torstai 8. joulukuuta 2016

Joulunamut 2: herkulliset riisimuroruudut valkosuklaalla

Kaapissa oli pitkän aikaa jo ollut iso pussi riisimuroja (sokerittomia) joista oli jo aika tehdä jotain. Riisimurot olen ostanut energiapatukoita varten, mutten ole pitkään aikaan käyttänyt niitä sellaisissa. Nyt halusin tehdä niistä jotain herkullista,ruokalahjaksi. Mielessä olivat jonkinlaiset riisimuroruudut,mutta ohje löytyi lopulta Kellogg's-yrityksen  sivustolta.Ruudut muuttuivat keittiössäni hieman terveellisempään muotoon: maissisiirappi korvaantui hunajalla,ja valkoinen sokeri ruokosokerilla. Korvasin myös maitosuklaan valkosuklaalla.Näistä tuli hurjan hyviä,ja ystävä jolle näitä vein kertoi miehensä lumoutuneen näistä 💚

*******************************************************************************
Herkulliset riisimuroruudut valkosuklaalla
  • 150 gr riisimuroja (sokerittomia)
  • 200 gr ruokosokeria
  • noin 250 gr sileää maapähkinävoita
  • 2,3 dl juoksevaa hunajaa
  • ripaus kanelia
  • vaniljauutetta muutama tippa 
  • 250 gr valkosuklaata,sulatettuna
  • punaista marjajauhetta päälle (käytin puolukkajauhetta)
*******************************************************************************
Kaada riisimurot suurehkoon kulhoon. Hunaja ja sokeri,kaneli sekä vanilja kaadetaan  kattilaan,ja seosta keitellään keskilämmöllä kunnes sokeri sulaa,ja seos alkaa kiehua. Ruokosokeri sulaa valkoista sokeria hitaammin,joten sen sulamiseen menee hieman aikaa,Seosta sekoitellaan keittämisen ajan. Kattila  poistetaan liedeltä ,maapähkinävoi sekoitetaan hunaja-sokeriseokseen,ja seos kaadetaan riisimurojen päälle. Massaa sekoitellaan hyvin.
Vuorasin neliskulmaisen vuoan leivinpaperilla,ja levittelin hieman öljyä paperin pinnalle.Painelin riisimuromassaa vuokaan,niin että sen pinta oli tasainen. Olin jo sulattanut valkosuklaan valmiiksi ,ja kaadoin sulan suklaan tasaisen riisimuropinnan päälle.Koristeeksi ripottelin vielä hieman puolukkajauhetta päälle.Laita vuoka jääkaappiin puoleksi tunniksi,ja leikkaa sen jälkeen kovettunut riisimuroseos neliöiksi. Riisimuroneliöt kovenevat  jääkaapissa,mutta pehmenevät hieman huoneen lämmössä. 

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Nelli:nämä olivat kyllä superhyviä,joten suosittelenkin testaamaan:)

      Poista
  2. Enpä ole ajatellutkaan, että voisi tällaisia tehdä valkosuklaasta.
    Näyttää herkulliselta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:valkosuklaata oli vaan päällysteenä,mutta se antoi kivasti makua. Kiitos,oli tosi namia,ystävien mielestä'.

      Poista
  3. Uskon että vievät kielen mennessään. ..😛

    VastaaPoista
  4. Kiva uusio versio vanhasta klassikosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:kiitos:) Luulen että etenkin tuo maapähkinävoi teki näistä superherkullisia.Ja maapähkinävoi ja valkosuklaahan ovat niin hyviä yhdessä:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...