maanantai 12. joulukuuta 2022

Omenakanelilikööri

Itse tehty likööri on helppotekoinen ja herkullinen joululahja, tai muunkin ajan lahja. Vaikeinta siinä on odottaminen, sillä kestää ennenkuin likööri on  saavuttanut oikean maun. Tämän liköörin panin alulle jo lokakuussa, ja kun maistoin, maku oli erittäin onnistunut🍎🍎Mutta tästä voi tehdä myös pikaversion, jonka ohje alempana. 

Omenakanelilikööri
  • 1 iso tai 2 pientä omenaa, kuorittuna ja paloiteltuna
  • 2.5 dl sokeria
  • 1 dl vettä
  • 1 tl vaniljauutetta
  • 1-2 kanelitankoa 
  • 4 dl vodkaa 
Laita omenapalaset, sokeri sekä vaniljauute kattilaan, ja keitä seosta vain sen verran että sokeri sulaa, ja omenapalat hieman pehmenneet. 

Anna seoksen jäähtyä, ja kaada kannelliseen purkkiin. Lisää vodka sekä kaneli. Anna seoksen olla vaikka kaapissa kuukauden pari, jonka jälkeen seos siivilöidään, ja neste kaadetaan pulloon. 

Pikaversion tästä saa kun omenapalat, sokeri, vanilja ja kanelitangot keitetään kunnes neste muuttunut siirappimaiseksi. Kanelitangot poistetaan, ja seos jauhetaan soseeksi. Lisätään vodka, ja annetaan juoman vetäytyä viikon ajan, jonka jälkeen seos siivilöidään Ja pullotetaan. 🍎

9 kommenttia:

  1. Omena ja kaneli ovat varmasti hyvä makupari liköörissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja:In se, tuli sellainen jouluineb maku juomaan🍎Hyvää joulun odotusta sinulle🎄

      Poista
  2. Juuri oikeat maut jouluiseen juomaan.
    Ihanaa tiistaita sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  3. Goda smaker och roligt att man kan göra egen likör.

    VastaaPoista
  4. Se näissä itsetehdyissä likööreissä on just vaikeaa, kun pitää malttaa odottaa niin kauan. :D Limoncello-kopiota olen tehnyt monta kertaa, joskus limetistä pelkästään. Ja jonain vuonna kahvilikööriä, se kesti monta kuukautta saada siihen makua.

    VastaaPoista
  5. Oih tämä voisi maistua juustojen kanssa! Ihanaa perjantaita sinne <3

    VastaaPoista
  6. Paljonko tästä tulee valmista tavaraa? Jos tekisi pikaohjeella joululahjoiksi?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...