lauantai 31. lokakuuta 2015

Ananasbananas ja jugurttijuustokakku ananasbananaksella

Onko teille hyvät lukijat koskaan sattunut niin että vaikka bussissa istuessanne päähän tulee kaikenlaisia tyhjänpäiväisiä asioita? Niin käy usein bussissa istuessani ja muutama päivä sitten päähän tuli sellainen ajatus että banaanista ja ananaksesta tulisi yhdessä hyvä hillo.  Nimenkin keksin sille heti samantien eli ananasbananas...Ja tein sitä pienen satsin koska hillon aineksia oli kotona.Ei se loppujen lopuksi ollutkaan niin tyhjänpäiväinen ajatus sillä hillosta tuli todella hyvää.Tässä oli mukana myös pieni tujaus rommia,mutta sen voi jättää poiskin.

Ananasbananas
  •  2 dl pieniä ananaspaloja
  • 2 dl banaania 
  • 1 dl ananasmehua
  • 1 dl ruokosokeria tai muuta tummempaa sokeria
  • 2 rkl limetinmehua
  • (rommia ruokalusikallinen)
Laita kattilaan kaikki ainekset mahdollista rommia lukuunottamatta .Keitä matalalla lämmöllä ilman kantta kunnes kaikki nesteet ovat haihtuneet pois ja seos hieman karamellisoitunut. Tämä on vain lievästi makeaa joten sokeria voi lisätä halutessa.Rommi lisätään vasta kun kattila otetaan pois liedeltä,Ananasbananas on ihanaa  vaikka jäätelön,jugurtin tai lättyjen kanssa ja sitä voi käyttää leivonnassa.

Ananasbananakseen käyttämäni banaanit olivat jo sellaisia ylipehmenneitä...
Ananasbananas antaa kivasti makua vaikka juustokakulle.En tosin tehnyt tavallista juustokakkua vaan täysin jugurttipohjaista uunissa paistettua kakkua ,josta tuli todella hyvää mutta hieman liian kosteaa, sillä  minun olisi pitänyt muistaa nyrkkisääntö mikä on paikallaan kun käyttää jugurttia tällaiseen eli  jugurtista pitää ensin siivilöidä liiat nesteet pois....Unohdin sen ja kakusta ei tullut kovin valokuvauksellista mutta oli kyllä todella hyvää ja raikasta ja kevyenkin makuista alhaisen rasvaprosentin johdosta (jugurtissani oli 4,5 % rasvaa)

Uunissa paistettu jugurttijuustokakku ananasbananaksella (15 sentin irtopohjavuoka)
Pohja:
  • 2 dl kookoshiutaleita
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 3 rkl hunajaa
Jugurttitäyte
  • 4½ dl siivilöityä  paksua (kreikkalainen jugurtti ym.) jugurttia
  • 2 kananmunaa
  • 1,5 rkl Maizenaa
  • 1,5 dl tomusokeria
  • 3 rkl ananasbananasta
Valmista ensin täyte: jauha kookos-ja kaurahiutaleet hienommaksi;lisää hunaja ja jauha kunnes seoksesta muodostuu taikinamainen. Vuoraa vuoan pohja leivinpaperilla. Taputtele taikinaa kostein käsin pohjalle ja hieman reunoille. Kypsennä pohjaa  180 C-asteessa noin 20 minuuttia kunnes pohjan pinta saa hieman väriä mutta varo polttamasta pohjaa. Pohjan annetaan jäähtyä uunista tultuaan ja sen jäähtyessä valmistetaan täyte: vispaa jugurtti,kananmunat ja sokeri kuohkeaksi,Lisää Maizena pieneen määrään seosta ja sekoita jugurttiseokseen.Lisää lopuksi ananasbananas ja sekoita.Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle. Kakkuvuoka asetellaan suurempaan uunivuokaan jonka pohjalle kaadetaan muutaman sentin korkuinen kerros kiehuvaa vettä ja kakkua kypsytellään 180 C-asteessa noin tunnin tai  kunnes myös kakun keskiosa näyttää hyytyneeltä.  Kakkuvuoka on hyvä kietoa folioon ennen kuin se laitetaan isompaan uuniastiaan;näin ei vuoasta valu täytettä veteen. Kakun annetaan kunnolla jäähtyä vuoassa ja siirretään sen jälkeen jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai mieluiten yön yli,jonka jälkeen kakku poistetaan varovasti vuosta. Kakun tummempi pinta tuli kookossokerista jota sirottelin uunista tulleen kakun päälle.Kakku on vain lievästi makea joten täytettä kannattaa maistaa ja mahdollisesti lisätä sokerin määrää ennen pohjan päälle kaatamista jos siltä tuntuu.

19 kommenttia:

  1. Ananasbananas kuulostaa oikein raikkaalta hillolta. Hauska tuo nimi, voisikohan nuo kaksi hedelmää risteyttää?
    Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:tosi hyvä hillo tuosta syntyi. Hih, oliskin aika jännää jos ne pystyisi risteyttämään... Mukavaa viikonloppua sinullekin

      Poista
  2. Voihan viude miten hyvännäköinen kakku! Ai että... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ansku:kiitos:) Tuo ei ihan ollut kauneudella pilattu kun unohdin siivilöidä jugurtin ja oli hieman liian löysää,mutta oli todella hyvän makuista:)

      Poista
    2. Älä nyt! Mut niinhän se on et kauneus on katsojan silmissä :)

      Poista
  3. Mulla ei yleensä liiku päässä muuta kuin tyhjänpäiväisiä asioita :) Mutta tuo kakku näyttää super herkulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelli;D Kakku oli tosiaankin super namia:)

      Poista
  4. Yammi,yammi....täytyy kokeilla !!! Kiitos taas hyvästä ideasta...- ihan sama missä niitä syntyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli:oudoissa paikoissa ne iideat välillä syntyy;D Ei mutta bussissa on hyvin aikaa ajatella;D

      Poista
  5. Taas niin omanmakuista herkkua! Ananaksen raikkaus ja banaanin makeus - NAM!

    Ja onnea vielä valtavasti 7-v blogille, blogimaailman veteraaneja, mutta niin kovassa vedossa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli-Hannele:ne kaksi tosiaankin sopivat yhteen:) Ja kiitos tuhannesti;sanasi lämmittivät:)

      Poista
  6. Täytyypä joskus testata juustokakun tekoa pelkästä jogurtista. Olen tehnyt juustokakkua tuorejuustosta yhdistettynä jogurttiin ja siihen jogurtti antoi kivasti raikkautta. :) Ja hienoltahan tuo juustokakku näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jack Bauer: tämä oli kylllä tosi hyvää mutta jos teet tällaista niin muista ensin poistaa jugurtista liiat nesteet..

      Poista
  7. Jag gillar namnet :) Och ostkakan ser så god ut. Hälsningar från Amsterdam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn:) Det måste vara trevligt att vara i Amsterdam igen:)

      Poista
  8. Ooh! Tämä näyttää ihanalta. Ja vielä gluteeniton! Ehkä minunkin pitäisi viimein ryhtyä leipomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena:; oli tosi ihanaa:) Ja kuule,leipominen on tosi terapeuttista;D

      Poista
  9. Ananasbananas! Ihana nimi.
    Mulla ainakin päässä liikkuu välillä niin hölmöjä juttuja että! Kakku näyttää kyllä hyvältä 😍

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...