keskiviikko 21. lokakuuta 2015

2 x pesto + ihanan rapea täytetty pitaleipä

Vähintään kerran ja joskus kaksikin kertaa viikossa on yrttifriikin pakko tehdä suuresti rakastamiaan yrttitahnoja,jotka sopivat niin hyvin kaikenlaiseen maustamiseen ja muuhunkin.Pyrin tekemään pari erilaista tahnaa kerralla;kätevämpää niin,joten hankin samalla ostosreissulla erilaisia yrttejä.  Tällä kertaa tein 3 erilaista pestoa:  taaimmainen on tavanomainen pesto,tosin vegaaniversio jossa oluthiivahiutaleet korvasivat juuston,keskimmäinen on sitruunainen persiljapesto ja edessä meksikolainen kurpitsansiemen-korianteripesto.
Sitruunainen persiljapesto
  • 4 dl silputtua persiljaa
  • 1,5 tl sitruunankuoriraastetta
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 2 valkosipulin kynttä
  • puolikas vihreä chili,ilman siemeniä
  • mustapippuria
  • vajaa 1 dl oliiviöljyä
Sitruunainen persiljapesto on ehkä suosikkini nykyään;sitruuna raikastaa ihanasti tätä tahnaa ja tahna on hyvää kalan kanssa,leivän päällä,kvinoaan (tai riisiin) sekoitettuna ja moneen muuhun,Kaikki ainekset laitetaan monitoimikoneen kulhoon ja öljy lisätään lopuksi.Jauhetaan tasaiseksi tahnaksi. Suolaa en tähän lisää ja sitruuna hieman korvaa suolan,mutta tähän voi tietenkin lisätä suolaa jos siltä tuntuu.  Miten kauan tällainen tahna säilyy? En tee tämän suurempia määriä kerralla   mutta sanoisin että viikon tai hieman yli.Minulla tosin nämä tahnat loppuvat paljon nopeammin..... Tahna säilyy paremmin jos sen pinnalle jätetään pieni öljykerros.
Meksikolainen korianteripesto on myös hurjan hyvää.Sen pohjana ovat paahdetut kurpitsansiemenet ja herranjestas miten hyvä tahna tämä on;kerrassaan taivaallisen hyvää esim. pastan kanssa:) Meksikossa tähän pestoon laitetaan yleensä Cotija-juustoa,joka  on kuivaa,murenevaa ja hyvin suolaista. Cotija muistuttaa fetajuustoa ja käytin tähän kuivahkoa ja suolaista vuohenmaitofetaa,mutta yhtä hyvin tähän voi käyttää tavallista fetaa mutta ei liian pehmeää sellaista.En lisännyt tahnaan suolaa koska käyttämäni juusto oli tarpeeksi suolaista mutta vähemmän suolaista juustoa käyttäessä suolaa laitetaan maun mukaan

Meksikolainen kurpitsansiemen-korianteripesto
  • 3 dl hienonnettua korianteria
  • noin ½ dl  oliiviöljyä
  • ½ dl paahdettuja kurpitsansiemeniä
  • ½ vihreä chili,ilman siemeniä
  • 2  murskattu valkosipulin kynttä
  • 2 rkl limetin mehua
  • ½ dl kuivaa fetajuustoa
  • (suolaa)
Murskaa ensin kurpitsansiemenet monitoimikoneessa;lisää sen jälkeen muut ainekset öljyä lukuunottamatta. Jauha ainekset karkeaksi tahnaksi ja lisää öljy loppuvaiheessa.
Tavallisesta pitaleivästä saa hurjan hyvän herkun kun siihen tehdään pieni aukko,ja aukon kautta lisätään yrttitahnaa;tässä tapauksessa sitruunaista persiljatahnaa,kirsikkatomaatin viipaileita (kaadetaan aukon kautta pitaan) sekä juustoa. Pitaleivän molemmat puolet sivellään kevyesti öljyllä ja hellalla lämmitetaan kannellinen pannu kuumaksi.Kun pannu on oikein kuuma;pitaleipä laitetaan pannulle,lämpötila lasketaan matalaksi ja kansi  laitetaan päälle. Annetaan paistua  kunnes alempi puoli on saanut väriä ja rapean pinnan,jonka jälkeen käännetään toinen puoli alas,ja annetaan senkin paistua rapeaksi kannen alla. Pitaleipä  on tämän jälkeen tosi kuumaa ,joten kannattaa odotella hetkinen ja sen jälkeen leikata pita kahdeksi puolikkaaksi.Lämmin rapea pitaleipä,sulanut juusto,yrttitahnaa....syntisen hyvä herkku!
Tuota rapeaa täytettyä pitaa teki mieli sen jälkeen kun kävin viime viikolla illallisella Achim(Brothers)-ravintolassa  täällä vierailleen Markon kanssa.Annoksessani oli täytteenä pinaattia ja ehkä parasta fetan tapaista juustoa mitä tässä maassa saa. Simppeli pieni annos mutta niin hyvää! Marko sen sijaan söi  lammashampurilaisen,joka oli kuulemma tosi hyvää.
Jaoimme kolme alkupalaa,joista yksi oli tämä tajuttoman hyvä punajuuriannos missä oli punajuurta,saksanpähkinöitä,jurgurttia ja kevätsipulia.Niin yksinkertaista mutta niin hyvää. Punajuuren lisäksi söimme paahdettua munakoisoa ja grillattuja  kevätsipuleita ihanalla vinaigretillä;hyviä nekin.

29 kommenttia:

  1. Pesto on meidän perheen yksi suosikki. Pitäisi kyllä alkaa tekemään itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelli:pesto on tosiaankin hyvää ja variaatioita niin monta:) Itse tehty on paras,vaikka kylläkin Rakastan suurella R:llä Lidlin punaista pestoa.....niin että raahasin sitä tännekin pari purkkia;D

      Poista
  2. Onkohan nuo punajuuret paistettu vai paahdettu? Hyvältä herkulta näyttää, ja pesto, se on ihan parasta itsetehtynä.:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatta:ne oli paahdettu grillissä jos oikein muistan.Olivat taivaallisen hyviä ja kuitenkin niin simppelit ainekset. Pesto on tosiaankin hyvää itse tehtynä:)

      Poista
  3. Meksikolainen pesto kuulostaa älyttömän hyvältä, pakko testata pikimmiten! Ja juustoleivät nyt vaan toimii aina. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta:tosi ihanaa,kokeilin pastan kanssa ja niin,ihan lusikallakin syötynä;D Jeps,sulanut juusto on vaan niin hyvää....

      Poista
  4. Ihanan näköisiä nuo pestot. Sitruunainen pesto varmasti sopisi kanan seuraksi.
    Mukavaa keskiviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi,:Kiitos:) Varmaankin sopisi kanalle:) Mukavaa keskiviikkoa sinnekin Outi.

      Poista
  5. Persiljainen pesto on (nokkosen ohella) suosikkejani! Ihmeen hyvää, vaikka ennen niin persiljaa hyljeksin ja vaisuna pidin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula:mä olen aina tykännyt persiljasta;olen se joka on aina syönyt ne persiljakoristeetkin;D

      Poista
  6. Oi nam! Tykkaan itsekin yrttisoosseista ja niita voi mielestani laittaa vaikka minka kanssa. Tuo meksikolainen pesto kuulostaa aivan ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petra:tosi nam;yrttisoossit/tahnat on kyllä niin hyviä ja muuntelukelpoisia:) Meksikolainen pesto olikin tosi hyvää:)

      Poista
  7. Siis aivan ihania pestoja! Mielettömät värit ja varmasti ihanat maut, tuollaisilla on kiva maustaa ruokia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne:mä niin rakastan kaikenlaisia tahnoja:) Ja ne antaa niin kivasti makua eri ruuille:)

      Poista
  8. Hyviä idiksiä, pesto on herkullista ja monikäyttöistä.. itse tehty aivan muuta kuin kaupan valmiit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaura:kiitos:) pesto onkin tosi hyvää ja niin helppotekoista.Tosin en ihan vielä ole onnistunut täysin kopioimaan sitä Lidlin punaista pestoa,mutta melkein;D

      Poista
  9. Citron i pesto låter mycket gott och fräscht och vilken bra idé att fylla pitabröd, mums!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn:Citron i peston faktiskt fräschar upp peston,och det smakar så:) Och varma fyllda pitabröd,syndigt gott!

      Poista
  10. Kiitos! Aivan ihania pestoja, nämä pitää kokeilla ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellan ja Viinilasin välissä;kiitos,suosittelen tosiaan,ovat niin hyviä:)

      Poista
  11. Hyvännäköistä pestoa! Persiljapesto olisikin uusi tuttavuus meillä.
    Meksikolaista pestoa täytyy ainakin heti kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne:kiitos,hyviä ovat.Ja persiljapestosta on tullut suosikkini.En laittanut suolaa kun pitää vähentää suolan käyttöä mutta pieni suolan lisäys tekee siitä vieläkin paremman. Ja meksikolainen pesto on namia:)

      Poista
  12. Ihan tulee nälkä kun tätä lukee. Rakastan pestoa ja testaan heti huomenna tuon meksikolaisen versiosi, sillä korianteri on ihanaa...
    Punajuurikuva oli niin herrkullinen =) ja tuo pitaleipäkin toi veden kielelle. Apua, taitaa olla kohta iltapalan aika ;-)

    Kiitos Jael ihanista vinkeistä taas kerran <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta: hih;D pestot on tosiaankin niin hyviä että niihin jää helposti koukkuun. Minäkin rakastan korianteria,mutta monethan inhoavat sitä ja tässä meksikolaisessa se on niin paikallaan:) Kiva kuulla,kiitos:)

      Poista
    2. Totta, korianteri tuntuu jakavan ihmiset kahteen ryhmään, toiset inhoaa ja toiset rakastavat. No meille siitä pitäville jää sitten enemmän =)

      Poista
  13. Olenkin miettinyt peston tekemistä itse jo jonkin aikaa ja tässähän tuli loistava resepti, pitänee vähän vain muokkailla vegaanimuotoon, mutta eiköhän se onnistu. Kiitos ihanasta blogista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riikka.tavallisessa pestossa käytän yleensä oluthiivahiutaleita,korvaa loistavasti juuston:) Ja kiitos ihanasta palautteesta:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...