lauantai 31. elokuuta 2019

Vegaaninen banaanijäätelö

Edellisen postauksen banaanikakun päälle tulevasta  banaanisiirapista sain idean että se voisi sopia vegaanisen banaanijäätelön pohjaksi.  Ja niin se sopikin:)  Kuvissa se ei tosin näytä niin kauniilta, sillä kuumassa asunnossani (ilmastointi ei toimi, ja olen tuulettimien varassa) piti tehdä kaikki niin nopeasti , sillä jäätelö suli ihan hetkessä. Mutta tästä tuli aivan ihanaaaaa!

Vegaaninen banaanijäätelö
  • 3 banaania
  • 1.5 dl Muscovado-sokeria
  • 1 dl vettä
  • ripaus vaniljaa, ripaus suolaa
  • 1 dl kookosmaitoa  
  • 1 dl kauramaitoa (tuli mieleen että tämän voisi tehdä pelkästään kauramaidolla, eli ilman kookosmaitoa)
  • 0,75 dl kookosöljyä
  • 1 tl ksantaania
  • (1 rkl rommia)
Banaanipalat lisätään sokeriseokseen

Kuori ja leikkaa banaanit palasiksi. Laita sokeri , vanilja,  ripaus suolaa ja vesi kattilaan,  ja kuumenna kiehumispisteeseen. Lisää banaanipalat, ja keitä seosta miedolla lämmöllä, aina välillä sekoittaen,  kunnes banaanit ovat täysin pehmenneet ja seos muuttunut hieman siirappimaiseksi. Anna seoksen jäähtyä.
Laita jäähtynyt seos tehosekoittimen kulhoon,  tai muuhun kulhoon, jos käytetään sauvasekoitinta. Lisää kookos/kauramaito,  ksantaani ja kookosöljy,  Jos sinulla on jäätelökone, laita seos jäätelökoneeseen ,  ja valmista jäätelö  koneen ohjeiden mukaan. Minulla ei ole enään jäätelökonetta, joten sekoittelin jäätelömassan tasaiseksi sauvasekoittimella.  Lisäsin lopuksi rommipulloni jämät jäätelömassaan; rommia oli hieman yli ruokalusikallinen,   ja rommihan sopii tähän jäätelöön paremmin kuin hyvin:)  Ennen sekoittamista kannattaa vielä tarkistaa jos jäätelöpohjassa on tarpeeksi makeutta, ja lisätä makeutta tarpeen mukaan. Itse pidän vain lievästi makeasta, joten en lisännyt.
Hyvää oli:)

14 kommenttia:

  1. Voi nam mitä herkkua! Ei ollut minulla banaanijäätelöä tänään, mutta vaniljaista oli ja sen päälle silppusin banaania ja kinuskikastiketta :)
    Herkullista viikonloppua Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:Kiitos, herkkua olikin, ja vaniljajädekin on tosi herkkua.Täällä kun on niin kuumaa edelleenkin niin kylmä maistuu. IHanaa alkanutta syyskuuta Outi:)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää tämäkin:) Ihania ohjeita olen saanut sinulta jo vaikka kuinka monta, kiitos niistä! Leppoisaa viikonloppua😍👋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päden Paja:Kiitos:) Ja voi kiitos ihanainen, kiva kuulla:) Oikein hyvää syyskuun alkua sinullekin Päivikki:)

      Poista
  3. Naminami, banaanijäätelö kuulostaa niin hyvälle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melissa:Banskuistga saakin tehtyä erilaisia jäätelöherkkuja:)

      Poista
  4. Going the extra mile to caramelize the bananas makes all the difference! It's incredible how it creates such a rich, complex flavor with the simplest of ingredients.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah: Caramelized bananas really do add flavor to the ice cream:) And this was so creamy, thanks to the bananas, coconut and oat milk, so simple indeed:)

      Poista
  5. Oi mikä herkku! Pitäisiköhän kokeilla kauramaidosta ilman kookosta, vaikka tykkään kyllä kookoksen mausta, mutta voisi onnistua ilmankin :

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beachousekitchen: Ihan hyvin varmaan onnistuisi pelkällä kauramaidolla; rasvaa vaan pitää silloin lisätä enemmän kun kookoksessa on sitä enemmän.

      Poista
  6. Voi ihanaa! Olen koko kesän tutkaillut jäätelöreseptejä mutten ole uskaltautunut kokeilemaan. Onko ksantaani ihan must juttu tässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petra:Kiitos:) Jäätelöiden teko on tosi helppoa:) Ksantaani yleensä auttaa näissä vegaanisissa jätskeissä , pitämään aineet koossa, ja lisää hieman rakennetta, mutta tämän voi tehdä myös ei vegaanisena niin silloin ei niin väliä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...