perjantai 29. toukokuuta 2009

Vadelmajuustokakku

Juustokakkupala Täällä alkoi eilen Shavuot-juhla, josta olen kertonut enemmän kakkosblogissani.Silloin on tapana syödä meijerituotteita ja erityisesti juustokakut ovat silloin  suosittua tarjottavaa ja niitä näkyy kaikkialla. Vaikka syönkin erittäin harvoin maitotuotteita, niin juustokakku on sellaista herkkua mitä en pysty ainakaan tänä pyhänä vastustamaan,  ja koska olen tänään menossa illallisille, tarjoutuikin tilaisuus tehdä pari juustokakkua.Kananmunia en käytä lainkaan,mutta jos leivoin muille, niin silloin niitä ostan sitä varten. Pakkasessa oli pussi pakastevadelmia, joten päätin käyttää niitä tähän juustokakkuun.Juustokakkuni on myös kevyt juustokakku, sillä en käyttänyt siihen kermaa tai kermajuustoa (cream cheese). Täältä saa valkoista, rahkan tyyppistä, erityisesti  leivontaan tarkoitettua juustoa,joka ei  kuitenkaan ole rahkaa, sillä sen rakenne on pehmeämpi , mutta esimerkiksi Suomessa olen tällaiseen kevyeen juustokakkuun käyttänyt Lidlin rahkaa,joka sopii tähän kakkuun paremmin kuin suomalaisten meijereiden rahkat.

Vadelmajuustokakku (kevyt) 3 pientä tai 1 iso

  • 750 gr valkoista pehmeää juustoa (Lidlin rahka Suomessa hyvä, täällä käyttämäni juusto 5% , joten jos haluaa juustomassasta kermaisemman, voi siihen lisätä vaikka  mascarponejuustoa)
  • 1 kreikkalainen jugurtti (2 dl)
  • 3 kananmunaa
  • 3½ dl sokeria
  • 4 rkl maizenaa
  • 1 rkl vehnäjauhoa
  • hieman vaniljauutetta /tuoretta vaniljaa/vaniljasokeria
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • vadelmacouliskastiketta (ohje alhaalla)

PohjatTein pohjat: yleensä olen aina ennen käyttänyt pohjaan keksejä, jotka olen hienontanut ja lisännyt siihen margariinia tai voita. Nyt kuitenkin ajattelin tehdä kookos+suklaapohjan, ja muistin,että parisen kuukautta sitten olin ostanut kokonaisia kuivia kookospähkinöitä, jotka olin raastanut, lisännyt siihen  kaakaota ja jauhettua kaakaopapua, ja sitten pakastanut. No,muisti petti ja pakastimessa ei sellaista ollutkaan eikä muutenkaan kookosta missään;olinkin käyttänyt aikaisemmin sen kookosmassan. Piti sitten keksiä jotain muuta koska keksejäkään ei ollut kotona. Tähän pohjaan jauhoin monitoimikoneessa saksanpähkinöitä, taateleita, kaurahiutaleita.lisäsin riisijauhoa ja hieman sokeria. Sitä tuli niin paljon ,että sain siitä pohjat 5 pieneen (15 cm läpimitta) foliopiirakkavuokaan.3 käytin tähän juustokakkuun ja 2 laitoin pakkaseen. Tarkkoja mittoja ei nyt ole, koska tämä oli täysin improvisoitu pohja.

Koneessa Laitoin koneeseen kananmunat ja sokerin ja vispasin (siis kone vispasi) vaahdoksi.Käytin tähän tätä konettani,mutta käsivatkain käy aivan yhtä hyvin. Vaahtoon lisäsin juuston, jugurtin, maizenan,jauhon, vaniljan, sitruunankuoren  ja sekoitin,kunnes kaikki ainekset olivat hyvin sekoittuneet.Juuston ja jugurtin olin muuten laittanut harsokankaaseen lävikköön, ja antanut valua tunnin. Sekä juustossa että jugurtissa on paljon nesteitä,ja parasta olisi antaa niiden olla lävikössä useita tunteja; yksi tunti oli kyllä hieman liian lyhyt aika.Ennen uuniaOlin sillä välin valmistanut vadelmacouliskastikkeen: sulatin kattilassa pienellä tulella 300 g pakastevadelmia, lisäsin pari tippaa sitruunamehua sekä 2½ rkl sokeria ,ja lämmitin,kunnes sokeri oli sulanut vadelmien joukkoon. Hienonsin vadelmat soseeksi sekä siivilöin soseesta siemenet pois. Kaadoin juustomassan pohjien päälle ja laitoin 1½ rkl vadelmakastiketta jokaisen keskelle.Lusikalla tein pyöriviä liikkeita juustomassaan ja sekoitin kastikkeen niin, ettei se koskenut pohjaa. Siirsin kakut uuniin (170 C astetta) alimmaiselle tasolle , ja paistoin niitä 50 minuuttia. Varmistin vielä lopussa, että ne olivat kunnolla hyytyneet uunissa.

Uunista En ottanut niitä heti uunista ulos, vaan uunin sammuttamisen jälkeen jätin kakut uuniin , uuniluukku hieman raollaan. Kakut saivat olla siellä kunnes uuni oli jäähtynyt;näin ne eivät myöskään läsähdä niin helposti.

Juustokakut 1 Halusin tehdä hyytelökerroksen juustokakkujen päälle. Mulla on leivontakaupasta hankittu kilon pussi kasvipohjaista hyytelöimisainetta, ja joko vadelmien happamuus vaikutti tai sitten en laittanut tarpeeksi hyytelöimisainetta, mutta pinnasta ei ihan hyytelöä tullut.Mutta se jämähdytti kuitenkin vadelmacouliskastikkeen niin, ettei se minnekään valu , vaikka kakkua heiluttelisi….

KUVAT 086 Lopputulos: Yksi kakku jäi tänne, ja tietenkin sitä piti maistaa, eihän sellaista muuten voi vieraille viedä..Juustomassa ja vadelmasose maistuivat ihanalle;vadelman kirpeys sopi loistavasti yhteen juustomassan kanssa.  Juustomassaa (juustoa ja jugurttia) olisin voinut siivilöidä kauemmin, sillä juustomassa oli hieman liian kostea. Pohjaan olin pettynyt: se oli jäänyt pehmeäksi, tosin maku oli hyvä. Olisi pitänyt varmaan ensin antaa sen olla uunissa jonkun aikaa, ja sitten vasta kaataa juustomassa päälle.Mutta herkullinen tämä juustokakku kuitenkin on!

18 kommenttia:

  1. Sulla on aivan kadehdittava jauhopeukalo! Oletko koskaan tehnyt ruokaa/leivonnaisia työksesi? On niin ihania, etten ihmettelisi.

    VastaaPoista
  2. Susadim:kiitos! En varsinaisesti ole tehnyt mitään sellaista työkseni,tosin opiskeluaikana pistettiin lyhytaikainen cateringfirma pystyyn ja veljellä on ravintoloita;myös muita sukulaisia ollut yhteykiä ravintoloihin, eli se siinä.

    VastaaPoista
  3. onko tuo hyvä kone? kun tollasta samaa oon katellut? ei ala itkemään heti kun laittaa vähän isompaa taikinaa?

    VastaaPoista
  4. Aleksi:tuo Kenwoodin Kmix on tosi hyvä kone, mietin pitkään valitsenko sen vai Kitchen Aidin ja tämä voitti.Iso hyvä kulho ja esim.iso tuo osa joka vispaa niin menee koko kulhon alueella, tulee tosi hyvää tulosta.Ja tuossa koneessa on vielä sellainen toiminta, että se kääntelee esim.sokerikakkutaikinan,sen jälkeen kun on jauhot lisätty siihen. Suosittelen!

    VastaaPoista
  5. Aleksi: niin vielä siitä taikinan suuruudesta, en ole kokeillut kauhean suuria taikinoita, joitakin leipätaikinoita, joita se käänteli ihan hyvin;on aika voimakas kone.

    VastaaPoista
  6. wow, vilken cheesecake! låter helt fantastiskt god. och så många dessutom. jag bakade också en,(men bara en:) med körsbär ovanpå.
    och köpte många goda ostar i tsfat, tillsammans med gott vin och annat hade vi en otroligt fin, liten shavuot lunch igår.
    hur firade du?

    VastaaPoista
  7. Kiitos herkullisen kuuloisesta ja nakoisesta reseptista! Pitaa kokeilla!

    VastaaPoista
  8. Sara:Mina ostkakor var jättesmå, så det blev 3 stycken.Ostkaka med körsbär låter jättegott också!Er shavuot låter trevlig;jag var hos vänner på Shavuot måltid med många läckra saker!

    Susa: Teillä taitaakin olla tuota gvina levana kaupoissa? Kiitos:-)

    VastaaPoista
  9. Houkuttelevan näköistä! Raikasta ja kutsuvaa :)

    VastaaPoista
  10. ciao
    volevo portarti un saluto dall'ITALIA

    è un dolce che faccio spesso anch'io

    ciao army

    VastaaPoista
  11. Eihän tuollaista voi vastustaa! Näyttää aivan älyttömän herkulliselle. Vadelma sopii juustokakkuun ihanasti. Onpas sulla tyylikäs yleiskone ;)

    VastaaPoista
  12. Rita:kiitos, oli tosiaankin raikkaan makuista:-)

    Army:Mille grazie, torta di formaggi dolci sono davvero molto deliziosi!

    Nemo:oli tosiaankin älyttömän herkullista! Vadelma juustokakussa on ihanaa! Joo, tuo mun Kenwoodini on aika hyvän näköinen,kiitos:-)

    VastaaPoista
  13. Oi mikä kakku!!
    Ja tyyppi osaa kaikkii kielii!

    VastaaPoista
  14. Veera:Kiitos, ja en osaa kaikkia kieliä: osasin vain mille grazie ja torta di formaggi,onneksi on google translator olemassa......;-)

    VastaaPoista
  15. On ihanan houkuttelevan näköistä... slurps :-) Ja kyllä sä vissiin aika montaa kieltä osaat! ;-)

    Miten tuo Lidlin rahka eroaa tavallisesta rahkasta? Onko se siis jotenkin pehmeämpää?

    VastaaPoista
  16. Hippu:kiitos:-) No, italiaa vaan jotenkuten ymmärrän,mutta en sitä suinkaan osaa, joten tuo googlen kääntäjä on ihan kätevä jos pitää vastata italiankieliseen kommenttiin...
    Mun mielestä tuo Lidlin rahka on pehmeämpää koostumukseltaan.

    VastaaPoista
  17. Mmm, those look amazing! And such a beautiful presentation with that swirl on top. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...