ainekset sekoitetaan keskenään.  En lisännyt suolaa ennenkuin lopussa, ja silloinkin vain ihan pienen määrän, koska käytän vain vähän suolaa.  Mausteita voi tietenkin laittaa oman maun mukaan näihin kasvispihveihin.

Anna taikinan turvota jonkun aikaa,  ja muotoile sen jälkeen taikinasta öljytyin käsin litteitä pihvejä, joita kypsytellään 225 C -asteisessa uunissa, 15-20 minuttia . Ennen tätä sivellään öljyä leivinpaperilla vuoratulle  uunipellille, ja  ennen paistamista öljyä sivellään myös pihvien päälle. Loppuvaiheessa käänsin pihvit, ja annoin toisenkin puolen saada väriä.

Pihvejä varten tein yrttisen tahnan korianterista, valkosipulista , chilistä ja oliiviöljystä,  mutta pihvit maistuvat hyvin myös tahini-tai jugurttikastikkeen kanssa, tai vaikka yrttisen majoneesikastikkeen kanssa.
Kurpitsapihvit:)
Runebergin päiväksi tein saman kadun varrella asuvan ystävän tyttärelle Runebergin torttuja, gluteenittomana koska  tytär välttää gluteenia.  Äiti kertoi hotkaisseensa  tortut,  eikä tyttärelle jäänyt kuin jämät;D 

14 kommenttia:

  1. Nuo pihvit näyttävät niin herkulta. Näyttävät sellaisilta, että sopisivat vegehampurilaisiinkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi;:kiitos ihanainen:) Todellakin sopivat myös hampurilaissämpylän väliin:)

      Poista
  2. Näyttävät kyllä niin hyviltä nuo pihvit ja Runebergin tortut myös:) Mukavaa viikon jatkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päden paja:Kiitos paljon:) Molemmat olivat hyviä, naapuri maistoi Runebergin torttuja ekan kerran ja niin tykkäsi:) Mukavaa viikonloppua sinulle:)

      Poista
  3. Kopsasin reseptin, ovat niin herkullisen näköisiä!
    Mukavaa tulevaa viikonloppua!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne:toivottavasti tykkäät jos teet:Kiitos:) Ja samoin sinulle oikein hyvää viikonloppua:)

      Poista
  4. Vad goda biffarna ser ut och vilka fina Runebergstårtor du bakat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn: Tack så mycket, biffarna var goda, och min granne tyckte att Runebergstårtorna var jätte goda:)

      Poista
  5. Ai ai miten ihanan näköiset kurpitsapihvit. Teen niitä heti maanantaina, kun viikonlopun ruuat on ostettua ja suunniteltukin.
    Joskus sitä ei vaan malta olla syömättä kaikkia herkkuja, sama tilanne olis oikein hyvin voinut tapahtua minullekin =D

    Oikein ihanaa viikonloppua sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. BIrgitta:kiitos ihanainen,ja toivottavasti tykkäät jos teet:) Hyvin olen osannut välttää makeeta yli 2 kk, nyt oli pakko vähn maistaa;D Ihanaa viikonloppua sinullekin Birgitta:)

      Poista
  6. Tänä vuonna en nauttinut edes yhtä runebergintorttua, kiitos sokerittoman helmikuun : )
    Voisiko nuo pihvit tehdä ilman soodajauhetta? Kasvissyöjä kamu ei kestä soodaa ollenkaan.
    Ihana tuo korianterikastikekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli:Hattua nostan ,ei helppoa:) Olen nyt ollut 2.5 kk ilman sokeria ja vehnää, mutta hieman lipsahdin tässä.. .Varmaankin onnistuu ilman soodaakin. Kiitos, olen ihan hulluna yrttisiin tahnoihin ja soosseihin:)

      Poista
  7. Kurpitsapihvi ja yrttitahna näyttää megalomaanisen hyvältä. Rubebergin hommelit eivät ole oma hommeli, tykkään kosteimmista kakkusista. Ihanaa viikkistä <3

    VastaaPoista
  8. Nam! Herkullisen näköiset pihvit. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...