tiistai, 27. lokakuuta 2009

1. blogisynttäri, arvonta ja 50.000 rajakin meni rikki…

blogisynttäri

Nyt on kulunut vuosi siitä ,kun aloitin ruokablogini! Sitä ennen olin seurannut ahkerasti muiden ruoka-ja leivontablogeja,ja jossain vaiheessa ajattelin,että olisi kiva saada reseptini kuvineen jonnekin ylös,sen sijaan ,että ne olisivat kaikenlaisilla lappusilla tai vihoissa. Ensimmäinen postauksessani 29.10.2008 kerroin arepasta, venezuelalaisesta maissileivästä,ja seuraavana päivänä postasin tänne ensimmäisen raakaruokareseptini,vadelmatorttuohjeen.Eli pari päivää etuajassa nämä synttärit,mutta eihän sillä ole väliä;-)

Bloggaaminen osoittautui mukavemmaksi kuin luulinkaan! Olen vuoden aikana “tutustunut” moneen bloggaajaan, olen joitakin tavannut myös ihan oikeasti,sekä täällä että Suomessa.Olen oppinut blogeista paljon uusia asioita, uusista tuotteista, kiinnostavista resepteistä.Olen joidenkin blogien kautta päässyt “matkustamaan” mielenkiintoisiin paikkoihin. Ja kaikkein mukavinta on ollut teidän, rakkaiden blogituttavien, palaute.Sen kannustaa jatkamaan tätä bloggailua,josta on tullut osa elämääni. Helmikuussa alkoi sitten tuntua,että haluan kirjoittaa myös ruuan ulkopuolella olevista asioista,ja näin syntyi kakkosblogini.

Kun vielä parisen päivää sitten huomasin,että tässä blogissa oli 50.000 kävijän raja mennyt rikki, niin haluan nyt ensimmäistä kertaa järjestää arpajaiset tässä blogissa.Joten jättäkää joku merkintä tuonne kommenttilootaan,niin lähetän sitten jotain kivaa arvonnan voittajalle. Arvonnan suoritan ensi tulevana perjantaina. Olisi kiva myös kuulla jos olisi jotain toiveita postausten suhteen.

AutumnFriendsaw from Una Hallatar ja HannaHaluan tässä samalla kiittää Hannaa , Unaa,sekä Annaa,jotka lähettivät minulle tällaisen ihastuttavan syksyisen tunnustuksen. En nyt jaa tätä eteenpäin,koska tämäkin on jo kiertänyt monessa blogissa, mutta sen voi tästä poimia itselleen.

55 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Jael, tottakai haluan skabaan mukaan!

Ansku kirjoitti...

Toivepostauksista en mene sanomaan mitään, mutta siitä haluan mainita, että pidän kun ulkosuomalaiset uskaltavat kokeilla uuden "kotimaansa" tuotteita hyväkseen.

Kiva, että uskallat olla rohkea!

Marika kirjoitti...

Mukana !!!

Heini kirjoitti...

Ihana blogi. Kiitos siitä! Heti kun ostan kuivurin halun kokeilla reseptejäsi.

Saara kirjoitti...

Onnea 1-vuotiaalle!

Maiku kirjoitti...

Onnittelut! Ehkäpä vuoden päästä minäkin jo samassa tilassa (aloitin blogin vasta ihan hiljan...) Ja arvonnassa mukana tietty!
Ps. kiva tietää myös, mitä "rajan toiselle puolelle" kuuluu, me kun vietetään paljon aikaa mieheni entisessä kotimaassa teiltä ehkä noin sata kilometriä pohjoiseen...

Nelle kirjoitti...

Onnea hurjasti yksivuotiaalle. Täällä nähdään paljon vaivaa ja vaikken ole koskaan raakaruokaa tehnyt, olen kyllä päättänyt kokeilla jotain tämän blogin resepteistä vielä tässä talven pimeinä iltoina.

Vielä kerran, onnea ja tsemppiä tulevalle vuodelle!

Rita kirjoitti...

Onnea onnistuneelle pidetylle blogille. Jatkukoon inspiraatiosi ja suosiosi kauan, ja se että bloggaat omaksi iloksesi samalla kuin muiden iloksi.

Kiitos, haluan osallistua arvontaan :)

~heidi kirjoitti...

Onnittelut :) Nyt vasta sitten löysin kakkosblogisi, olisit aiemmin sanonut! Mahtavaa, että sinulla on se, pitääkin lueskella..

S. kirjoitti...

Onnea!
Ja tietenkin tulen mukaan arvontaan.

tyttötiimi kirjoitti...

onnea synttärien johdosta. Kiitos mukavista ohjeista.

BLOGitse kirjoitti...

ONNEA!
Olen vakkariasiakas tuolla toisella blogillasi mutta tulin tata onnittelemaan!

Mutta hei,
missas kaikki tarjottavat on? skumppa? enta struudelit? vai onko naa ponotysbileet? :)

ps. en ole arvonnassa mukana! Miksi? No siksi kun tanne Egyptiin ei kannataa minulle mitaan lahettaa!
Lahetykset viipyy matkalla monta kuukautta tai ei tule ikina perille...

JOS kyseessa on rahaa niin se olis eri juttu... :) (Verkkopankilla kay katevasti tililta tilille!) :)

tkongas kirjoitti...

Onneksi olkoon.

Pystyn tekemään monesta reseptistäsi tosiaan itselleni sopivia ilman sen suurempia muutoksia. :)

Wurri kirjoitti...

Olen seurannut blogia lähes sen alusta asti. Herkullisia reseptejä, joista muutamaa olen kokeillut ja muutama odottaa vuoroaan =)
Synttäri onnea!

Chaos kirjoitti...

Onnea 1v-synttäreiden johdosta, sulla on hyviä leivontaideoita ja ihana blogi kaiken kaikkiaan, jatka samaan malliin!! =)

Anna Amnell kirjoitti...

Onneksi olkoon. Kasvu on ollut nopeaa.

Anna kirjoitti...

Onnea paljon yksivuotiaalle blogille! Hieno kavijamaara ja syysta. Sinulla on tosi erikoisia ja eksoottisia resepteja, joita ei usein muista blogeista tule bongattua.

Minusta olisi kiva nahda eritoten perinteisia israelilaisia resepteja, sita ruokakulttuuria kun en niin hyvin tunne...

Okriina kirjoitti...

Onnea onnea, uskomatonta että blogisi on vasta 1-vuotias, tuntuu että olisin seurannut sitä jo iät ja ajat! Niistä paikallisista hedelmistä ja kasviksista on aina kivaa lukea, varsinkin kun täällä meillä meno sillä osastolla muuttuu vaan ankeammaksi tähän vuodenaikaan.

ebrufin kirjoitti...

Onnea YKSI vuotiaalle:)

Unelma kirjoitti...

Onnittelut yksivuotiaalle ja onnittelut myös runsaasta lukijakunnasta.
Löysin ensin sinun toisen blogisi ja sieltä sitten tulin tännekin. Käyn aina lukemassa kaikki juttusi, mutta aina en osaa mitään kommenttia laittaa.
Meidän perheessä tehdään nykyään pizzan pohja ainoastaan Yaelian reseptin mukaan. Se on niin helppo tekoinen ja hyvä. Onnistuu aina.
Toivon sinulle ja blogillesi onnea ja menestystä jatkossakin. Terveisin, Unelma

aleksi kirjoitti...

onnea joo.. luuöin että oot pitänyt paljon pitempään tätä kun mä. no ainakin käy paljon enemmän ihmsiä :)

Coco G. kirjoitti...

Olen lukenut tätä blogiasi nyt noin kuukauden verran ja sinä aikana olen saanut enemmän inspiraatiota ruuan suhteen kuin koskaan ennen. En ole ollut koskaan kovin intohimoinen ruuanlaittaja mutta reseptisi ovat olleet todella ihania ja olet saanut minutkin intoilemaan kokkailun kanssa. :)
Tuota vadelmatorttuakin on ihan pakko kokeilla.

Kiitos mielenkiintoisesta blogista! :)

Repolainen kirjoitti...

Mukaan,kerrankin arvonta johonka vielä ehtii mukaan.Ihana ja eksoottinen blogi sinulla,onea!

pinea kirjoitti...

Onnittelut! Taisit aloittaa samoihin aikoihin, kun minä jäin tauolle, mutta onneksi pääsin jälkijunassa mukaan ;)

Postaustoivomuksena olisi visiitti israelilaiselle kalatorille... Olisi kauhean kiva nähdä, mitä kaikkea siellä on tarjolla, Välimeren rannalla kun kuitenkin on. Entä kuinka paljon kalaa käytetään israelilaisessa keittiössä noin muuten?
Jään pois arvonnasta, halusin vain onnitella :)

Jemmiina kirjoitti...

Ekaksi synttärionnittelut blogille ja tokaksi iso kiitos ihanasta blogista.
Blogisi mukana pääsee tutustamaan uusiin ruokiin ja ohjeistasi saa ideoita ja uusia tuulia ruuanlaittoon.

Jytis kirjoitti...

Isot onnittelut täältäkin!!
Luen blogiasi tosi mielenkiinnolla, olen ollut töissä maassa jossa asut useampaan otteeseen ja välillä kovasti kaipailen takaisin. Blogi kuitenkin auttaa ikävään, erityisesti munakoisoreseptit :)
Ja elävän ravinnon kokkailut kiinnostaa myös.

Tämän myötä voisin osallistua elämäni ensimmäiseen blogi-arvontaan ja toivotan hyvää blogivuotta nro 2!

Tuomo kirjoitti...

Iso kiitos blogista, jota olen vähän aikaa seurannut ja todennut, että täältä oikeasti löytyy realistisia reseptejä, kunhan vain olisi aikaa tehdä! :)

Jos mahdollista, voin myös osallistua arvontaan.

Aletheia kirjoitti...

Thank you for a year of creative, exotic, good-and-good-for-you recipes (en osaa suomeksi). Onnittelut blogille 1v taipaleesta ja sinulle ensimmäisestä vuodesta ruokabloggaajana! Kiitokset myös innostavista kommenteistasi ja oman blogini ahkerasta seuraamisesta.

RouvaHoo kirjoitti...

Onnea blogille ja blogin pitäjälle! Arvontoihin pitää aina osallistua ;o)

Heljä

Sooloilija kirjoitti...

Hiphei! Mukana ollaan arvonnassa ja juhlissasi! Onnea persoonalliselle ruokablogillesi!

Toiveita ei nyt tule mieleen. En muista ihan viime joulun aikaisia postauksiasi, mutta voisin toivoa hyviä kasvisreseptejä joulupöytään!

marke kirjoitti...

Onnea yksivuotiaalle Yaelian - minä pidän kovasti molemmista blogeistasi ja tämä ruokablogisi on niin mielenkiintoinen mm. juuri noiden sikäläisten raaka-aineiden johdosta. Joitakin ohjeitasi olen uskaltautunut kokeilemaankin ja jatkossakin tulen niin tekemään=)

Nna kirjoitti...

Tykkään blogisi erikoisista resepteistä ja hienoista kuvista.

alnej kirjoitti...

Blogisi kuuluu vakio-seurattaviin- erityisesti raw-reseptit on mieleen :)

Merituuli kirjoitti...

Plajon onnea yksivuotiaalle ja tsemppiä tuleviin vuosiinkin!

Tämä on kyllä harrastus joka vie mukanaan...Mukavaa meidän kaikkien kannalta että siirryti kommentoijasta naputtelijaksi - ja jaksat silti kommentoida ahkerasti.

itse olen koittanut blogistasi ainakin munakoiso-ohjeita ja punajuuriraaste on kokeiltavien listalla.

Toiveita en osaa esittää. paikalliset erikoisuudet kiinnostavat aina!

Allu kirjoitti...

Grattis på födelsen♥
(Ruokablogiin sopivasti tuli sanavahvistukseksi pastacep eli pasta ja viiniköynnös)

pakkomielle kirjoitti...

Mukana ollaan!

Kiitos kivasta blogistasi. Täällä olisi toinen jota kiinnostaisi joulupöydän kasvis- (ja raakaruoka)herkut.
Kurpitsakakun ohje olisi myös kiva. ;)

Elina kirjoitti...

Onnea 1-vuotiaalle! Chocochilissäkin vietetään synttäreitä vajaan kuukauden päästä.

ekku kirjoitti...

Onnea yksvuotiaalle.Sulla on kiva blogi

Tuula kirjoitti...

Onnea onnea vuosipaivan johdosta!!!

Tama vuosi seurassasi on ollut mielenkiintoinen, hauska, muistoja herattava, opettavainen... Ja ennen kaikkea on ollut hienoa tutustua sinuun nain virtuaalisesti. Ja todella odotan, etta tapaisimme joku paiva myos ihan oikeastikin. Olen jo puhunut Maijalle, etta joku paiva me tytot lahdetaan katsomaan aidin nuoruuden maisemia. Haluaisin niin mielellani istuttaa myos haneen rakkauden siihen pieneen maahan.

Siis onnea viela kerran!

Yaelian kirjoitti...

Kiitos tosi paljon kaikille kommenteista:-) Huomasin ,että tänne oli tullut joitakin postaustoivomuksiakin,yritän sitten jossain vaiheessa niitä toteuttaakin...

kte kirjoitti...

Juu, mukana ollaan.. :) Ja onnea yksivuotiaalle!

Hanna kirjoitti...

Onnittelut 1-vuotiaalle!
Ja monia monia vuosia bloggauksen parissa on toivottavasti vielä edessä toivoo vakiokävijä, vaikkakin viime aikoina huono kommentoija. =)

Rva Patalintu kirjoitti...

Paljon onnea ensimmäisestä blogivuodesta! Täällä olen päässyt tutustumaan moniin resepteihin, raaka-aineisiin ja käsittelytapoihin, jotka eivät ole olleet ennestään tuttuja. Kiitos niistä ja myös ihanan ahkerasta kommentoinnista!
Oikein makoisaa jatkoa :)

Mia Lucia kirjoitti...

Paljon onnea! ja mäkin haluan synttäreille mukaan =).
Erityisesti kaikki raw-jutut ovat olleet mun mieleeni ja ne syötävän herkulliset kuvat!

Eilonwy kirjoitti...

Blogissani on sinulle jotain... :-)

Inkivääri kirjoitti...

Onnea yksivuotiaalle mukavalle ja mielenkiintoiselle blogille - ei ihme, että kävijälaskuri nakuttaa:)

aimarii kirjoitti...

Onnea paljon 1-vuotiaalle. En ihmettele kävijämäärää, sillä blogisi on huisin suosittu. Siis onnea!
Tottakai haluan osallistua arvontaasikin. Ne on kivoja piristeitä.

hannn kirjoitti...

Tämä on aivan mainio blogi, pidän kovasti kaikista kasvisruokaresepteistä joita postailet!
Paljon onnea myös synttärin johdosta!

Alisa kirjoitti...

Tämän blogin juttuja lukiessa tulee kyllä aina jotenkin suloisen katkera olo, kun ei itsellä riitä rahkeet taloudellisesti ainakaan raakaherkkuihin, vaikka melkoinen hamsteri olenkin. :D mutta ehkäpä joku kaunis päivä pääsen kokeilemaan edes jotakin herkkua. Jatka samaan malliin!

Yaelian kirjoitti...

Alisa:Totta että jos näitä tekee Suomessa voi tulla aika kalliiksi pähkinöiden hintojen vuoksi.Täällä ovat paljon edullisempia,niin on helpompi niitä tehdä.Toivottavasti pääset sinäkin pian tekemään...

juneglooms kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Kiitokset myös täältä suunnalta näistä ihanista raakakakkuresepteistä. Olen aina ollut laiska leipomaan mutta tällaisia kakkuja pitäisi koittaa.

Kati kirjoitti...

Blogisi on ehdottomasti yksi lemppareistani! Ihanaa eksoottisuutta sotkettuna tuttuun ja turvalliseen, jatka samaan malliin.

Päivi kirjoitti...

Mahtava lukema laskurissa!
Ja haluan tietenkin arvontaan mukaan :)
Kiitos omastakin puolestani blogistasi, on kiva lukea itselleen uusista raaka-aineista ja saada kivoja reseptejä.

Nurkkalintu kirjoitti...

Yksi-vuotisonnittelut!

Hyvää viikonloppua! :)

Yaelian kirjoitti...

Nurkkalintu:kiitos samoin:-)