perjantai 27. elokuuta 2010

Ensimmäisen viikon tunnelmia

Ensimmäiset 5½ päivää metabolismikuuristani ovat kuluneet,ja se on ollutkin helpompaa kuin luulin.En tosin vielä tunne mitään laihtumista,mutta Kress sanookin kirjassaan,että ensimmäisellä viikolla sitä ei huomaakaan. Tämähän ei ole mikään pikakuuri vaan matka pysyvään ruokavalion muutokseen.Kress myös suosittelee,että punnitsiminen tapahtuisi vain kerran kuukaudessa.Myös liikunnan merkitystä korostetaan kirjassa:viisi kertaa viikossa vähintään 30 minuuttia,mikä ei  tällä hetkellä ole mitenkään helppoa,helteistä johtuen.Olen kuitenkin yrittänyt kävellä paljon,kuumuutta uhaten!

Yllätyin siitä,ettei minulla ole ollut mitään erityistä kaipuuta hiilaripitoiseen ruokaan,mutta tämä kai johtuu siitä,että olen muutenkin elänyt terveellisesti ja välttänyt pahoja hiilareita.Luulen,että henkilö,joka on tottunut syömään runsaasti sokereita ja ns.huonoja hiilihydraatteja,laihtuukin minua nopeammin tälle ensimmäiselle vaiheelle siirryttyään. Tosin olen kaivannut hedelmiä smoothieissani,mutta hedelmänä olen käyttänyt sallittua sitruunaa ja makeuttanut smoothien stevialla. Quinoaa,tattaria ja linssejä olen myös jonkun verran kaivaillut, mutten liikaa.Pidän ruokapäiväkirjaa,ja kirjoitan JOKAISEN syömäni murun ylös.

Tänään poikkesin aikaisin aamulla Vanhan Juna-aseman luomutorilla,ja mukaan tarttuivat ylläolevassa kuvassa olevat ainekset,joista erityisesti portulakka ja auringonkukanversot ovat herkkuani. Huomasi,että portulakka tuli suoraan luomuviljelijältä;kun laitoin kimpun kotona keittiön pöydälle,huomasin siellä pian pieniä muurahaisia....Lehtikaalissa taas on runsaasti proteiinia,joten sillä saan proteiininälkäni osittain tyydytettyä.
Koska olen toistaiseksi jättänyt pois usein käyttämäni quinoan,linssien,kauran ja tattarin,olen lisännyt tofun määrää,joka siis on sallittu vaihtoehto. Entisen kerran viikossa sijaan olen nyt syönyt tofua kaksi kertaa viikossa.Eilen tein tofusta ja kesäkurpitsasta pihvejä,joihin lisäsin hieman yrittiöljyä,mausteita ja pellavansiemenjauhoa.Pihvit kypsyivät uunissa ja olivat tosi herkullisia.Pitkän tauon jälkeen olen myös käyttänyt luomumunia,pari kertaa viikossa.
Olen myös lisännyt puolikypsien valkoisten juustojen määrää. Täällä on todella ihanat valikoimat tällaisia juustoja,ja ostamani juustot ovat joko lampaan-tai vuohenjuustoja,ja pienten juustoloiden tuotteita.

17 kommenttia:

  1. Vähän niinkuin olisit tuossa kertonut syöneesi myös niitä muurahaisia :D

    Kävin eilen Punaisessa Omenassa syömässä kiinalaista. Päätin että ostan kotiinkin tofua heti kun näen sitä. Se meillä sitten on yhteistä vaikka muuten täällä sun blogissa on niiiin eksoottista :)

    VastaaPoista
  2. Ai että on hyvännäköisiä juustoja.

    Alussa lähtee nesteitä ja vasta sen jälkeen alkaa oikea laihtuminen. Lisäksi kaikilla ei laihtuminen näy kiloissa vaan senteissä.

    VastaaPoista
  3. förstår jag rätt att du gör någon slags diet? vilken precis? google translator är knepig igen...
    lycka till!

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla, miten projektisi etenee ja mahtavia juustoja!

    VastaaPoista
  5. Rita:no huuhtelin ne portulakat aika hyvin,joten kai suurin osa niistä muurahaisista meni viemäriin;D Mitäs laitoit tofusta;itse tykkään tofusta paljonkin!

    Tiina:Näinhän se yleensä onkin kaikissa dieeteissä,en punninnut itseäni alussa ja ehkä teen sen kuukauden kuluttua,mutta housut olivat ehkä pikkiriikkisen löystyneet...Täällä onkin ihania juustoja,etenkin tuollaisia puolikypsiä.

    Sara:har köpt (från Amazon)en bok som heter the Metabolism Miracle.Efter boken finns det 2 typ av metabolism,A och B,och jag tycks vara typ B,som har svårt att banta med konventionella dieter.Så jag undviker helt kolhydrater under 8 veckor,och det är inte alls så svårt jag trodde! Fast ibland längtar jag efter frukt,som nu är förbjudna under de här 8 veckor.

    Okriina;toistaiseksi etenee ja raakaruoatkin ovat suuressa asemassa edelleen:-) Juustot täällä ovat tosiaankin mahtavia.

    VastaaPoista
  6. Jael, olen 12 -vuotiaasta ahminut terveysoppeja ja olenkin itse nauttinut koko ikäni vitamiineja sekä hivenaineita amerikkalaisilla suosituksilla. En kirjoita asiasta nyt kirjaa, mutta suosittelen sinulle VÄHINTÄIN monivitamiinitablettia ruokavalioosi. Päätös on tietysti sinun;-)

    Minä aloitin en ruokaremonttia, vaan kokonaisen elämäntapamuutoksen, pysyvän, eilen. Tapahtui jotain, mitä en aio kertoa blogissani, ainakaan vielä...

    Nyt yöpöydälläni on koko ajan Hellstenin kirja Pysähdy - olet jo perillä ja kaikki on toisin. Levottoman Tuhkimon on aika rahoittua. Niin ihanaa kuin se onkin, en kuku enää öisin blogin huumaavassa yöelämässä, vaan nukun.

    VastaaPoista
  7. Teillä on siellä ihanat valikoimat oikeata puhdasta ruokaa, vau! Kade. Mukava kuulla, että kuuri on alkanut helposti ja mukavasti. Lehtikaalia ja portulakkaa olisi mukava kokeilla. Ehkä ensi kesänä omalla kasvimaalla.

    VastaaPoista
  8. Leena;Käytän jo vuosia Omega-3,B-vitamiinikompleksia,kalsiumia D-vitamiinin kanssa (0li pieni puute D-vitamiinissa..)B-12 vitamiinia,koska en syö lihaa.C-vitamiinia saan kunnolla kaikista syömistäni kasviksista.Mielenkiintoista sitten lukea minkälaisen remontin aloiti,olen utelias...

    Pellon Pientareella:Onnekas olen vihannes -ja hedelmätarjonnan suhteen,ja Tel Avivissa on perjantaisin 2 eri paikassa luomutori,jossa voi ostaa vihanneksia ja muita tuotteita suoraan viljelijältä ja tuottajalta,ja hinnatkin ovat ok,koska ei ole välikäsiä. Kuuri on alkanut hyvin,kun vaan laihtuisikin jossain vaiheessa...Portulakkaa suosittelemaan kokeilemaan kasvimaassa, on tosi hyvää!

    VastaaPoista
  9. Onnea ruokavaliomuutokseen! Joudun itse taistelemaan päivittäin sen kanssa, mitä voi syödä ja mitä ei (laktoosivamma,kolesteroliongelma ja alkoholi-kofeiinikielto pikku sydämeni takia). Mikään ei voita kuitenkaan hyvää oloa, joka tulee itselle sopivista ruokailutottumuksista! Rakastan itse luomutuotteita! Tiedän, miltä tuntuu urheilla kuumassa - yritin tänään vetää tavanomaisen puolituntisen kuntopyörällä, mutta tietyssä vaiheessa oli pakko pysähtyä - luulin sulavani kokonaan kasaan pienen pieneksi lammikoksi :) Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Kiinnostuneena seuraan mukana. Voitko hyödyntää kuivuria tässä dietissä?
    Odottelen vinkkejä.

    VastaaPoista
  11. Italiansalaatti:kiitos:-) Sinulla näyttääkin olevan aika monta rajoitetta,joten on varmaankin haastavaa laittaa ruokaa,joissa noita rajoitteita ei ole.Minullekin on tärkeää ,että vihannekset ja yrtit sun muut ovat luomua,jos vaan mahdollista.Täällä on ollut ihan kamalan kuumaa ja olen vaan sinnikkäästi pari kertaa kävellyt kunnolla mutta kyllä ovat vaatteet olleet ihan kiinni liimautuneita kun olen kotiin päässyt;D Samoin sinulle mukavaa viikonloppua!

    Unelma:Edelleenkin myös tuossa dieetissä voin käyttää paljonkin kuivuria:esim,teen pari kertaa viikossa siemenkeksejä ja kuivatan marinoituja sieniä ja tomaatteja olen kuivatellut.Siemenkeksit ovat melkein hiilarittomia,ja niistä löytyy täällä blogissani ohjeita.

    VastaaPoista
  12. Jael, sullahan onkin sitten asiat kunnossa, sillä aioinkin ehdottaa tuota B-vitamiiniyhdistelmää ja kalsiumia + D:tä. Syön myös itse omegoita, mutta vain yhtä tiettyä merkkiä, joka puristetaan tyrnin siemenistä. Se auttaa paitsi niveliin myös KAIKKIIN limakalvoihin. Hammaslääkärini huomasi kun olin alkanut käyttää sitä, sillä hän ihmetteli ääneen, että miksi mun ikenenet olivat kuin nuorella tytöllä;-)

    Jael, en ole valmis vielä kertomaan. Torstaina vain tapahtui jotain ja sitten tajsuin, miten olin elänyt ihan huomaamamttani jo kauan. Mm. kauhea univaje yms. Teen tästä joskus postauksen, mutta en vielä. Vaikeaa siksikin, koska olen useasti julistanut, että en tuo sairausasioitani blogiini, mutta ehkä joku muukin sitten huomaisi...,sillä stressi on kamala sairaus. En muista milloin olisin nukkunut riittävästi...En siis kuku enää öisin blogien ihanassa yöelämässä, vaan nukun. Ja sitten muuttuu muutakin. Palaan myöhemmin. Nyt sisäistän ja valmentaudun ja lepään. Mutta erittäin kiinnostuneena seuraan nyt sinun ruokaremonttiasi!

    VastaaPoista
  13. Minäkin jään mielenkiinnolla seuramaan tätä "uokaremonttia".
    Olsipa täälläkin vielä lämmin, villasukkia on joutunut nyt käyttämään jo useampana päivänä...hrr.

    VastaaPoista
  14. Leena;tyrnistä puristetusta omegasta en olekaan kuullut,mutta tuo portulakka,mistä tykkään,on täynnä omegoita myös.
    Univaje on kauheaa,itsellänikin on nyt tämän kuuman kesän aikana syntynyt jonkinlainen unenvaje,ja odottelen viileitä öitä kuin kuuta taivaalta.Enpäs tiennytkään että valvoit blogien kimpussa,parempihan se on nukkua,uni on tärkeää.

    Hanna:Kunhan vain tuloksia rupeaisi tulemaan...Minä taas olen aivan kyllästynyt tähän helteeseen...

    VastaaPoista
  15. 8 veckor!!! oj, imponerande....så inget socker alls?
    lycka till. you go!

    VastaaPoista
  16. Sara:ingen socker alls,inte frukt heller.Men det är lättare än jag trodde...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...