torstai 12. huhtikuuta 2012

Sellerinlehti-kyssäkaalisalaatti

Luin jostain täkäläisestä sivustosta sellerinlehtisalaatista,ja kun sitten halusin tehdä sellaista,en muistanutkaan missä olin sellaisen nähnyt.Pieni googlailu täkäläisillä sivustoilla toi esille 2 sellerinlehtiä käyttävää salaattia,mutta kummastakin ohjeesta puuttui sen verran aineksia,että jouduin improvisoimaan tämän salaatin.Hyvää siitä kuitenkin tuli,etenkin jos pitää paljon sellerin mausta,kuten minä.Sellerinlehtiä käytän yleensä smoothieihin,mutta myös salaatissa ne maistuvat hyvälle ja antavat mukavasti makua. Selleriä yritän aina ostaa luomuna,sillä siihen jää helposti torjunta-aineita,joita on vaikeaa pesemällä saada pois.

Sellerilehti-kyssäkaalisalaatti
  • 1 kyssäkaali
  • kupillinen hienonnettuja sellerinlehtiä
  • 2 kevätsipulin vartta
  • 2 tl seesaminsiemeniä
  • 1½ rkl oliiviöljyä
  • ½ hienonnettu valkosipuli
  • 2 rkl sitruunamehua
  • ruususuolaa,mustapippuria (tai pippurisekoitusta,kuten käytin)
  • 2 tl taatelisiirappia (tämä tekemäni salaatti ei ollut täysin raaka,sillä käytin kaupan taatelisiirappia ,jossa oli myös sokeria)
Kuori kyssäkaali,ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi ja leikkaa viipaleista tulitikkumaisia paloja tai käytä julienne-leikkuria. Silppua sellerinlehdet. Leikkaa kevätsipulin varret noin puolen sentin kokoisiksi paloiksi. Sekoita oliiviöljy,sitruunamehu,hienonnettu valkosipuli sekä suola ja  pippuri.Kokoa salaatti: laita lautaselle kerroksittain kyssäkaalia ja sellerinlehtiä,lisää kevätsipulin palaset.Kaada kastiketta päälle ja valuta hieman taatelisiirappia päälle.
Siemeniä ja pähkinöitä eräällä Tel Avivin torilla

13 kommenttia:

  1. Selleri ja kyssäkaali on kummatkin mun suosikkeja, joten tämän salaatin on pakko olla hyvää! Testaan kyllä.

    VastaaPoista
  2. Ankerias Vipunen:Nuo molemmat ovat minunkin suosikkejani:)

    VastaaPoista
  3. Taatelisiirappi? Minkälaista se on suhteessä Suomessa myytäviin siirappehein?

    VastaaPoista
  4. Lissu:yleensä teen itse taateleista tai oikeastaan jonkinlaista taatelisosetta.joskus ostan taatelisiirappia joka on pelkkää taatelia,sellaista tummaa mutta minulla oli hieman jäljellä sokerilla maustettua taatelisiirappia,jota käytin pipareihin,joita tein yhteen paikkaan,jossa teen vapaaehtoishommia.Se makeutettu taatelisiirappi korvaa hyvin Suomessa myytävän siirapin,ja tulee vielä hieman lisämakuakin taateleista;D

    VastaaPoista
  5. Pitäisi varmaan kokeilla taas piiiiitkästä aikaa selleriä. Aika vaikean allergiataustani vuoksi en ole sitä vuosikausiin uskaltanut edes maistaa, se kun oli pahimpia reagoimaan. Mutta raskausaikana koin ihmeparantumisen ja pystyn syömään taas kaikkea ihanaa, niin jospa tuo sellerikin onnistuisi.

    Niin ja älähän hättäile sen tunnustuksen vuoksi. Sinulla ei ole minkäänlaista velvollisuutta siihen vastata :)

    VastaaPoista
  6. Ihana resepti, kiitos Yaelia :). Kyssäkaali on myös minun suosikkini ja yleensä päätyy omenan kanssa yhteistyöhön. Täytyy kokeilla sellerin kera!

    Jonna

    VastaaPoista
  7. Ihana salaatti! Olen tosin itse joutunut opettelemaan molempien makuun, mutta nykyään ovat myös minun suosikkejani. Sellerinhimo erityisesti iskee varsinkin, jos on syönyt vähän epämääräisesti.

    VastaaPoista
  8. Paula:Onka kiva kuulla,että ruoka-allergiat meni ohitse raskauden myötä:) Olen aina rakastanut selleria ja olenkin oikea sellerin suurkuluttaja;D Oi kiitos ihanainen,kyllä jossain vaiheessa yritän siihen vastata....

    Jonna:Kiitos:) Kyssäkaalista on tullut oikea herkkukaalini,ja minultakin täällä blogissa löytyy siitä omenainen resepti:) On se vaan niin hyvää:)

    Okriina:)itse tutustuin kyssäkaaliin vasta 3 vuotta sitten ja se oli love at first bite! Selleriä taas esiintyy tosi usein smoothieni joukossa;D

    VastaaPoista
  9. Tuota kyssäkaalia en ole oppinut käyttämään. Täytyypä tarkkailla löytyykö meidän kaupasta. Selleristä tykkään kaikissa muodoissa.

    VastaaPoista
  10. Minä en tykkää selleristä raakana, mutta melkein kaikkiin ruokiin sitä kyllä laitan.
    Kurkkasin sinne Sarahin blogiin ja siellä olikin tosi kiva jugurttijuttu niillä kakkaroilla maustettuna, mutta mitä on za'atar? Minttua?
    Toinen juttu, miten tuota taatelisiirappia teet, kiinnostaisi kovasti?

    VastaaPoista
  11. Unelma:minä opin käyttämään kyssäkaalia vasta vähän yli 2 vuotta sitten,kun suomalaiset ystäväni olivat visiitillä ja näimme sitä marketissa,jolloin he suosittelivat sitä.,Siitä lähtien olen sitä käyttänyt ahkerasti..

    Sirokko;minä taas tykkään nimenomaan selleristä raakana,ja harvoin olenkin sitä kypsentänyt. Sarahin blogin juttu olikin tosi hyvä,viime vuonna olin parin muun bloggaajan kanssa hänen naapurustossaan keräämässä villiyrttejä,joista sitten kokkasimme Sarahin keittiössä.
    Zaatar on tehty yrtistä nimellä hyssop,en tiedä mikä se on suomeksi.Sitä kasvaa täällä villinä mutta myös kasvatetaan ja sitä saa tiettyihin vuoden aiko0hin torilta.Se on oreganon sukulainen ja zaatar seos on sitten sellainen ,johon lisätty muutakin,googlailu tuo lisää tietoa. Minun tekemäni taatelisiirappi ei oikeastaan ole siirappia vaan enemmänkin sosetta,sillä jauhan liotettuja taateleita veden kanssa ,ja sitten käytän sitä.Mutta jos taateleita keittää veden kanssa pitkään,niin siitä syntyy taatelisiirappia.Täällä taatelisiirappia käytetään paljon ja on sekä sokerilla maustettua sekä ilman sitä,Sokeriton kaupan taatelisiirappi on tummempaa ja paremman makuista..Sokerinen versio taas käy hyvin pipareiden teossa.

    VastaaPoista
  12. Kuulostaa herkulliselta - minäkin ihastuin kyssäkaaliin sitä kasvattaessani ja itse kasvatetut selleritkin olivat yllättävää kyllä hyviä. Aikaisemmin en voinut sietää selleriä... Ehkä kaupan / kouluruoan sellereissä onkin ollut jokin torjunta-aine tai muu, mikä teki siitä niin kammottavan?
    Taatelisiirappi alkoi kiinnostaa minuakin!

    (p.s. hyssop on iisoppi, zaatar taasen minulle ihan uusi tuttavuus!)

    VastaaPoista
  13. Pinea:Minä ihastuin niin paljon kyssäkaaliin,että sille tuli ihan oma tagi tänne blogiin.Olispa ihanaa kasvattaa sitä itse! Voipa ollakin ,että niissä sellereissä on ollut joku sivumaku;yleensä ostan luomuna sitä.Ja kiitos korjauksesta;eihän tuo zaatar olekaan iisoppi,mutta joku sen sukulainen kuitenkin;D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...