perjantai 7. tammikuuta 2022

Kaalikeitto aasialaisittain

Tämä talvi täällä on ollut ennätyksellisen lämmin,  joten keittoja ei erityisesti ole tehnyt mieli.  Muutaman kerran on kuitenkin ollut sisällä sen verran viileää,  että lämmin keitto on  maistunut.  Tein aasialaisittain maustettua kaalikeittoa,  joka oli niin hyvää että tein sitä pari kertaa.  Katselin muutaman  kiinalaisen kaalikeiton ohjetta,  joihin tuli vain muutama aines, eli kanaa, kiinankaalia, valkosipulia ja lientä,  mutta halusin tehdä  keiton jossa hieman enemmän vihanneksia ja makuja, ja tein oman version aasialaisittain maustetusta keitosta.  Helppotekoisessa keitossa on lämmittäviä ja hyviä makuja:)

Kaalikeitto aasialaisittain
  • 400 gr valkokaalia suikaloituna
  • 1 sipuli
  • 1 porkkana
  • ½ punainen paprika
  • ½ vihreä chili
  • 2 valkosipulin kynttä
  • noin sentin pala inkivääriä
  • 1 rkl öljyä 
  • 2 rkl soijakastiketta
  • ½ tl sokeria 
  • ripaus mustapippuria
  • 1.5 litraa vettä
  • 1 tl seesamiöljyä
Tässä keittoni pääainekset.

Suikaloi kaali . Kuori ja pilko  sipuli palasiksi. Kuutioi paprika ja leikkaa porkkana ohuiksi suikaleiksi. Hienonna  valkosipuli yhdessä  vihreän chilin ja  inkiväärin kanssa.  

Lämmitä öljy paksupohjaisessa kattilassa,   ja kuullota siinä sipulia, kunnes se on läpikuultavaa. Lisää hienonettu  valkosipuli-chili-inkivääritahna,  ja anna seoksen ja sipulin paistua muutaman minuutin ajan, matalalla lämmöllä. Lisää  paprikakuutiot  ja porkkanasuikaleet.
Lisää lopuksi kaalisuikaleet ja sekoita.  Lisää nyt soijakastike  ja vesi,  sekä ripaus  mustapippuria.  Anna  keiton kiehua kiehumapisteeseen,  jonka jälkeen kansi päälle,  ja lämpö minimiin.  Annoin keiton kiehua 45 minuutin ajan kannen alla,  minkä jälkeen tarkistin maun,  ja lisäsin ripauksen suolaa.
Kun keitto oli valmis, sekoitin joukkoon  ½ tl  seesamiöljyä. Tämä keittoni oli vegaaninen.

10 kommenttia:

  1. Mmm... meillä tykätään keitoista ja tällaisena pakkaspäivänä sellainen maistuisi erityisesti.
    Myös vegaanisuus kuulostaa mukavalta, koska yleensä syömme paljon kasviksia ja kalaa, mutta nyt joulun aikaan oli tarjolla myös lihaa. Nyt keho ja mieli kiittävät kevyemmästä syötävästä.
    Kivoja päiviä, voi hyvin Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Kiitos, ❤️Täällä jo muutaman vuoden talvet niin leutoja että harvemmin tekee mieli kuumaa keittoa, mutta tämä oli tosi hyvää. Kevyt syötävä💚Oikein kaunista tammikuista viikkoa sinulle.

      Poista
  2. En soppa helt i min smak, mums! Ha en fin fredag!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katarina:Tack snällä du, soppan var noh så god💚Ha en fin tisdag ❤️

      Poista
  3. Keitot maistuvat näin joulun jälkeen ja pakkaspäivinä erityisen hyvälle. Hyvää tammikuun jatkoa sinulle ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja:kylmällä säällä takuulla maistuvat keitot Täällä ollut niin leutoa että harvemmin. Kaunista tiistaita sinulle❤️

      Poista
  4. Nam! Tänään juuri maistuisi tällainen keitto, kun mittari näyttää -11 astetta.
    Herkullista viikonloppua sinulle ihana Jael <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos reseptistä. En ole harrastanut juurikaan chiliä. Onko vihreä chili väkevämmästä päästä...?

    VastaaPoista
  6. Pidän keitoista paljon, tämä näyttää hyvältä, voisin kokeilla.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...