sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Tofua rapealla kvinoakuorella

Tiesittekö että keitetystä kvinoasta tulee ihanan rapeaa kun sitä paistaa öljyssä  korkeassa lämpötilassa? Siitä tulee niin hyvää että olen melkein  koukkuuntunut rapeaan kvinoaan.Tällä kertaa keitetty ja kuiva kvinoa pääse antamaan rapeutta tofulle.

Tofua rapealla kvinoakuorella
  • 250 gr kiinteää tofua
  • 1 dl kvinoaa ,keitettynä
  • öljyä paistamiseen
  • muutama rkl soijakastiketta
  • ½ dl riisijauhoa
  • chiliä,mustapippuria
Leikkaa ensin tofu palasiksi ja laita se joksikin aikaa astiaan jossa on öljyn ja soijakastikkeen sekoitusta.Keitä kvinoa kypsäksi ja täysin kuivaksi kattilassa. Mausta kvinoa chilillä ja pippurilla tai sellaisilla mausteilla mistä pidät. Marinoin tofua öljyn ja soijakastikkeen sekoituksessa kun ajattelin että kvinoa tarttuu pintaan paremmin sillä tavalla mutta huomasin ettei se ihan niin ollutkaan,joten kierittelin kosteat tofupalat riisijauhossa,ja silloin kvinoa tarttuikin paljon paremmin tofun pintaan.Paistinpannu lämmitetään hyvin kuumaksi ,lisätään 3-4 rkl öljyä (käytin riisinleseöljyä ,jolla korkea paistolämpötila). Tofupaloja paistetaan kuumassa öljyssä muutaman minuutin molemmin puolin,kunnes ne ovat saaneet hieman väriä ja kvinoapinta on rapeaa. Tarjoillaan vaikka soijakastikkeen ja chilikastikkeen kanssa. Tämä on ihanaa! Ja keittämättömästä kvinoasta voi tehdä kvinoapopcornia.,
Kvinoaa jäi vielä hieman yli ,joten lämmitin hieman öljyä kuumaksi,maustoin kvinoaa haluamillani mausteilla ja paistoin kvinoan super rapeaksi,välillä sekoitellen.Kun öljy on kuumaa tähän ei mene kauan mutta rapea kvinoa on niin hyvää että sitä haluaa lisää! On todella hyvää salaateissa tai sitten ihan vain sellaisenaan syötynä.
Ystävä tarjosi minulle synttäriaamiaisen Cafe Nimrodissa. Tämä ns. maalaisaamiainen oli todella runsas;itse asiassa niin runsas ettemme jaksaneet syödä siitä kuin osan.Aika näyttävä se oli pöytään tullessa. 

16 kommenttia:

  1. Tätä kokeilen. En ole ikinä syönyt kumpaakaan, joten aika tutustua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Betunia>voin hyvin suositella tätä:)

      Poista
  2. Kvinoaa tuleekin käytettyä aika vähän, olen jotenkin mieltänyt sen tylsäksi vaikka vegaanikin olen ollut jo vuosia. :) Täytyypä kokeilla siis rapeampana..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeva:itse tykkään tosi paljon kvinoasta,ja siihenhän voi lisätä vaikka mitä.Näin valmistettuna oli tosi hyvää:)

      Poista
  3. Tack för ett bra tips, jag gillar både tofu och quinoa. Den där frukosten ser väldigt fräsch och god ut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn:det gör jag också:) Frukosten var nog god fast det var synd att vi orkade äta bara en del..

      Poista
  4. Tuolla kvinoallahan voisi päällystää esim. kala- tai kanafileen. Vai voisiko Jael?
    Synttäriaamiainen näyttää älyttömän hyvältä ja runsaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi;varmaankin se sopii hyvin myös kala-ja kanafileeseen ja antaa kivasti lisää makua ja rakennetta. Syntttäri aamiainen oli just sitä;runsasta;D

      Poista
  5. Ihana ohje! Olen taas vaihteeksi hurahtanut kvinoaan, koko kesän sitä syömättä ja nyt lisukkeena monta kertaa viikossa. Pitääpä kokeilla kanalle kuorrutteeksi, parempaa ravintoarvoiltaan kuin normikorppujauho!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli-Hannele>rakastan kvinoaa,tutustuin siihen ensi kerran Perussa ja ihastuin ja siitä lähtien se onkin ollut vakioaines keittiössä. Kanalle voisi sopia tosi kivasti:)

      Poista
  6. Enpä tiennyt mutta nyt tiedän ja aion kyllä kokeilla! Löysin kvinoan vasta viime viikolla kun sitä ensimmäistä kertaa ikinä ostin ja kokeilin ja rakastuin täysin. Kiva löytää heti toinen käyttömuoto sille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkuhovi:kiva että löysit sillä kvinoa on tosi herkkua:) Ja monipuolista:)

      Poista
  7. Brilliant! I have tons of quinoa in my pantry and am always looking for new inspiration. This looks so perfectly simple and delicious, I'll have to try it ASAP.

    VastaaPoista
  8. Apua! Kattele nyt sitten tällaisia nälissäsi. .voisitko tulla meren yli meille ,kokkailemaan?

    VastaaPoista
  9. Kiva quioa-idea, täytyypä kokeilla!

    VastaaPoista
  10. Paahdettu kvinoa on niiiiiiin hyvää! Liekö puoliksi sokeaa kotiseuturakkautta, mutta mielestäni Suomessa kasvatettu Rainingon luomutilan kvinoa maistuu aivan erityisen hyvälle. Kannattaa etsiä pussillinen, kun tulet taas näille kulmille :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...