Pilpel chuma(lausutaan pilpel tsuma) on tripolinjuutalaiseen (Libya) keittiöön kuuluva mausteinen ja pikantti tahna;muistuttaa harissaa mutta on kuitenkin jonkun verran erilainen.Tätä on pitänyt tehdä jo kauan vaikka täälläpäin saakin tätä valmiina seoksena ja jopa kuivana mausteseoksena johon lisätään vain öljy,mutta itse tehtyhän on aina parasta. Ongelma oli lähinnä siinä mitä ohjetta käytän sillä minulla on 3 keittokirjaa,missä esiintyy tämän tahnan ohje,ja kaikki 3 ovat hieman erilaisia. Kaksi on täkäläistä keittokirjaa ja kolmas on melkein täkäläinen eli Ottolenghin Jerusalem-kirja,jossa ohje esiintyy kirjan lopussa,sivulla 302.Vaikka ohjeet hitusen poikkeavatkin toisistaan ovat pääainekset samat eli makea paprikajauhe tai kuivattu makea tai miedosti tulinen paprika/chilipippuri,chilijauhe ,muita mausteita,reilusti valkosipulia ,öljyä ja muutakin.Tämä ohje on minun versioni joka pohjautuu kaikkiin löytämiini pilpel chuma-ohjeisiin.Tahna on tosi monikäyttöinen:sitä voi käyttää salaatteihin,liha-ja kala sekä kasvisruokiin,shakshukaan ja vaikka mihin.Uunikasviksiin aivan loistava maustaja. Jerusalem-kirjassa ei tälle ollut kuvaa ,joten nyt sitten tuollekin ohjeelle on kuva (vaikka tämä ei ihan identtinen ollutkaan kirjan ohjeen kanssa)
Pilpel Chuma-tahna
- 5½ rkl paprikajauhetta
- 4 rkl chilijauhetta
- 1 rkl jeeraa eli juustokuminaa
- 1 tl jauhettua kuminaa
- 1 tl suolaa
- 10 murskattua valkosipulinkynttä
- ½ dl sitruunamehua
- 1½ dl oliiviöljyä
Korvasin osan paprikajauheesta kuvassa näkyvällä kuivatulla suippopaprikalla,josta siemenet oli poistettu ja jota olin liottanut jonkun aikaa lämpimässä vedessä,mutta sen voi korvata paprikajauheella.
Jauha paprika ja chilijauhe,murskatut valkosipulit,suola,sitruunamehu ja mausteet.Lisää suurin osa öljystä ja jauha kunnes seos on tahnamaista.Laita tahna sterilisoituun lasipurkkiin ja kaada hieman öljyä päälle.Pilpel chuma-tahna säilyy jääkaapissa muutamia viikkoja.
Tahna joutuikin heti käyttöön sillä tein pihvejä mangoldista ja punaisista linsseistä.
Linssi-mangoldipihvit
- 1½ dl punaisia linssejä
- iso kourallinen mangoldia ,josta isot lehtiruodot on poistettu.Mangoldin voi korvata vaikka pinaatilla.
- 1 iso rkl pilpel chuma-tahnaa
- iso kourallinen tuoretta korianteria (tai persiljaa,jos kuuluu korianterin inhoajiin...)
- 1 tl raastettua sitruunankuorta
- 1½ rkl riisijauhoa
- ½ dl oliiviöljyä
Liotin linssejä jonkun aikaa vaikka punaiset linssit kiehuvatkin nopeasti pehmeiksi myös ilman liotusta.Keitä linssit pehmeiksi ja siivilöi ne ja survo ne hieman muussimaiseksi. Keitä mangoldi kuten tässä mangoldipihvien ohjeessa. Silppua jäähtynyt mangoldi yhdessä korianterin kanssa.Lisää joukkoon pilpel chuma,sitruunakuori sekä riisijauho ja sekoita tasaiseksi.
Muotoile pihvejä massasta ja asettele ne öljytyn leivinpaperin päälle.Levittele öljyä myös pihvien päälle ja paista niitä 180 C-asteessa puolisen tuntia,tai kunnes ovat saaneet väriä kummaltakin puolelta.Käännä pihvit keskivaiheessa.
P.S. Pieni vinkki tässä lopuksi eli Tiger-kaupoista saa aika isoja maustepusseja edullisesti ja valikoimakin on tosi hyvä:)
Koska Pilpel chuma on myös monipuolinen tahna,käy se myös aasialaistyyppiseen ruokaan.Tässä tofua ja morning glorya(aasialainen vesipinaatti) Morning gloryn voi vaihtaa muihin vihreisiin.Tässä siis oli tofua,morning glorya,pilpel chuma-tahnaa ja soijakastiketta.
P.S. Pieni vinkki tässä lopuksi eli Tiger-kaupoista saa aika isoja maustepusseja edullisesti ja valikoimakin on tosi hyvä:)
Koska Pilpel chuma on myös monipuolinen tahna,käy se myös aasialaistyyppiseen ruokaan.Tässä tofua ja morning glorya(aasialainen vesipinaatti) Morning gloryn voi vaihtaa muihin vihreisiin.Tässä siis oli tofua,morning glorya,pilpel chuma-tahnaa ja soijakastiketta.


