lauantai 12. huhtikuuta 2014

Katukeittiö-parempaa roskaruokaa-kirja ja sen innostamat banaaniletut

Kun luin viime syksynä Liemessä-blogin Jennin tulevasta kirjasta,ajattelin että siitä tulee varmaankin mielenkiintoinen kirja,sillä asun maassa,jossa katuruoka on suuressa määrin osa katukuvaa,ja kovasti kiinnosti tietää millaista katuruokaa tulee olemaan Jennin kirjassa.Jennin blogia pitkään seuranneena tiesin myös että kirjan kuvitus tulee olemaan upea.Kirjan ilmestyessä  maaliskuussa ajattelin että voihan harmi että joudun nyt odottelemaan kesään saakka kunnes saan nähdä tuon kirjan. Kun sitten Jenni sanoi lähettävänsä minulle kirjan tänne kauas,oli iloni suuri,ja viikon alussa hainkin kirjan postitoimistosta ja olin niin malttamaton,että avasin kirjan jo postissa,jolloin postineiti huusi minulle ettei paketteja saa avata postissa..... Samaisen iltapäivän vietin sitten kirjan parissa ja huomasin,että siinähän on kivasti ohjeita,joita voi toteuttaa. Kirja on selkeä ja ohjeet sellaisia,että sopivat joka keittiöön,eikä harvinaisia aineksia tarvitse kaukaa metsästää. Ja Jennin ottamat kuvat tekevät kirjasta visuaalisesti upean.Tosi hieno teos:)
Kirjassa on otettu huomioon eri ruokakulttuurien herkkuja;mm.minulle tuttuja Lähi-idän herkkuja falaffeleineen ja tahnoineen. Jennin kirjassa on ohjeet myös  hyville lisuikkeille,kuten kotitekoiselle ketsupille ,majoneesille ,tai sinapille,ja voin ihan kuvitella,että tämä kirja on ykkössuosikki noviisikokkaajan kodissa,mutta miksei myös jo kokeneimmille;löysin kirjasta montakin ohjetta,joita on tarkoitus kokeilla. Kirjan ohjeilla saa tehtyä hyvää ja monipuolista,mutta ei liian vaikeatekoista ruokaa.Pidän myös siitä,että Jenni on lisännyt kivasti käteviä vinkkejä eri ohjeisiin.
Ihan heti ensimmäiseksi lähdin tekemään banaanilettuja kirjan ohjeella.Banaanilettujen ohjeita on ollut monessa blogissa enkä ole niitä vielä kokeillut,mutta Jennin ohje oli tosi helppo:yhtä monta banaania kuin kananmunaa. 

Banaaniletut
  • 2 banaania 
  • 2 kananmunaa
  • kanelia tai vaniljaa tai kardemummaa
Jauhoin banaanit kananmunien kanssa miniblenderissäni;yhtä hyvin se käy sauvasekoittimella.Omaan taikinaani lisäsin sekä vaniljaa että kanelia.Letut paistetaan miedolla lämmöllä runsaassa voissa. En millään saanut letuista yhtä nättejä kuin Jennin kirjan kuvassa,ja paistolämpötilani taisi olla hieman liian korkea kun reunat mustuivat,mutta hurjan hyviä näistä tuli. Ihan lopussa lisäsin hieman riisijauhoa sekaan,jolloin ne pysyivät paremmin koossa.Päälle lirauttelin taatelisiirappia. Kirjaan on nyt merkitty monta kokeilulistalla olevaa ohjetta kuten portobellohampurilaiset ,lohihampurilainen ja  kesäkurpitsaliuska.
Kirja saatu arvostelukappaleena

12 kommenttia:

  1. Minä olen kanssa tehnyt noita banaanilettuja, niin helppotekoisia ja hyviä.

    VastaaPoista
  2. Ihana lettuohje helppoudessaan, ja kauniitahan nuo kuvaamasikin ovat :) Lohi -ja portobellohampurilainen kuulostaa kyllä kokeilemisen arvoisilta, joten täytynee metsästää ensin kirja, niin eiköhän sitten pääse kokeilemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatta,todellakin mitä helpoin ohje! Ja kiitos,harmitti vaan vähän nuo liian tummat reunat mutta nämä ovat hyviä:) Ja kirjassa on monta mahtavaa ohjetta,joten suosittelen:)

      Poista
    2. Jennin kirja on kyllä aivan ihana ja sieltä löytyy inspiraatiota monenlaiseen keittiöön (jopa raakaan sellaiseen :). Näitä banskulettuja en ole kokeillut, vegaanista versiota kyllä. Lasten suosikkeja.

      Poista
    3. Outi,totta inspistä löytyy todella paljon Jennin kirjasta:) Mitä olet laittanut kananmunien tilalle? Minulle tulee mieleen psyllium tai pellavansiemenet.

      Poista
  3. Bananplättar är gott och jag brukar ha i en klick mandel- eller jordnötssmör också :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn,de var nog jättegoda och lättlagade.Mm,med jordnötsmör låter gott:)

      Poista
  4. Minäkin tykkään kirjasta. Tänään tehdään jo toista kertaa pannupizzaa sen ohjeella - lasten pyynnöstä. Herkullisen näköisiä nuo letut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna,tosi hyvä kirja onkin:) olen tosi iloinen että sain sen tänne saakka:) Letut oli kyllä hyviä ja helppotekoisia mutta huomasin että pieni riisijauhon lisäys tekee näistä vieläkin helppotekoisempia.

      Poista
  5. Täälläkään ei olla vielä kokeiltu yhdestäkään blogista banaanilettuja, vaikka niitä on vilissyt blogistaniassa jo vuoden ajan. Onpa kivan yksinkertainen ohje, joka on helppo muistaa ilman muistinpanojakin :) Ja terveelliset ovat myös - baanaania ja munia, protskuja, vitamiineja, eikä yhtään "pahaa" hiilaria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofia:olivat kyllä tosi hyviä,vaikka en lukenut ohjetta kunnolla ja paiston lettuni liian lämpimässä ,jonka vuoksi oli tummat reunat.,.,vaikka ohje on maailman helpoin!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...