keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Tomaattirullat basilikajuustotäytteellä

tomaattirullat

Kuivurin tultua taloon on tullut tehtyä sen avulla vaikka mitä herkullisia juttuja ,ja kuivuri onkin osoittautunut vielä monipuolisemmaksi,kuin kuvittelinkaan. Päässä on jo pidemmän aikaa pyörinyt ajatus tehdä tomaattirullia ja teinkin niitä toissailtana. Tarjoilin niitä eilen parille tuttavalle,ja niistä pidettiin kovasti. Tomaattirullista piti tulla taipuvia,mutta kuivattelin pohjaa hiemen liian kauan,joten niistä tuli sen sijaan vähän rapsakoita. Onneksi osan olin levittänyt kuivurin kiinteälle pohjalle hieman paksummin,joten niistä sai taivutettua rullat.

Tomaattirullat

  • 3 isoa tomaattia
  • 1 1/4 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
  • 3/4 dl pellavansiemenjauhoa
  • 1 dl liotettuja auringonkukan siemeniä
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 2 tl agavesiirappia
  • himalaja (sama kai mitä sanotaan ruususuolaksi)suolaa

IMG_0800 Jauha monitoiminkoneessa ensin auringonkukansiemenet , lisää sitten muut ainekset ja jauha hienoksi. Levitin seosta ohuesti lastalla kuivurin kiinteälle osalle;seoksesta riitti kahteen kerrokseen,joten toiseen kuivurikerrokseen käytin leivinpaperia.  Koska levitin seosta ohuesti, se kuivui aika nopeasti.Kun yläosa on tarpeeksi kuiva, se käännetään ylösalaisin ja jatketaan kuivaamista vielä noin tunnin ajan.Minä unohdin ne sinne vielä pidemmäksi aikaa ja kuivuivat sen takia vähän liikaakin. Uunissa tätä voi tehdä myös alhaisella lämpötilalla uuniluukun ollessa auki.

Cashew-basilikajuustotahna

  • 1½ dl liotettuja cashewpähkinöitä
  • 2 kapselia asidofiluskapseleita (laktoosivapaita)
  • vettä
  • ruususuolaa
  • sitruunamehua
  • 1 ½ rkl oluthiivahiutaleita
  • 1 valkosipulin kynsi
  • ruususuolaa
  • basilikan lehtiä tai kuivattua basilikaa

JIMG_0807auha cashewpähkinät hienoksi tahnaksi veden  ja sitruunamehun avulla. Lisää asidofiluskapselien sisältö seokseen ja sekoita hyvin.Jätä seos peitettynä huoneenlämpöön ainakin vuorakaudeksi.Jauha seuraavana päivänä sekaan basilika, suola ja oluthiivahiutaleet.Tahnasta tuli vaaleanvihreää.

Kokoa rullat näin: leikkaa tomaattirullapohjasta sopivia palasia ja laita päälle juustotahnaa sekä siivuiksi leikattuja  kirsikkatomaatin palasia. Rullaa rulliksi. 

IMG_0803 Eli suurin osa kuivui liian paljon,ja niistä tuli lastumaisia,rapeita palasia. Ihan kivoja ohuina krakkereinä tai sitten niitä voi silputa vaikka salaatin joukkoon. Joka tapauksessa tomaatin maku tuli ihanan tiivistettynä esille,ja oli tosi herkullista.Tämä on sellainen juttu,jota tulen tekemään toistekin.

21 kommenttia:

  1. Nama olisivat varmaan todella herkullisia!

    Hieno uusi banneri sinulla!!!

    VastaaPoista
  2. Tuula;Kiitos:-)otin tuon kuvan pohjoisessa vihannes/hedelmämarketissa,ja vaikka ovatkin mandariineja,niin värit ovat niin ihanat,että laitoin tänne.

    VastaaPoista
  3. Bannerisi tuo valoa tänne marraskuiseen pohjolaankin.

    Tämä vanha kuuhelo on taas bongannut oudon ainesosan reseptistäsi. Mitä on ruususuola? (Anteeksi tyhmyyteni)

    VastaaPoista
  4. Oi mitä herkkua! Cashew-basilikatahna on varmaan ihan järjettömän hyvää, puhumattakaan noista tomaattirullista, mutta mitä ovat nuo asidofiluskapselit? Hapattavatko ne sitä? Mulle on myös hieman epäselvää noiden oluthiivahiutaleiden sopivuus itselleni, kun kartan kaikkea missä lukee hiiva (ihottumien vuoksi), mutten ole ihan varma, olisivatko oluthiivahiutaleet niin paha juttu. Haluisin tehdä kaikkia vegaanijuustojuttuja niistä!

    VastaaPoista
  5. Unelma:kiitos! Se mandariinikasa siellä kaupassa oli aivan uskomattoman upea! Ruususuola louhitaan vuoristosta ja siinä on paljon mineraaleja ja ravinto-aineita tavalliseen pöytäsuolaan verrattuna.Väri on vaaleanpunertavaa.

    Johanna:Cashew-basilikajuustotahna on tosi hyvää! Nuo asidofiluskapselit siis ovat bakteereja,jotka laitan sinne joukkoon,että käymistä tapahtuisi ja tulee ne hyvät bakteeritkin joukkoon.Mun purkissa lukee "lactose and dairy free" joten saattaa olla myös sellaisia,joissa on laktoosia,en tiedä. Siihen tulee sellainen mieto juustoinen maku sitten,ja jos on lämmin ilma,niin nopeammin kuin kylmässä ilmassa.Ja tuosta oluthiivahiutaleiden vaikutuksesta ihottumiin en oikein tiedä,mutta täällä on vähän enemmän tietoa.Artikkelin mukaan näyttää ainakin akneen auttavan.

    VastaaPoista
  6. Vau mitkä rullat! Kokeiluun menevät heti kun oma kuivurini kotiin asti rantautuu :) Naureskelin hiljaa itsekseni, kun odotin niin mielekiinnolla seuraavaa postaustasi ja tuntui että edellisestä oli tosi kauan... Nii-in näköjään olikin, huikeat kuusi päivää!

    VastaaPoista
  7. *kuolaus* Toisikohan pukki moisen kuivurin, jos jättäisin lahjalistan ikkunalaudalle? On ehkä pakko yrittää sitä ennen uuniversiota, vaikka yrtinkuivauksenikin ovat yleensä päätyneet kekäleiksi...

    VastaaPoista
  8. Aletheia:Rullista piti tulla paljon nätimmät,mutta kun menin unohtamaan sen pohjan kuivuriin liian kauaksi aikaa.Mutta hyvää joka tapauksessa!Taisikin olla vähän pidempi tauko näissä postauksissa...

    Malitsu: Toivottavasti sä nyt saat pukilta sen kuivurin,on niistä sen verran paljon hyötyä. Vuosi sitten olin vielä uuniton ja kuivuriton,ja käytin pientä miniuuniani,jossa alin lämpötila oli 100 C astetta.Siinä sitten yritin uuniluukku raollaan kuivatella juttuja,mutta usein taisivat palaa käyttökelvottomiksi...

    VastaaPoista
  9. Kauniita tai ei, minun silmään näyttävät näteiltä. Ja hyviltä!

    VastaaPoista
  10. Ihana herkkuohje! Mielestäni myös noi maitohappobakteerikapselit, joita asidofilukset siis on antaa myös kivan pehmeän happamuuden pähkinäjuustoihin. En usko, että niissä missään on laktoosia, ellei sitten siinä kapselin kuoressa, jota ei ole tarkoitus käyttää. (Siinä on myös usein liivatetta, mikä on yäkkiä :(

    VastaaPoista
  11. Hanna:kiitos:-)Hyviä olivat!

    Okriina:Etenkin kun täällä on kuuma kausi,tuo bakteerilisäys hapettaa sitä cashewtahnaa kivasti.Talvisin on sisälläkin kylmää,joten kestää kauemmin.Kiitos,tuo mandariinikasa oli niin houkuttelevan näköinen,että siitä tuli kiva kuvakin.

    VastaaPoista
  12. google translator översätter mattorkaren (vad heter det??) till torktumlare! hihi! ska du fira jul i israel?

    VastaaPoista
  13. Sara:Torktumlare:D Skulle gärna vara i Finland just då,men det tycks inte bli det den här gången....

    VastaaPoista
  14. Kävinkin täällä jo aikaisemmin (ainakin kahdesti =)) ihaielmassa noita herkullisen rosoisia rullia, mutta en ehtinyt kommentoimaan. Mutta siis taas kerran aivan ihanalta vaikuttava ohje eli pakko näitäkin kokeilla joskus.
    ja voi kumpa täällä suomessakin olisi tuollaisia upeita mandariini- ja hedelmävuoria!

    VastaaPoista
  15. Mia Lucia:Kiitos:-) Olivat tosiaankin aika herkullisia nuo rullat,ehkä seuraavan kerran vähän nätimpiä;-) Niin,täällä on aika suuria noi hedelmävuoret....

    VastaaPoista
  16. hmm, men det kan nog firas mysigt även här...jag undrar om det pågår några skandinaviska julmarknader här i det heliga landet? vet du möjligen?

    VastaaPoista
  17. Sara:Jag har aldrig hört om sådant,skulle vara trevligt med sånt. Jag köpte just djupfrystä svarta vinbär, tänker koka saft av dem och sedan laga glögg:-)

    VastaaPoista
  18. wow....låter väldigt gott. jag brukar göra glögg på rödvin. vart kan man köpa vinbär?

    VastaaPoista
  19. Här i Holon har vi hypermarketen ½ Hinam, och där har de frysta blåbär (som nog inte har så mycket smak) och svarta vinbär också.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...