keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Synttärikakku ystävälle

Tein pitkästä aikaa raw-kakun.Harvemmin teen näitä nykyään,ellei sitten ole joku tilaisuus missä voin  tällaista tarjota;ihan itselleni en viitsi tehdä koska sitten myös syön sen itse kokonaan.Tosin omistan myös muutaman minivuuan,joten pikkutortun voin silloin tällöin tehdä.


Kakun tein  hyvän ystäväni Maryn syntymäpäivän kunniaksi. Mary on muuttolintu,eli asuu täällä kun on viileää ja lentää heti pois takaisin Yhdysvaltoihin kun lämpenee.Mary täytti muuten 72 vuotta,mitä on melkein vaikeaa uskoa,kun katsoo hänen kuvaansa vasemmalla. Hän on koko elämänsä ollut kasvissyöjä,ja rakastaa pähkinöitä!  Hänen veriarvonsa ovat kadehdittavan hyvät,ja vaikka hän asuu hissitalossa,juoksee hän usein 4 kerrokseen rappuja pitkin. Olen kyllä aika vakuuttunut,että ravinnolla on jotain tekemistä hänen hyvän kuntonsa kanssa.

Kakun pohjan ohjetta ei ole,koska käytin siihen aiemmin tekemieni energiapatukoita.Ne olivat minusta jääneet hieman mauttomiksi,joten jauhoin ne ja lisäsin joukkoon mantelimurskaa (mantelimaidon teossa jäänyttä)muutaman taatelin ja carob-jauhetta.Minusta pohjasta tuli hyvää,vaikka olikin ehkä hieman liian paksu.

Appelsiinit ovat nyt ihanan mehukkaita,ja ostin niitä ensimmäistä kertaa sitten kevään ,ja heti tuli mieleen appelsiininen täyte.Kakku oli pieni:ympärysmitta vuualla on 16 cm,

Appelsiinimoussetäyte
  • 2-3 isoa luomuappelsiinia (käytin 2½ desiä mehua)
  • 1½ dl liotettuja cashew-pähkinöitä
  • ½ dl luomuagavea ja jonkun verran steviatippoja (en muista paljonko niitä laitoin)
  • 1 dl  valmiiksi laitettua Irish Moss hyytelöä
  • 2 luomuappelsiinin hienoksi raastettu kuori
  • ½ dl luomukookosöljyä
Sekoitin kaikki ainekset Magic Bullet-laitteellani (pariin otteeseen,määrän vuoksi..) En ollut ajatellut lisääväni kookosöljyä,mutta olin laittanut Irish Mossiin hieman liian paljon nestettä ja siitä tuli hieman liian löysää, Täytteestä tuli aivan ihanaa! Pehmeän moussemainen ja hennosti appelsiinin makuinen. Mary ja hänen pari ystäväänsä rakastuivat siihen,ja se oli muutenkin ystävien ensi kokemus raw-kakkujen kanssa;Mary sen sijaan tuntee raw-keittiön todella hyvin.Kakun päälle ripottelin vielä limekuorijauhetta ja pursottelin päälle koristeeksi appelsiinimehun,cashewpähkinöiden,stevian ja kookosöljystä tehtyä kuorrutusta.
Mandariinien aika on koittanut täällä. Torilla oli myös valtavia mangoja.Ositn yhden joka painoi yli kilon!
Tuoreita taateleita
Torin viereisessä kukkakaupassa myytiin chilikimppuja. Ovatkin tosi koristeellisia  mutta minä ajattelin heti niiden käyttöä muutenkin kuin koristeina.En ole ihan varma mikä chililajike tässä oli kyseessä,mutta kun puraisin yhtä,totesin että se oli voimakkaampi kuin täällä kaupoissa yleinen chililajike ja Scofield-taulukossa varmaan aika korkealla.Myyjä sanoi,että oli laittanut oman kimppunsa maljakkoon,ilman vettä ja chilit olivat kivasti kuivuneet.
Aika nättejä nuo chilit ovatkin tuolla kukkien seurassa.En ollut ajatellut ,että niitä voisi näinkin käyttää...

24 kommenttia:

  1. "Järkyttävät" valikoimat noilla toreilla! :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten upea kakku! Minä en tee kakkuja samasta syystä; kun ne joutuu sitten syömään...;-)

    Aivan uskomattoman nuorekkaan ja simpsakan oloinen tuo Mary! Kyllä se vaan niin on, että elämäntavat ja ruokavalio näkyvät päällepäin.

    Ihana tuo chilikimppu. Minä ottaisin ehkä mieluummin tuommoisen kuin kukkakimpun, kun kukat kuitenkin kuihtuvat, mutta kuivuneet chilit voi pistää poskeensa.

    VastaaPoista
  3. Campasimpukka:on kyllä mielettömän hyvät valikoimat täällä toreilla,ja kaikista paras valikoima on talvella! Nytkin kun on viileämpää ovat yrttikimput reilusti suurempia kuin kesällä:)

    Hippu:Näinhän se on.Rakastan kaikenlaisten kakkujen tekemistä,mutta pitää olla hyvä syy niitä tehdä. Maryn suhteen olen ihan varma että hänen elintapansa ovat suurin osin vaikuttaneet hänen kuntoonsa.,Hän on ihan uskomaton nuori ikäisekseen,entinen hippi;D
    Nuo chilikimput olivat ihania! Ja eivät kauhean kalliitakaan,4 euroa per kimppu.Aion kuivattaa ihan noin ja sitten jauhaa jauheeksi.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanan näköinen ja kuuloinen kakku! Torin anti näyttää myös upealta, oikeata silmän ruokaa. :)

    Ystäväsi näyttää oikein iloiselta ja mukavalta tyypiltä. Mä oon myös ihan hullu pähkinänpopsija, mutta muuten oon tullut aika laiskaksi ravinnon suhteen. Toivon vaan, että jaksan välittää enemmän sitten kun lapset vähän kasvaa..

    VastaaPoista
  5. Herkullisen naköinen kakku.
    Ei kylla uskoisi ystavaasi tuon ikaiseksi.Ei viela viisikymppiseksikaan.

    VastaaPoista
  6. Olipas kauniita chilikimppuja! :)

    Herkkukokkailu on kyllä petollista välillä, mutta siinäpä hyvä syy järjestää enemmän juhlia!

    VastaaPoista
  7. Oi, kakkusi näyttää todella herkulliselta. Ja totta tuo mitä sanot ystävästäsi, ei ikä näy päällepäin. Varmasti hyvillä elämäntavoilla on osuutta asiaan =)

    VastaaPoista
  8. Ystäväsi on todella esimerkki, että elämäntavoilla on varmasti merkitystä - ehkä hiukan geeneilläkin. Ihanan näköiset valikoimat kuvissasi.

    VastaaPoista
  9. Oho, tuolta minäkin haluaisin näyttää seitsemänkymppisenä!

    Hieno uusi look myös blogilla :) Satuin itse asiassa hiljattain smoothieta tehdessä maistamaan palan appelsiinia hunajan kanssa. Hyvää oli, ja hetken mietin, miksi se oli niin tutun kuuloinen yhdistelmä :D

    VastaaPoista
  10. Nova Melina:kakku oli tosi hyvä (tosin vähän ehkä liian paksu pohja) ja siitä pidettiin:)Mary on tosiaankin mukava ja ihanan pirteä,aina energinen ja valmis menemään vaikka minne. Olisinpa sitten hänen iässään yhtä pirteä!
    Kun on pieniä lapsia niin on hieman vaikeampi muistaa sitä omaa terveellistä syöntiään.Tsemppiä kuitenkin sen suhteen!

    Sateenkaari:Kiitos,kakku oli hyvä:) Ja ystäväni on todellakin hyväkuntoinen ja nuorekas ikäisekseen:)

    Nonnin:Ihan mahtavan houkuttelevia nuo chilikimput.kuulemma nämä nyt ovat viimeisiä tälla kaudella.Nyt saavat kuivua ihan vaasissa ja sitten jauhan ne. Herkkukokkailu on kivaa,mutta etenkin,jos on muita ihmisiä jakamassa herkkuja.

    Birgitta:kiitos:) Olen kyllä ihan varma että hyvät elintavat näkyvät päältä ja Mary on siitä hieno esimerkki:)

    Suolaajahunajaa:Ehdottomasti hän on hyvä esikuva sille,että elintavoilla on merkitystä. Sillä ,ympäristöllä ja geeneillä.Torilla on tosiaankin ihanan valikoimat,etenkin nyt kun on viileämpää:)

    VastaaPoista
  11. Tiia:niin minäkin (pitäisi laihtua aika lailla että olisi noin hoikka;D) Kiitos,aina välillä on kiva vähän vaihtaa ulkonäköä täällä. Ja jännästi hunaja sopiikin yhteen appelsiinin kanssa!

    VastaaPoista
  12. Ihanan kakun olen tehnyt! Meillä on onneksi näitä syöjiä niin paljon ettei itse tarvi kaikkea syödä. Minäkin käytän aina sellaista tosi pientä irtopohjavuokaa raakakakkuihin.

    Mahtava valikoima torilla ja ystäväsi näyttää tosi nuorekkaalta:)

    VastaaPoista
  13. Kaisu:kiitos,ihana kakku oli tosiaankin,etenkin tuo appelsiinitäyte:) Pienet irtopohjavuuat ovatkin tosi käteviä!
    Ystäväni selvästi on hyötynyt terveellisestä ruokavaliosta;D

    VastaaPoista
  14. Ihanan näköinen kakku! :)
    Voi kuinka ihania tuoreita hedelmiä ja todella nuorekkaan näköinen ystävä! :)

    Ja pakko vielä sanoa, että aivan ihana blogi, olemn joskus ennenkin tänne "eksynyt" ja nyt sitten jäin lukijaksi! Tervetuloa myös minun ja kahden ystäväni leivontablogiin :)

    VastaaPoista
  15. Emmi;kiitos:) Raakakakut ovat tosi nameja,ja niistä ei tule niin ähky olo kuin normikakuista.Ja tervetuloa lukijaksi.Tuoreet hedelmät ovat tosiaankin aivan ihania täällä ja nyt kun sataa paljon sen pitäisi ehkä tehdä niille vaan hyvää,toivon. Ja ystävä on tosi nuorekas,ja varmaankin hyvien elintapojensa johdosta osittain. Tulenkin sitten käymään blogiisi...

    VastaaPoista
  16. Minäkin tein yhteen aikaan ahkerasti raakakakkuja, mutta eipä niillä ainakaan laihtumaan päässyt!
    Omistan Mimi Kirkin ihanan raw food-kirjan ja seurailen hänen kokkailujaan Young on Raw Food.comista. Siinä vasta mahtava esimerkki terveellisen, mutta herkullisen ruokavalion noudattajasta! Hänkään ei suosittele ylenmäärin pähkinöitä ym.raakaherkkuja jos haluaa laihtua. Liika energia on liikaa, olkoonkin kuinka terveellisistä lähteistä ne kalorit.

    Kerro joskus millaista ruokavaliota sinä noudatat. Oletko raw, vegaani vai sekasyöjä?

    VastaaPoista
  17. What a beautiful cake! I love the seasonal ingredients in it. You changed your header! Looks great :-)

    VastaaPoista
  18. Satu:Joo ne ovat aika energiapitoisia,ja juuri sen vuoksi en teekään niitä usein,vaikka ovatkin niin hyviä! Mimi Kirk onkin tosi hyvän näköinen ikäisekseen.Ystäväni Mary on tosi laiha,joten hän voi ihan rauhassa syödä pähkinöitä,minä taas en...
    Olen kai sekasyöjä....en syö lihaa missään muodossa,mutta joskus harvoin kalaa.Luomukananmunia joskus ja maitotuotteita,ainoastaan vuohen -ja lampaanmaidosta tehtyjä,harvoin,koska minulla on laktoosiongelma.Mutta suurimman osan ajasta syön kuin vegaani,ja useimmiten kuten raaka vegaani(paitsi että käytän mehiläistuotteita)

    Katherine:thank you:) That cake was really yummy and my friend loved it:)
    And I felt it was time to change the banner...

    VastaaPoista
  19. Ihana kakku! Täyte näyttää tosi mehevältä.:)

    Nuo torikuvat on aina hienoja! Niin runsaat valikoimat kaikkea! Täälläkin on mandariiniaika. Alle eurolla saa kilon, ja on niin makeita. Iltaisin tuleekin popsittua mandariineja tv:n äärellä.:)

    VastaaPoista
  20. Kmsu:Raakakakut ovat tosi hyviä ja tämä täyte oli ihana!
    Meillä täällä onkin ihana valikoima toreilla vuoden ympäri,mikä minua ilahduttaa paljon kun syön etupäässä kasviksia.Kohta alkaa mansikka-aikakin.Kävin muuten just marketissa ja täällä oli mandariinit kalliimpia kuin teillä vaikka ovat täällä kasvaneet eikä roudattu muualta.

    VastaaPoista
  21. Voi näitä kuvia, melkein haukon henkeäni.
    Tuoreita taateleita. Näyttävät valtavan isoilta. Rakastan taateleita, syön niitä 2 kpl päivässä. On pakko laittaa raja, muutoin menisi koko laatikollinen.

    VastaaPoista
  22. Unelma:Tuoreet taatelit ovatkin tosi hyviä,sellaisia oikein pehmeitä ja just nyt niitä on täällä vielä saatavilla. Minäkin tykkän taateleista,luonnon omista karkeista:)

    VastaaPoista
  23. Jael, sinulla on Maryn onnekas tulevaisuus, sillä olethan kasvissyöjä ja muutenkin syöt hyvin vähän mitään ns. epäterveellistä. Otat herkkua aina vain vähän, minä paljon!

    En syö chiliä enää ikinä, mutta senkin edestä paprikoita, valkosipulia, tomaatteja...Muistathan, että siinä syöpälääkärin kirjassa valkosipuli sekä tomaatti ja etenkin ketsuppi olivat 10 parhaimman syöväntorjujan listalla.

    VastaaPoista
  24. 'Mary ei syö kalaa,minä kyllä.Ja muutenkin aina välillä herkuttelen ns.epäterveellisesti;D
    Miksi ei chiliä? Minä taas rakastan sitä...ja valkosipulia ja tomaattia kuluu paljon mutta ketsupista en tykkää....sen sijaan laitan raastettua kurkumaa salaattiin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...