torstai 30. toukokuuta 2013

Raikas omenainen punajuurisalaatti ja keittokirjan julkistamistilaisuus

Olin toissa iltana  uuden keittokirjan julkistamistilaisuudessa jossa sain myös maistaa kirjan ohjeiden mukaan tehtyjä ruokia.Yksi sellaisista oli ihanan raikas,raaka punajuurisalaatti johon heti ihastuin.

Omenainen  punajuurisalaatti
  • 1-2 punajuurta
  • 2 Granny Smith-omenaa
  • 2 sellerin vartta
  • 2 tl taatelisiirappia *
  • 1 rkl balsamietikkaa
  • muutama tl sitruunamehua
  • suolaa (käytän aina ruususuolaa)
  • saksanpähkinöitä (en laittanut niitä omaan salaattiini)
*Jos ei löydy taatelisiirappia,voi sitä tehdä ihan kotioloissakin.
a) raakaversio jossa liotetaan muutama taateli vesitilkassa ja sen jälkeen jauhetaan kastiikkeeksi .
b) keitetty versio jossa noin desi taateleita ja 3 desiä vettä keitetään jonkun aikaa kunnes seos paksunee  jonka jälkeen seos jauhetaan ja siivilöidään. 


Pese ja kuori punajuuret ja raasta ne.Tee sama omenille.Pilko sellerinvarret pieniksi palasiksi.
Sekoita kasvikset ja lisää joukkoon taatelisiirappi,balsamietikka,sitruunamehu ja suola ja mahdolliset pähkinät.Tästä tuli todella hyvää ja niin raikasta!
Orly keittiössään
Englanninkielisen Cook in Israel-kirjan on kirjoittanut kuvassa näkyvä sydämellinen Orly Ziv ja kirjanjulkistamistilaisuus pidettiin hänen kotonaan.  Silmäilin kirjaa ja siinä oli sen verran hyviä ja selkeitä ohjeita että hankin sen ja tämän postauksen punajuurisalaatti onkin kirjasta. Orly on ravintoterapeutti,pitää ruokakursseja ja järjestää ihania kulinaarisia retkiä joista kivoin on varmaan se  jossa hän ensin vie ihmiset torille ja sen jälkeen kotiinsa kokkaamaan.

Kirjassa on eniten kasvisohjeita mutta myös joitakin kalaisia ohjeita ja munakoiso-ohjeita  löytyy kirjasta todella useita:) Jokaiselle ohjeelle on kuva ja useille ohjeille on myös step-by step-kuvia.
Orlyn isolle terassille oli laitettu korkeita pöytiä ja tuoleja ja näköala ylhäältä oli upea:)
Kaikkien tarjottavien ohjeet löytyvät Orlyn kirjasta.Tässä vaiheessa pöytä oli vielä vähän tyhjä. Tarjottavat olivat niin hyviä että päädyin  ostamaan  kirjan...
Herkulliset manteliset tahinipikkuleivät.Olen postannut sellaisista nelisen vuotta sitten,mutta nämä olivat vähän erilaiset ja varmaan kokeilen tehdä niitä kirjankin ohjeella.
Kirjan kaikki kuvat on kuvannut kuvassa näkyvä Katherine  Martinelli,amerikkalainen ruokatoimittaja ja valokuvaaja.(Katherinen upea englanninkielinen blogi täällä), joka ensi kuussa palaa New Yorkiin miehineen 3 täällä vietetyn vuoden jälkeen.

Tällä videolla Orly esittelee Carmel-torin ihania tuotteita


P.S. Yksi kappale tätä kirjaa arvotaan täällä 

36 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Nelli,joo ei ihmekään että sorruin ostamaan kirjankin(joka on tosi hyvä:)

      Poista
  2. Siis mielettömiä herkkuja ja herkullinen punajuurisalaatti, sopii kesäkeleille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punajuurisalaatti on ihanan raikas ja sopii kivasti lisäkkeeksi monen ruuan seuraksi.Ja tuolla oli tarjolla kaikkea hyvää;etenkin munakoisojutut olivat niin nameja:)

      Poista
  3. voi että näyttääkin hyvältä- niin kirja, tapahtuma kuin ruoatkin :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on tosiaankin hyvä:) Vaikka olen vannonuot itselleni etten osta keittokirjoja kun ei ole tilaa niin ostin tämän,toinen tulossa ja sain vielä yhden kolmannen;D Mutta tätä kirjaa ei voinut vastustaa! ja ihana oli tuo tapahtuma ruokineen:)

      Poista
  4. Minulla on jatkuva himo punajuureen;)

    Varmaan upea kirja, josta saat uusia oivalluksia meille muillekin jaettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punajuuri on ihanaa! ja tuosta kirjasta saan varmaan montakin inspistä:)

      Poista
  5. Punajuuri ja omena ovat vain niin hyvä yhdistelmä! Hyvän oloinen kirja, varmasti siitä löytyy monia hyviä reseptejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava yhdistelmä onkin ja tuo taateli vielä kruunasi sen:) Kirja on myös aivan ihana;niin visuaaliselta ilmeeeltään kuin ohjeillaankin:)

      Poista
  6. Ihania herkkuja. Kirja kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva tilaisuus ja kun maistoi etukätee jotain kirjan ohjeiden mukaan tehtyjä ruokia niin heräsi halu tehdä niitä kotonakin:)

      Poista
  7. Tuota salaattia söisin oikein mielelläni. Kunhan vain joku sitä tekisi ja eteeni tarjoilisi. Olen niin läkähdyksissäni näistä harvinaisen hurjista helteistä, etten oikein jaksaisi keittiössäkään enää aamun jälkeen puuhata. Luulisi muuten melkein, että resepti on suomalaisesta kirjasta, vaikuttaa sen verran "suomalaiseen makuun" sopivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula,helteet todellakin vie kaikki voimat pois,meillä oli tänään melkein 40 astetta mutta kuitenkin kuivaa.Ei siinä paljon silloin jaksa kokkailla.Tosiaankin sopii hyvin suomalaiseen makuun;tuo taateli ehkä vähän eksoottisempi juttu:D

      Poista
  8. Kiva salaatti, ohje saakin jäädä odottelemaan uusia punajuuria. ja ihanan näköinen keittokirja. Samoin Katherine Martinellin blogi ja ruokakuvat saivat veden kielelle. Kivoja nämä julkkarit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi;oli tosi hyvää;omppu ,taateli ja punajuuri sopivat hyvin yhteen:) Ja Katherinelläkin on paljon hyviä ohjeita blogissaan:)

      Poista
  9. Oih, hyvät keittokirjat ovat heikkouteni. Viime aikoina olen osannut hillitä itseäni, mutta kaikki viimeksi esittelemäsi vaikuttavat niin houkuttelevilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjahyllynin on sen verran täynnä ettei uusia mahtuisi mutta heikkous mikä heikkous;D

      Poista
  10. Ihanan näköistä salaattia. Nyt kun sain oman kasvikuivurin, olen uteliaana käynyt tutkailemassa kaikkia ohjeita taas täältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,oli hyvää ja suosittelen kokeilemaan:) Ja onnea uuden kuivurin johdosta!

      Poista
  11. What a lovely post Jael! Thanks so much for coming to the launch, and for writing about it :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Katherine:-) and thanks so much to you for inviting me to Orly's bookl aunch:-)

      Poista
  12. Meilläkin on tykästytty punajuuren ja omenan yhdistelmään - yleensä sotkemme sekaan vielä fetaa ja pinjansiemeniä, mutta hyvältä vaikuttaa tuokin ohje.

    Minäkin olin eilen keittokirjajulkkareissa, mutta puitteet eivät olleet ihan noin eksoottiset :-) Oli kuitenkin mielenkiintoista kuunnella kokkien mietteitä kirjoistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva yhdistelmä tuo onkin:) Tuo sinunkin versiosi vaikuttaa herkulta:) Hih,eksoottiset...kivaa on olla ensimmäisinä tutustamassa uuteen keittokirjaan:)

      Poista
  13. Miten sattuikin, mulla ois just punajuuria ja omenoita kaapissa. Ihanan näköinen salaatti! Tosi sympaattista että tuollainen tilaisuus kotona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä...Oli nimittäin tosi ihana salaatti:) Tuolla Orlyn kotona olikin hyvä pitää tuollainen tilaisuus koska heillä oli se valtava ihana parveketerassi.

      Poista
  14. Sinä se aina löydät kaikkia kivoja tapahtumia. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina välillä tulee onneksi sellaisia vastaan;D

      Poista
  15. Mielenkiintoinen yhdistelmä tuo punajuuri ja omena, takuulla kokeilemisen arvoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti:) ja taateli lisäsi vielä kivasti makua sinne:)

      Poista
  16. Ihana salaatti ja mielenkiitoinen tuo taatelisiirappi ihan pakko ehtiä/muistaa joskus kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna,salaatti oli ihanan raikasta.Ja taatelisiirappi sopii niin moneen,täällä sitä saa joka kaupasta joko niin että on lisätty sokeria tai ilman sitä.Itse suosin sitä sokeritonta versiota mutta itsekin siirappia on helppo tehdä.Täällä ei ole sellaista pipareihin sopivaa siirappia joten niissä esim, on tuo taatelisiirappi ollut tosi hyvä:)

      Poista
  17. Laitan testiin, mutta joudun keksimään jotain sellerin tilalle, olen sille niin pahasti allerginen. Tuollainen mennään yhdessä ostoksille ja sitten kotiin kokkaamaan on mitä parhasta oppimista.

    Teillä näytti olevan ihan ilta. Ihania hetkiä tulevaan viikkoosikin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellerin voi varmaankin hyvin jättää tuosta pois. Minustakin tosi kiva tuollainen ruokatapahtuma ja Orlylla onkin ollut oppilaita eri puolilta maailmaa kodissaan kokkailemassa.
      Oli oikein kiva ilta ja sääkin oli ok eikä liian kuuma:) Kiitos,mukavaa viikkoa sinullekin Birgitta!

      Poista
  18. Kirja kuulostaa houkuttelevalta, vielä kiinnostavammaksi sen tekee munakoisoreseptien runsaus :) Mikä ihana raaka-aine!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin houkutteleva ja ihanan visuaalinen kirja:) Ja munakoisoreseptien takia kai minäkin lopulta tuon kirjan ostin:D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...