torstai 10. lokakuuta 2013

Paahdettua myskikurpitsaa valkoviinikastikkeella ja timjamilla

Täälläkin syksy tuli hiljalleen hieman yli viikko sitten kun yölämpötilat laskivat ja tomaattien hinnat nousivat.Vaikka päivisin on vielä helleasteita;maistuu lämmin ruokakin paremmin kuin kosteankuuman kesän aikana.Ja kun näin ohjeen täkäläisen ravintolan kurpitsaohjeesta,huomasin että minulla on melkein kaikki ainekset kotona.No ei ihan,vähän tuli improvisoitua sillä ohjeessa olleen kastanjakurpitsan sijaan käytin myskikurpitsaa ja Muscat-ravintolan ohjeessa  ollut Muscat-viini vaihtui vain ihan tavalliseksi puolikuivaksi valkoviiniksi. Myskikurpitsa on parhaimmillaan ihan yksinkertaisesti valmistettuna  ja tämäkin ohje on yksinkertainen.Maku sen sijaan oli ihana! Timjami sopikin hyvin kurpitsan seuraksi:)

Paahdettua myskikurpitsaa valkoviinikastikkeella ja timjamilla
  • 1 iso myskikurpitsa
  • ½ dl oliiviöljyä
  • suolaa ja mustapippuria maun mukaan
  • 1 ruokalusikallinen tummaa sokeria (fariini,ruoko ym.)
  • 2 rkl timjamin lehtiä
  • ½ dl valkoviiniä
Myskikurpitsasta leikataan molemmista päistä palanen pois ja kurpitsa kuoritaan.
Kurpitsa halkaistaan ja siemenet poistetaan.(siemenet ovat käyttökelpoisia,ne puhdistetaan kurpitsansäikeistä ja paahdetaan).Kurpitsasta leikataan isohkoja palasia.Muscatin ohjeessa oli neliöitä mutta myskikurpitsan puolikkaista ei helpolla saa kuin muutaman neliön. Laakean uuniastian päälle laitetaan  leivinpaperi,joka sivellään öljyllä. Päälle ripotellaan puolet sokerista ,suolaa,pippuria sekä puolet timjamin lehdistä. Kurpitsapalat laitetaan astiaan,ne sivellään öljyllä ja päälle ripotellaan taas sokeria,suolaa,pippuria sekä loput timjamista. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin makeaa Muscat-viiniä ja koska tässä käytin valkoviiniä,lisäsin hieman tuota sokerin määrää. Viini kaadetaan kurpitsapalojen päälle ja kurpitsat paistetaan 200 C-asteessa puolisen tuntia ,kunnes ne ovat leikattavan pehmeitä.
Paahdetut kurpitsanpalaset asetellaan tarjoiluastiaan ja päälle lusikoidaan vuokaan kerääntynyttä kastiketta. Olipa herkullista!
Iso kurpitsa torilla.Tuosta ainakin saa helpommin leikattua neliöitä....
Limesitruunoiden lyhyt sesonki ehti loppua (mutta pakastin limemehukuutioita) mutta nyt on alkanut ihanien Meyer-sitruunoiden aika:)

30 kommenttia:

  1. NAM! En ole koskaan jaksanut/uskaltautunut/viitsinyt käsitellä siemeniä kun netistä löytyvät ohjeet ovat keskenään niin erilaisia. Paahdatko siemenet uunissa ilman liotusta tai keittämistä?

    VastaaPoista
  2. Luimupupu,teen ne tämän mukaan,täällä onkin hyvät step by step-ohjeeet

    http://theshiksa.com/2012/10/03/all-about-butternut-squash-how-to-peel-seed-slice-and-prepare/

    VastaaPoista
  3. SAmoissa puuhissa on oltu täälläkin ;) Ja lempimausteita löytyy sinunkin ohjeestasi. Meyer-sitruunoilla pääsin herkuttelemaan Kaliforniassa, täältä niitä ihanuuksia ei valitettavasti saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu huomasin:) Ikävä kyllä noilla sitruunoilla on niin ohut kuori etteivät kestä kuljetusta...

      Poista
  4. Så gott, jag gillar pumpa mycket!

    VastaaPoista
  5. Oi herranjestas, että näyttää hyvältä. Myskikurpitsa on niin herkkua. Taidanpa tehdä tätä viikonloppuna. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdotonta munkin herkkua:) Ja nyt ne ovat täällä edullisia,joten tuleekin noita usein käytettyä.

      Poista
  6. Kurpitsat ovat ihania ja myskikurpitsa yksi parhaista. Minä vaan palasin vähän syksyn kautta takaperin, kun sain vanhemmiltani pari laatikollista syksyn viimeisiä omenoita (ei, en taida blogini lukijoita kuitenkaan enää kiusata pelkillä omenaresepteillä)
    Valkoviinillä saa kurpitsaan sellaista ihanaa hapokkuutta ja muutenkin olen ruvennut törkkäämään sitä vähän kaikkeen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myskikurpitsa on ehdottomia suosikkejani,vaikka täällä erilaisia kurpitsalajikkeita saakin hyvin,niin se lopulta aina päätyy ostoskoriin.Ja Minna,olen ihan aidosti kateellinen noista omenalaatikoista eikä omppureseptejä voi koskaan olla liikaa! Minäkin lurautan valkoviiniä vähän sinne sun tänne;D

      Poista
  7. Taytyypa kokeilla kun eilen ostin myskikurpitsan kun oli tarjouksessa.

    VastaaPoista
  8. Jösses, mikä ihana ohje! Kaikki kurpitsareseptit ovat nyt tervetulleita, olen aivan hurahtanut siihen :D

    Miten meyer-sitruuna eroaa siitä sitruunasta, jota meille päin rahdataan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihmekään,sillä kurpitsat ovat todella ihania ja helpostihan sellaisiin hurahtaa;D
      Meyer-sitruunan sanotaan olevan alunperin mandariinin ja sitruunan sekoitus,ja kuon kuorta raapaisee,niin siinä on sellainen vieno mandariininen tuoksu yhdistettynä sitruunan tuoksuun:Myös tuon sitruunan mehu on vähemmän hapokkaampaa kuin tavallisen sitruunan,ja se sopii erinomaisesti jälkiruokiin.,Kuori on ohut. Jos sekoittaa mandariinin mehua sitruunamehun kanssa niin pääsee aika lähelle meyer-sitruunan makua.

      Poista
    2. Meyer-sitruuna kuulostaa siis todella hyvältä!

      Poista
  9. Hehe I love that there's so much squash and pumpkin on blogs nowadays! I just bought three of them so I won't run out of things to cook :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No wonder,it is such a great veggie and I could use it almost everyday!

      Poista
  10. Täälläkin ihanan näköistä kurpitsaa! Itse löysin kaupasta vain sellaisen pyöreän, ,mutta sekin oli edistystä, kun aiemmin kurpitsoja en ole nähnytkään. Paahdoin sen paloina ja osasta tein piirakkaa.
    Jännä kun siellä on erilaisia sitruunalajikkeita. Minä saan olla tyytyväinen siihen, että joskus löydän hyviä luomusitruunoita (olivat ne mitä lajiketta hyvänsä). Silloin minäkin pakastan mehut ja raastetun kuoren jemmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kaupassanne vihdoinkin on kurpitsaa,se on kyllä mahtava aines:) Täällä kasvaa aika kivasti eri sitruunalajikkeita,mutta niiden erikoisten aika on tosi lyhyt,joten minäkin säästän kuorta ja mehua .

      Poista
  11. Onpa ihanan yksinkertainen mutta herkullinen resepti. Itse käytän liian vähän kurpitsaa ruoanlaitossa, tuskin lainkaan. Tykkään kyllä kovasti esim. kurpitsakeitosta. Kurpitsansiemeniä popsin kyllä usein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annemi:no sitten sun pitäisi kyllä kokeilla kurpitsaa,siitä saa niin hyviä herkkuja tehtyä:) Ja kurpitsansiemenet ovat namiskis:)

      Poista
  12. Nam, valkoviini kuullostaa kivalta lisältä paahdettuun kurpitsaan. :)

    VastaaPoista
  13. Ihanan kuulloinen kurpitsa ohje.
    Ja herregud, kui' iso kurpitsa torilla!!! Apua! En mä tiennyt, että niistä voi kasvaa noin isoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaankin ihanaa! Ja faktiskt,de kan vara ibland jättestora...Olen nähnyt tuota isoampiakin;D

      Poista
  14. Vau, en olekaan tehnyt mitään kurpitsoista vuosiin, sillä palstaviljelyn lopetettuani kupritsa on unohtunut. Tämä on kuitenkin niin helppo ja herkullisen tuntuinen ohje, että taidan pysähtyä kaupassa kurpitsakeon viereen =)

    Oikein makoisaa viikonloppua sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta,kurpitsat,etenkin syksyllä ,ovat niin ihania,joten kannattaa kokeilla. Ja ohje tosiaankin helppo:) Kiitos,samoin sinulle:)

      Poista
  15. Halloween tunnelmissa siis ! :) Täälläkin oli Lidlissä kurpitsoja kaupan alle 2 punnan kappalehinnalla ! Ikinä ennen en ole mokomia nähnyt, enkä niistä mitään osaisi tehdäkään... Tämä tosin saattaisi onnistua. Jos malttaisin :D Ihanaa syksyä TelAviviin ! <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...