sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kesäkurpitsaa punaviinietikalla,basilikalla ja oliiviöljyllä

Miettiessäni mitä tehdä jääkaapissani oleville kesäkurpitsoille muistin täkäläisen keittiömestarin upeassa salaattikirjassa olevan kesäkurpitsaohjeen. Oikeasti tässä kuuluisi käyttää tummanvihreitä ,kiinetämpiä kesäkurpitsoita,mutta ihan hyvin tämän tekee myös tavallisilla kesäkurpitsoilla.Tuloksena on herkullinen lisäke,tapas tai alkupala,jossa simppeli kesäkurpitsa on mitä herkullisimmillaan.Menin muuttamaan määriä paremmin itselleni sopiviksi.

Kesäkurpitsaa punaviinietikalla,basilikalla ja oliiviöljyllä
  • 2-3 keskikokoista kesäkurpitsaa
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 2 murskattua valkosipulin kynttä
  • ½ tl suoaa
  • ½ tl chilihiutaleita
  • jauhettua mustapippuria
  • 3½ rkl punaviinietikkaa
  • kourallinen basilikan lehtiä
Pese ja kuivaa kesäkurpitsat (tai zucchinit).Kuivaa ne ja  poista kantaosa sekä palanen kupritsan toisesta päästä ja puolita kurpitsat keskeltä.Leikkaa jokainen puolikas  taas puolikkaaksi ja puolita sekin,niin että ne lopulta ovat suurehkoina  lohkoina.Lämmitä öljy leveässä paistinpannussa ja kun öljy on kuumaa,lisää kesäkurpitsalohkot pannuun.Paista aina välillä käännellen joitakin minuutteja,kunnes lohkot alkavat ruskistua.Lisää nyt valkosipulimurska,suola,pippuri ja chili ;sekoita ja anna lohkojen paistua vielä joitakin minuutteja kuumalla pannulla.Laske lämpötilaa ja lisää punaviinietikka;anna lohkojen kiehahtaa ja ja kypsennä kunnes  melkein koko neste on haihtunut.
Ota kesäkurpitsalohkot tulelta ja siirrä lohkot sekä  jäljelle jäänyt neste tarjoiluastiaan.Sekoita basilikan lehdet joukkoon ja anna ruuan jäähtyä. Tarjoillaan huoneenlämpöisenä. Tarkista maku vielä ennen tarjoilua  ja lisää suolaa jos sitä ei ole tarpeeksi.

10 kommenttia:

  1. Kiitos hienosta reseptistä, taas tuli uusi herkku kokeiltavaksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli rosi hyvää,joten toivottavasti sinäkin ästä tykkäät

      Poista
  2. Kiitti, i h a n a saada vaihtelua.. meillä syödään kesäkurpitsaa melkein 7 krt viikossa ;) :D

    VastaaPoista
  3. Oho,olettepas oikeita kesäkurpitsafaneja:! Tämä oli hurjan hyvää

    VastaaPoista
  4. Zucchinin tilalla voi käyttää tavallista kesäkurpitsaa? Nyt täytyy tunnustaa tietämättömyyteni. Olen aina luullut niitä samaksi kasvikseksi. Mitä eroa on zucchinilla ja kesäkurpitsalla muu kuin se että ensimmäinen nimi on italiaa ja toinen sama suomeksi? Edes wikipediasta en löytänyt selitystä http://en.wikipedia.org/wiki/Zucchini

    VastaaPoista
  5. No mä olen ymmärtänyt asian niin että ne kiinteämmät tummanvihreäkuoriset ovat zucchineita ja tavalliset vaaleakuoriset kesäkurpitsoitajoku erohan niillä on niin oleneritellyt ne noin

    VastaaPoista
  6. Noniin, taas jälleen kerran löydän blogistasti täydellisen kuulloisen ja ihanan yksinkertaisen kesäkurpitsaohjeen. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofia ,tosiaankin yksinkertainen mutta samalla tosi hyvää:)

      Poista
  7. Näyttää hyvältä. Kesäkurpitsaa tulee käytettyä paljon, joten uudet reseptit ovat aina tervetulleita.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja,tällä tavoin valmistettuna kesäkurpitsa oli tosi hyvää:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...