keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Tomaattiset tofupiirakat hieman erilaisella piirakkataikinalla

Näin täkäläisessä nettilehdessä kiinnostavan piirakkataikinan ohjeen,joka ei sitten minusta oikein toiminutkaan,mutta sovelsin ohjetta erilaiseksi,muuttamalla ainesten mittasuhteita ja lisäten joitakin aineksia,ja sittenhän se toimikin!  Piirakkataikinassa on tahinia,joka sopii erinomaisesti makeisiin leivonnaisiin,kuten superhyviin tahinipikkuleipiin,mutta myös tässä piirakkataikinassa se toimi kivasti. Täytteeksi tuli tomaattinen tofutäyte.

Tomaattiset tofupiirakat
Taikina:
  • 5 dl jauhoa (käytin 2 dl vehnäjauhoa ja 3 dl täysjyväjauhoa)
  • 1 ½ dl tahinia
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ dl pellavansiemenjauhetta+1 ½ dl vettä
  • ruususuolaa 
Sekoita ensin pellavansiemenjauho veden joukkoon ja anna sen turvota. Lisää leivinjauhe sekä suola jauhojen joukoon ja lisää  sen jälkeen tahini ja turvonnut pellavansiemenseos jauhojen joukkoon.Sekoita tasaiseksi taikinaksi.Anna taikinan levähtää jonkun aikaa ja paina taikinaa piirakkavuokien pohjalle ja reunalle.Taikina riitti muutamalle hieman isommalle tartelettivuoalle tai sitten yhdelle normaalinkokoiselle piirakalle.

Täyte:
  • noin 300 grammaa tofua 
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl oluthiivahiutaleita
  • noin 250 gr kirsikkatomaatteja (tai tavallisia tomaatteja)+muutama tomaatti piirakoiden pohjalle
  • muutama auringossa kuivattu tomaatti
  • suolaa,mustapippuria maun mukaan
  • noin 1 rkl kuivattua oreganoa
  • 2 valkosipulin kynttä ,murskattuna
Laita ainekset monitoimikoneeseen tai käytä sauvasekoitinta.Täyteseokseen voi tarvittaessa lisätä hieman vettä. Sekoita tahnamaiseksi.Leikkaa muutama kirsikkatomaatti tai tomaatti viipaleiksi ja asettele ne piirakkapohjan päälle.Kaada täyte piirakkapohjiin.Paista 180 C-asteessa 40-45 minuuttia.Nämä ovat hyviä sekä kylminä että lämpimänä.Etenkin täyte oli hurjan hyvää!


Kävelin Karmel-torin sisäänkäynnin lähellä olevan the Bun-ravintolan ohitse,jossa juuri oltiin esivalmistamassa höyrytettyjä aasialaisia  sämpylöitä.The Bun tarjoaa modernia mutta ei kovin monimutkaista  aasialaista ruokaa ja sen perustivat 2 veljestä,jotka olivat ennen ravintolan avaamista työskennelleet Ranskassa Michelin-tähditetyissä ravintoloissa.Pyysin saada kuvata ja sain luvan.En ole tuolla vielä  syönyt,mutta creme caramel misolla kuulostaa mielenkiintoiselta....
Kävin torilla ostamassa vihreää salaattia sekä yrttejä.

19 kommenttia:

  1. Piirakka kuulostaa oikein hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Tahini piirakkataikinassa kuulostaa houkuttelevalta! Kuinka hienoa tuo pellavansiemenjauhe on, jauhoitko itse? Meillä käytetään pääasiassa siemeniä, joskus olen osatnut rouhetta ja laittanut sitä sämpylätaikinaan. Ihana katsella torikuvia kun ulkona on 20 pakkasta :).

    VastaaPoista
  3. Tuo vihreys torilla häkellyttää oikein! Maista sitä creme caramel misolla-juttua. Kiinnostaa tietää, miltä se maistuu.

    VastaaPoista
  4. Tama piirakka menee ehdottomasti kokeiluun, kuulostaa ihanalata! Varsinkin innostun aina 'erilaisista' piirakka pohjista kun en haluaisi niita 'voi-jauhoseoksia' syoda kuin juhlissa tai muissa erikoistilaisuuksissa.

    Mita tuo oluthiivahiutale on hepreaksi ja mista niita voi ostaa?

    Sinun kuvat torilta on kylla niin ihania etta melkein voi maistaa tuoreet kasvikset suussa, melkein tekee mieli lahtea sinne ostoksille vaikka en ole siella varmaan 10v kaynyt kun en aikoinaan tykannyt tungoksesta ja myyjista (jotka heti nostivat hintoja kun huomasivat etta on 'turisti'). Ehka voisi torille antaa viela yhden tilaisuuden :)

    VastaaPoista
  5. Ihania torikuvia. Kiitos! Sesaminsiemenet ja tahini ovat tosiaankin hyvä piiraspohja-aines, kuten omassakin keittiössäni tuli huomattua :) Voisinkin seuraavaksi yhdistää muihin jauhoihin.

    VastaaPoista
  6. Israel vaikuttaa kaikin puolin, etenkin ruoan puolesta, erittäin mielenkiintoiselta. Ja yllättävän modernilta. Pitää joskus kyllä päättää tämä tietämättöymyys ja suunnata matkalle Israeliin. =)

    VastaaPoista
  7. Hovkonditorn:oli todella hyvää.Ja suosittelen myös noita tahinipikkuleipiä;ovat ihania!

    Luimupupu:jauhan aina itse pellavansiemenet (ja muutkin jutut;D) ja aika hienoksi jauheeksi.Teillä on kyllä aika kylmää nyt;meillä 40 astetta lämpimämpää,jota täällä pidetään jopa vähän viileänä;D

    Pilvi:kokeilin ensin siät Ynetissä ollutta,mutta se ei ollut lainkaan onnistunut joten menin muuttamaan taikinaa aika reilusti.Oluthiiva on "Smarei Bira" ja sitä on esim. Nitzat HaDuvdevan-kaupoissa ja Eden Teva Marketeissa.Kiitos,tykkään tosi paljon Karmelista,mutta esim,. perjantaisin ei ehkä ihan kiva mennä sinne kun on kova tungos. Jotkut myyjät ovat vähän töykeitä mutta useat tosi kivat (esim. se suuri juustokauppa loppua kohden,sain viime kerralla jopa pienen juustopalan lahjaki kotimatkaa varten) ja siellä on monta myyjää,jotka muistavat mut siitä kun olin ihan nuori ja asuin täällä ensimmäisellä kerralla.Hui,olivatpa tuhmia kun nostivat hintoja kun ajattelivat turistiksi,mutta suurimmassa osassa kojuissa on kyllä kilohinnat esillä.Voi olla ettei silloin 10 vuotta sitten ihan kaikissa ollut.Karmel tori on muutenkin muuttunut viime vuosina;sinne on tullut monta ruokapaikkaa,ja siellä on esim,ihan parempiakin ruokakauppoja nykyään,kuten Nitzat Duvdevan ja Olia-oliiviöljykauppa,Lahamim-leipäkauppa ja Pereg-maustekauppa.Kannattaa myös kulkea sivuilla eli kujilla kojujen takaa,pääsee nopeammin ja sielläkin mielenkiintosia kauppoja:;D
    Keskellä tosia on myös kiva istua kahville ja katsella torin menoa;D

    Outi:Tahini /seesaminsiemenet tosiaankin toimivat kivasti eri piirakkapohjissa ja leivonnaisissa:)

    Girl of the blog:Israel,etenkin Tel Aviv on oikea kulinaarinen Mekka ja muutenkin erittäin mielenkiintoinen kaupunki.Tiedotusvälineistä vaan saa useimmiten aika vääristetyn kuvan.,..

    VastaaPoista
  8. Girl of the blog;Toissa vuonna täällä ollut ystäväni Suomesta totesi,että Tel Aviv ainakin on kuin sekoitus Levanttia ja Eurooppaa;D

    VastaaPoista
  9. Krisu:Etenkin talvisaikaan yrttikimput ovat valtavia! Ja pakkohan sitä creme caramelia misolla on pakko joku kerta maistaa;D

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana piiras, tätä täytyy tehdä! Rakastan suolaisia piiraita. Tahini on varmasti todella hyvä lisä pohjaan (kuten kaikkeen muuhunkin..) :)

    VastaaPoista
  11. Anni Minerva:kiitos,oli tosi hyvää:) Minäkin mieluummin syön suolaisia kuin makeita piiraita:) Tahini on mielettömän monipuolinen aines:)

    VastaaPoista
  12. Onnistuiskohan toi pohja gluteenittomista jauhoista?
    Ja taas annoit uuden tavan käyttää tahinia, mistä suurkiitos!
    Talviset terveiset Helsingistä lähettää
    Suometar

    VastaaPoista
  13. Suometar:en osaa ihan varmastai sanoa että onnistuisko,mutta kannattaa ehkä kokeilla ihan pieni erä ensin ja katsoa,millainen siitä tulee.
    Kiitos terveisistä:)

    VastaaPoista
  14. Mahtavaa, tätä taikinaa pitää kokeilla.

    Nuo vihreät yrtit näyttää niin upeilta, kyllä siellä kelpaa käydä ostoksilla =)

    VastaaPoista
  15. Minäkin innostuin tuota piirakasta. Tomaatti varmasti m ehevöittää täytettä mukavasti.
    Ja noista tahinipikkuleivistä innostuin niin, että aloin heti tekemään. Piti tosin vähän soveltaa. Kiitokset siis innoituksesta jälleen :)

    VastaaPoista
  16. Oijoi, onpa hyvännäköisiä (ja -kuuloisia!) piirakoita!

    VastaaPoista
  17. Birgitta:oli kyllä kiva taikina ja täytekin:) Täälläpäin etenkin talvella yrttipuskat ovat mahtavan kokoisia,kesällä hieman pienemmät.Sen vuoksi talvi onkin täällä lempivuodenaikaani:)

    Paula:Ihanan makuinen tuli siitä täytteestä,tomaatit ja sitten oregano antoivat niin kivasti makua.Ja tahinipikkuleivät ovat tosi hyviä,tuovat vähän mieleen hiekkapikkuleivät.

    Elina:kiitos:) Oli tosiaankin hyvää:)

    VastaaPoista
  18. Oi mitkä herkkupiiraat! Paistettu tomaatti on lemppariherkkua sekä piiraassa että pannulla ... Mmm! Herkutteimme sinun sienipiiraalla syksymmällä, otin valokuvankin mutta on unohtunut laittaa blogiin. Ihania torivihanneksia - sinulle hyviä hetkiä viikonloppuun!

    VastaaPoista
  19. Nina Bille:kiitos,näistä tykkäsinkin:) Tomaatti tosiaankin saa ihanaa makua kypsentyessään:)Kiva että sienipiiraskin maistui:) Ja kiitos,samoin sinulle oikein hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...