sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Karppikuurin 1.vaiheesta puolet ohi ja tofupihvit

Tänään alkoi 5. viikko karppikuurini ensimmäisestä jaksosta,eli puolet siis takana. Vielä 4 viikkoa,jonka jälkeen voin taas syödä hedelmiä (kontrolloidusti) sekä enemmän hiilareita,myös kontrolloidusti.Olen voinut tänä aikana hyvin,eikä nälkä ole pahemmin vaivannut,eikä myöskään makean himo kuin ihan satunnaisesti,ja pikkuriikkisen.Olen ehkä harhaanjohtavasti aiemmin kirjoittanut ,että tämä ensimmäinen jakso on hiilariton,mutta näin ei ole,sillä Kressin mukaan 5 grammaa hiilareita voi syödä yhden viiden tunnin jakson sisällä,mutta todennäköisesti itse olen syönyt enemmänkin,sillä ateriani ovat hyvin vihannespainotteisia.

Lihansyöjänä tämä olisi paljon helpompaa,mutta koska syön kalaa ja myös juustoa silloin tällöin,samoin kuin luomukananmunia,jotka ovat tulleet pitkän tauon jälkeen takaisin,niin en ole kokenut että tämä olisi vaikeaa.

Laitan tähän yhden esimerkkipäivämenun:
Aamu:siemenkrakkeri tahinin tai raejuuston tai oliivitahnan kanssa,päällä auringonkukan ituja +jääkahvi soijamaidolla

Välipala; yleensä pähkinöitä,jos olen muualla. Pidän aina pähkinäpussia mukana.Sellainen vajaa kourallinen kerralla.

Lounas: iso salaatti, sellainen jossa enimmäkseen vihreitä juttuja:erilaisia salaatinlehtiä,kurkkua,kevätsipulia,portulakkaa,auringonkukanituja,rucolaa tai vastaavaa,pinaattia.paprikaa,jonkun verran tomaattia (tomaattia rajoitetusti tämän vaiheen aikana)+tonnikalaa tai tofua tai vuohenjuustoa(fetan tyyppistä)

Välipala: pähkinöitä tai siemeniä

Illallinen:tofua tai salaattia tai joskus kalaa

Iltapala: siemeniä tai  tofua tai kurkkua,tai varsiselleriä 

Vaikeinta minulle,joka on tottunut pitkiin taukoihin aterioiden välillä ,on ollut juuri tuo jaksoittelu ja useat ateriat päivässä.Mutta se näkyy toimivan,sillä mustat farkkuni,jotka vielä 4 viikkoa sitten eivät läheskään menneet kiinni,menevät nyt helposti kiinni. Hidasta tämä vauhti on,mutta hyvä näin.

Laitan tänne reseptin tofu-kesäkurpitsapihveistä,joita teen aika usein nykyään,ja joista pidän tosi paljon. Olen ennenkin laittanut näistä kuvan,mutten reseptiä

Tofu-kesäkurpitsapihvit
  • n.500 grammaa kiinteää tofua
  • 1 kesäkurpitsa
  • 3 rkl pellavansiemenjauhoa
  • suolaa,mausteita maun mukaan
  • oliivi-tai rypsiöljyä
Kesäkurpitsaa tulee olla vähemmän kuin tofua;oikea suhde on 2 osaa tofua ja 1 osa kesäkurpitsaa,muuten pihveistä tulee liian pehmeitä ja hajoavia.
Raasta tofu ja kesäkurpitsat kulhoon.Lisää jauhetut pellavansiemenet sekä mausteet.Käytin omissani aika runsasti yrttimaustetta,valkosipulia,pizzamaustetta, paprikaa.Sekoita hyvin.Aseta leivinpaperi uunipellille ja voitele se öljyllä.Muotoile kostein käsin pihvejä massasta ja asettele uunipellille. Sivele myös pihvien yläpuoli öljyllä. Paista uunissa 180 asteessa noin ½ tuntia ,tai kunnes pihvit ovat saaneet väriä.Käännä pihvit paistamisen keskivaiheessa.Tarjoa hieman jäähtyneinä

Koska täällä asteet ovat yhä hellelukemissa, on jääteetä tullut litkittyä paljonkin.Samoin raakakeitot ovat ihania kun on lämmintä. Raakakrakkereitä  olen tehnyt joka viikko,mutta niissä ei ole ,kuten normaalisti,ollut esimerkiksi porkkanaa. Kesäkurpitsaa sen sijaan useinkin ,kuten myös yrttejä.

Oikealla näkyy,miten paljon olen lihonut ihan muutaman(3) vuoden aikana.Nuo pienemmät housut ovat todella  pienet,ja olen sen verran realistinen,etten edes kuvittelekaan niihin mahtuvani lähitulevaisuudessa.Mutta jos suurin osa vaatekaappini sisällöstä mahtuisi päälleni,olisin tyytyväinen.

20 kommenttia:

  1. heja dig!
    låter som att det går bra?
    kram

    VastaaPoista
  2. Sara:det går bra men långsamt.När kommer du tillbaka? Kram till dig också:-)

    VastaaPoista
  3. Hyvin edistyt ruokavaliosi kanssa.

    VastaaPoista
  4. Hienosti tuntuu menevän siellä ja hyvä se vaan on jos paino putoaa hitaasti, silloin ne kilot parhaiten pysyvätkin poissa.
    Meillä kasvaa pihassa vielä yksi kesäkurpitsa, täytyykin huomenna ostaa tofua. :)

    VastaaPoista
  5. Herkullinen pihviohje! Ja hyvin tuntuu etenevän diettisi. Tuo housukuva valaisi tilannettasi, joten tsemppiä edelleen!

    VastaaPoista
  6. Tiina:Hitaasti mutta aika hyvin:-)

    Unelma;parempihan se onkin,jos paino tippuu hitaasti eikä nopeasti kuten monen dieetin avulla,jonka jälkeen paino pian nousee takaisin (kokemusta on...)Nämä tofupihvit ovat hyviä,joten kesäkurpitsasi pääsee varmaan hyvään käyttöön;D

    Okriina.Kiitos:-)Aika järkyttävä ero noiden housujen välillä....

    VastaaPoista
  7. Luin juuri Patrik Borgin yhtä kirjaa, jonka luennosta kerroin blogissani. Tosi kevyeltä kuulostaa tuo päiväannoksesi, paljonkohan siinä suunnilleen on kaloreita? Mä olen tajunnut nyt, että syön ihan liian vähän ja liian harvoin ja liian myöhään. Minulla ei ole tarvetta laihduttaa, mutta kehon koostumusta pitäisi muuttaa eli lisätä lihasta ja vähentää rasvaa. Jos saat Borgin kirjan jostain käsiisi (esim. Löydä tie keveään oloon), suosittelen! Tuleeko salaatteihin öljyä, aika vähärasvaisen oloista myös? Kunhan kyselen (Borgin kirjan innoittamana), en ole mikään asiantuntija enkä sano että tuossa on vikaa. :). Mutta niin se taitaa olla, että mitä hitaammin laihtuu (ja mielellään sellaisella ruokavaliolla ja nauttien, jota voi mielellään syödä lopun ikänsä) sen parempi. NÄin ainakin Borgin mukaan, jolla on varsin erilainen ja raikas suhtautuminen. Kiva että olet edistynyt haluamaasi suuntaan!

    VastaaPoista
  8. Pellon pientareella:saattaa näyttää ehkä vähän vähäiseltä tuo päiväannokseni,mutta mielestäni se ei ole,ja itse asiassa syön enemmän kuin ennen ja säännöllisemmin.Salaattini ovat runsaita ja käytän öljyä kastikkeessa,myös laitan siemeniä,avokaadoa,tai tahinia,tai sitten juustoa jotka tekevät salaatista ruokaisemman.Nuo pähkinät antavat myös paljon energiaa.Kalorimääriä en tässä laske yhtään,joten en tiedä miten paljon per päivä saan niitä.Olen myös ennen syönyt liian vähän ja liian harvoin,ja sitten ihmetellyt lihomista.Hitaampi laihtuminen onkin asiantuntijoiden mielestä parasta,ja tämän karppiohjelman 3.vaihe on sitten sellainen,jonka pitäisi jäädä elämäntavaksi.Sitä ennen kuitenkin loppu ensimmäisestä vaiheesta sekä toinen vaihe.Tuo Bergin kirja pitää merkitä muistiin,kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  9. Voi itku! Lueskelen juuri lainaamaani kirjaa karppiruuasta.
    Vaikuttaa simppelille, mutta pähkinöille olen allerginen...
    Kuitenkin mielessä itää ajatus jonkinsortin karppaamisyrityksestä,
    sais tuota painoa alas. 10 kiloa pitäisi saada pois!

    VastaaPoista
  10. Anna, karppaaminen onnistuu ilman pähkinöitäkin. Minunkaan ruokavalioni ei juurikaan sisällä pähkinöitä muutoin kuin mahdollisissa leivonnaisissa.
    Pähkinöistä puhutaan kaikkialla paljon sillä niistä saa helposti tarpeeksi rasvaa ja tarvittavat kalorit.

    VastaaPoista
  11. Kiva kuulla etenemisestä! Aika samanlaisista aineksista koostuu munkin peruspäivän ruokailut, ehkä vähän enemmän juustoa. Pähkinät on kyllä kätevä eväs! Ja kiitos reseptistä, olin suunnitellut sieni-tofupihvien tekemistä mutta tää kuulostaa raikkaammalta. Täällä tosin ei hellesäistä tietoakaan..

    VastaaPoista
  12. Anna;Kuten Tiina tuossa alempana mainitsee,ei ole pakko käyttää pähkinöitä;itselleni ne vaan sopivat hyvin,mutta on monia muita vaihtoehtoja,etenkin jos vielä syö lihaa.

    Tiina;niin monet ovatkin niille allergisia. Mulle taas tuntuvat sopivan.

    Jytis.Kiitos;-) Hiljalleen hyvä tulee.Pähkinät ovat tosi käteviä,kun on paljon liikkeessä eikä ole mahdollisuutta istua alas joka 2.5 tai 5 tunti.Nuo pihvit on mun mielestä tosi hyvät,vaikkei olisi helteitäkään;D

    VastaaPoista
  13. Ounou, mä testasin mutta tais olla mittasuhteet pielessä kun hajosivat totaalisesti. Mä lisäsin niihin myös oliiveja ja sen takia varmaan ei tullut tarpeeksi kiinteää massaa. Eipä oo muuten eka kerta kun tofupihvit ei mulla onnistu rakenteellisesti. Nooh, joku päivä vielä mä ne mittasuhteet opin!

    VastaaPoista
  14. Jytis.Näiden pitää myös vähän jäähtyä,muuten hajoavat,siis ihan kuumina hajoavat,mutta kun vähän jäähtyvät,niin pysyvät hyvin kasassa-

    VastaaPoista
  15. Vasta nyt pääsin sitä tofua ostamaan, kävin ruohonjuuressa. Onneksi löysin vielä tämän ohjeen.
    Sain suosituksen, että perunaa tai riisiä ei saisi syödä samalla aterialla lihan kanssa, tämä on siitä minun henk.koht. ohjelmastani.

    VastaaPoista
  16. Unelma:Hyvä kun löysit tofua.Sitä saa hyvin myös Hakaniemen aasialaisista kaupoista ,ja edullisemmin.
    Tuo riisin ja perunan yhdistäminen on juuri sitä mitä tässä vältän,eli hiilareiden ja proteiinien yhdistelyä.Ja olen onnistunut laihtumaan jo muutamia kiloja:-)

    VastaaPoista
  17. Tästä sun "uudesta" ruokavaliosta on kiinnostavaa lukea, mutta pakko myöntää että kovin montaa en näistä herkuista ehkä itse testaisi kuitenkaan... ;) Siis maistaisin toki, mutta en alkaisi valmistaa. Mutta hienoa että ruokavalio puree ja sielläpäin sitä on varmaan muutenkin helpompi noudattaa kun on lämmintä ja tuoreita (maukkaita) kasviksia aina saatavilla.

    VastaaPoista
  18. Patalintu:Pakko tässä oli jotain yrittää kun kiloja tuli lisää eikä millään laskenut,joten jos näin saan ne laskemaan,niin hyvä niin.Mutta makua pitää kuitenkin olla!Täällä on tosiaankin vihannekset ja hedelmät sitä luokkaa että saa olla tyytyväinen.

    VastaaPoista
  19. En haluaisi aiheuttaa pettymystä, mutta ei mikään ihme jos olet lihonnut. Kaikki ruoat, mitä syöt, sisältävät aivan tolkuttomasti energiaa. Kookosrasva, pähkinät, runsas öljyn käyttö. Voisit laihtua, jos et söisi niin paljon energiapitoisia ruokia.

    VastaaPoista
  20. Anonyymi.Olen täysin tietoinen tuosta. Nuo mainitsemasi energiapitoiset ruoka-ainekset yhdistttyinä hiilareihin on lihottava kombinaatio.Raakaruokaan siirryttyäni aloin valmistamaan paljon energiapitoisia namuja,jotka sisältävät juuri pähkinöitä,kookosrasvaa ja esim,hedelmiä.Terveellisiä mutta toisaalta lihottavia.Mutta ne eivät olleet ainoat lihomiseeni vaikuttaneet asiat;olin myös reilusti vähentänyt liikuntaa eroni jälkeen- Mutta,pähkinät itsessään eivät lihota kun on tällä erittäin vähähiilarisella kuurilla,tosin niitä ei pitäisi rajattomisti napostellakaan.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...