lauantai 3. joulukuuta 2011

Jonkinlaiset bataattinamut

Ollessani pari päivää sitten jättimarketin mahtavalla hevi-osastolla(marketilla on ihan erillinen hevi-osasto,jossa erillinen sisään/uloskäynti ja kassat samoin),törmäsin siellä uuteen tuotteeseen.

Kyseessä oli Tekoa Farmsin bataattinamut,joita oli sekä tavallisesta että purppuranvärisestä bataatista tehtyjä.En ostanut,sillä ne sisältävät sokeria,mutta sain inspiksen.Vaikka nuo namut on selvästi tehty jostain bataattisoseesta,tein omani ihan eri tavalla eli ostin noin ½ kilon bataatin,jonka leikkasin ranskisten muotoisiksi.Laitoin astiaan ja lisäsin joukkoon tiivistettyä omenamehua (joka sisältää pelkästään omenaa ja on hieman siirappimaista)kanelia sekä muutaman tipan sitruunamehua ja teelusikallisen öljyä.

Annoin bataattipalojen jonkun aikaa marinoitua,jonka jälkeen ne päätyivät marinointiliemen kanssa kuivuriin.Ajattelin että ne pehmentyisivät mutta muutaman tunnin kuluttua niistä oli tullut sitkeitä! Todella hyvän makuisia,sillä marinointiliemi oli alkanuti imeytyä niihin,mutta todella sitkeitä eikä pehmeitä.Ei sitten auttanut muuta kuin kipata kaikki palat kattilaan,jonne lisäsin vielä jonkun verran tiivistettyä omenamehua ja vettä ja keitin palasia kokoon,kunnes neste oli enemmän tai vähemmän haihtunut.Hyviä niistä tuli,mutta ehkä soseuttamalla bataatit,ja lisäämällä tuo mehu+kaneliseos,sekä myös jonkun verran psylliumia,näistä saisi todella kivat namut. Vaikka Tekoa Farmin namuissa onkin sokeria,ovat ne kuitenkin parempi vaihtoehto tavanomaisille namuille.
Eilen tuli myös leivottua pitkästä aikaa.Tein omenatäytteisen Tosca-piirakan tuliaisviemiseksi,mutta tein myös ihan pikkuisen koepalan ja taikina oli tosi rapeaa ja hyvää. Taikinan ohje on sama kuin täällä,paitsi että korvasin puolet jauhoista mantelijauhoilla ja sokerina oli luomuruokosokeria.

8 kommenttia:

  1. Eipä ole tullut mieleen, että bataatista voisi tehdä makeita juttujakin. Olit taas aika kekseliäs kaupan tuotteiden jäljittelijä. ;-)

    Ihanan näköinen piirakka, ja kiva kun se on vähän erimallinen, tuollainen pitkulainen.

    VastaaPoista
  2. Hippu:Bataattihan on makea juures ja olen kerran postannut etelä-amerikkalaisesta bataattijälkkäristä
    http://appelsiinejahunajaa.blogspot.com/2011/01/dulce-de-batata-eli-makea.html
    ja myös käyttänyt sitä leivonnassa.Uusista tuotteista saa aina kivasti inspiksiä,vaikkei ne aina onnistukaan;D
    Mulla on sellainen pitkänmallinen piirakkamuotti,jolla tuon tein,tulee aika kivan näköiseksi:)

    VastaaPoista
  3. Makeaa bataattipiirasta on tullut testattua, mutta namit ovatkin aivan uusi juttu. Jännittävää!

    VastaaPoista
  4. Ihailtavaa sitkeyttä oikean lopputuloksen etsimisessä. Nostan kyllä hattua!

    PS Testasin etikka-sooda-kikkaasi viemäriimme ja toimi loistavasti ;-)

    VastaaPoista
  5. Okriina;Näistä ei ehkä rakenteeltaan tullut ihan toivotun mukaisia,mutta maku oli oikea ja hyvä:)

    Suolaajahunajaa:tässä tapauksessa olin vähän laiska oikean lopputuloksen etsimisessä;D Tykkään katsella uusia tuotteita ja miettiä,miten voisi vähän sen tapaista tehdä kotonakin;D Kiva että vinkki auttoi:)

    VastaaPoista
  6. Toden totta, bataatin makeutta kannattaa jalostaa namujen suuntaan :) Muutenkin tuntuu upealta ajatus luonnollisista ja terveellisistä makeisista!

    VastaaPoista
  7. No kuullostaapa niin herkulliselta, että ihan kuola valuu... Olen itse joskus siivutellut bataattia oikein ohueksi lastuksi ja laittanut ne uuniin paahtumaan joksikin aikaa. Ihania rapeita makeita lastuja, aivan kuin punajuurestakin tulee. Vähän vaan öljyä päälle ja kenties suolaakin. Siis makeaa vaikka suolaista samaan aikaan.

    Mutta tämä marinointi onkin kiva idea. Testiin testiin =)

    VastaaPoista
  8. Rita;just näin.Mene vaikka katsomaan dulce de batatas-ohjettani;bataatti taipuu moneen makeaan;D

    Birgitta:Bataatti onkin ihana ja ei uskoisi että on kevyempi kuin peruna;) Täällä se on tosi suosittua ja kun olin muutaman kerran Perussa,sitä sai myös tuttujen luona hyvin tehtynä.Uunissa paahdetut bataattisipsit,nami!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...