sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kurpitsapyöryköitä curry-kookoskastikkeessa(vegan)

Viime kuussa täällä kävi suomalainen Anneli,joka aina välillä käy täälläpäin,ja hän kertoi syöneensä aivan ihania kurpitsapyöryköitä kookoscurrykastikkeessa(vegaani annos) Puaa-nimisessä suositussa ravintolassa  (sivut engl.)Jaffan kirpputorin alueellla.Kun ne kerta kuulostivat niin hyviltä niin niitä piti ehdottomasti kokeilla,mutta mistään ei löytynyt ohjetta Puaan kurpitsapyöryköille; kehuja sen sijaan löytyi runsaastikin. Joku kuulemma oli pyytänyt kauniisti kurpitsapyöryköiden ohjetta ja jättänyt sähköpostiosoitteensa ravintolalle, mutta ohjetta ei kuulunut....Sen sijaan löysin erään hieman samalta kuulostavan ohjeen netistä;mutta Puaan annoksen kuvan nähtyäni tajusin,ettei se ihan samaa voi ollakaan,sillä kastike tuli tummaksi tällä ohjeella,kun taas ravintolan annoksessa kastike oli vaaleampaa ja kellertävää,vaikka tein sitä kaksi kertaa ja hieman eri tavoin toisella kerralla.Oli miten oli,hyvää tämä oli ja sanoisin että hyvä kurpitsaruoka.
Kurpitsana käytin tässä suuresti rakastamiani myskikurpitsoja,mutta muutkin kurpitsat käyvät tähän.,Kuorin kurpitsat ja poistin siemenet,minkä jälkeen kurpitsan puolikkaat painoivat yhteensä noin 800 grammaa.

Kurpitsapyörykät  curry.kookoskastikkeessa
  • noin 800 gr kurpitsaa
  • vajaa 2 dl besan-eli kikhernejauhoa
  • 250 ml kookosmaitoa
  • 200 ml vettä
  • 1 sipuli
  • 1½ rkl öljyä 
  • 2 tl curryjauhetta
  • ½ tl chilihiutaleita
  • 1 punainen paprika
  • suolaa,pippuria maun mukaan
  • 1 tl sokeria
  • kourallinen  tuoretta korianteria
  • noin 1 rkl limen tai sitruunan mehua
Kurpitsat paloitellaan kuutioiksi jotka  keitetään aivan pehmeiksi,niin että ne muussaantuvat helposti.Mutta ensin niiden annetaan kuivua lävikössä keittämisen jälkeen,niin että niistä ei enään tipu nestettä.
Kurpitsan keitinlientä ei kannata heittää pois,sillä siihen on liuennut paljon kurpitsan makua sekä väriä,eli tämä keitinliemi on hyvä pohja keitoille.

Kun kurpitsakuutiot ovat kuivuneet: ne muussataan ja niihin sekoitetaan käsin kikhernejauheeet ,sekä suolaa . Kurpitsa-kikherneseos voi alussa vaikuttaa hyvin löysältä ,mutta se jähmettyy sopivaksi jääkaapissa.Jähmettyneestä kurpitsamassasta muotoillaan pyöryköitä.







Löytämässäni ohjeessa pyörykät pyöritetään seesaminsiemenissä. Minulla oli vain mustia seesaminsiemeniä ja tuo mustan ja oranssin yhdistelmä näytti aika hyvältä,mutta jälkikäteen huomasin  että seesaminsiemeniä valui pyöryköistä kastikkeeseen, joten loppujen lopuksi tämä seesaminsiemenissä pyörittäminen oli aika turha homma.

Valmistetaan kastike: Sipuli silputaan ja ruskistetaan öljyssä kattilassa..Lisätään suikaleiksi leikatut paprikat,Mausteet lisätään joukkoon,ja seosta käännellään muutaman kerran niin että mausteet sekoittuvat hyvin sipulin ja paprikan kanssa. Lisätään sokeri ja kookosmaito sekä vesi. Maistellaan ja lisätään suolaa.Löytämässäni ohjeessa käytettiin soijakastiketta ja taatelisiirappia,ja ensimmäisessä satsissa käytinkin niitä,mutta kastikkeesta tuli mielestäni hieman liian makeahko,joten vähensin makeuden määrää ja ja käytin seuraavassa satsissa suolaa soijakastikkeen tilalla. Kastikkeesta tuli kuitenkin molemmilla kerroilla tummaa,Pyörykät asetellaan kastikkeeseen ja kattila suljetaan kannella;annetaan kypsyä kannen alla miedolla lämmöllä 10 minuuttia.Tämän jälkeen  pyörykät käännellään ja niiden annetaan kypsyä kannen alla toiset 10 minuuttia,niin että kastike on kuivunut hieman kokoon. Pyörykät tarjoillaan kastikkeessa ja niiden silputaan tuoretta korianteria.Ripottelin päälle myös hieman limen mehua
.Hyviä nämä olivat;kastikkeesta tuli paksuhkoa ,sillä osa kurpitsapyöryköistä valui kastikkeeseen,mutta se teki kastikkeesta vain herkullisemman. Halkaistuna valmiit pyörykät olivat ihan oransseja;D Pyörykät ovat pehmeitä;kananmunan lisäys pyörykkämassaan tekee niistä kiinteämpiä.Tästä määrästä tuli aika suuri pyörykkätaikina,joten määrän voi helposti puolittaa.

Anneli,jos luet tätä....ihan Puaan tapaisia näistä ei tullut muttta hyviä kuitenkin,.Pitää varmaan mennä joku päivä syömään niitä kehuttuja pyöryköitä sinne Puaaan,jotta tajuaisin miten ne oikein on tehty;D

17 kommenttia:

  1. Noniin, täältähän tämä kurpitsapyörykkäohje nyt löytyykin. :) Tosi kivat mausteet noissa pyöryköissäsi, ja kookosmaito on kans tosi hyvä idea, pitääpä pistää muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rommirusina:olivat kyllä tosi hyviä ja etenkin tuo kastike:)

      Poista
  2. Kurpitsa, kookos ja mehevät mausteet sopivat hienosti yhteen. Meillä on nyt ikkunalla hokkaido/potimarron/orange knirps tai mikä sen nimi nyt onkaan kurpitsa, joka on toinen suuri suosikkini butternutin lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luimupupu:juu hyvä yhdistelmä onkin:) ja hokkaidokurpitsa onkin tosi hyvä myös:)

      Poista
  3. Puan pyorykat on todellakin tosi hyvia, luulen kylla etta ne on raastetusta kurpitsasta tehty enka niista kylla tietaisi etta on kurpitsaa ellei ruokalistassa niin lukisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvi,Anneli tosiaankin sanoi että hän aikoo raastaa kurpitsan...eli pitää kokeilla sillä tavalla ensi kerralla....Mitäköhän niissä vielä on kun ei kurpitsaksi tunnista;D

      Poista
  4. Oi miten ihania oransseja palleroita syyspäivää piristämään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula:kurpitsan iloisen oranssi väri on kyllä tosi piristävä:)

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Herkullisen näköisiä! Kivan erilainen ohje :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maikki:kiitos:) Tästä tulikin vähän erilainen mutta aika hyvä:)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Johanna:) Ihanat värit kurpitsoilla;tuleekin vähän aurinko mieleen:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...