sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Jänniä aineksia

Maniokkia.Valitan puhelimella otettujen kuvien huonoa laatua....
Toissa viikolla Markon @gaayanen täälläpäin  vielä vieraillessa  ajattelin että täällä vierailevan on hyvä nähdä myös kaupungin takapihaa,josta voi löytyä mielenkiintoisiakin juttuja. Aloitimme kiertelyn Shapira-kaupunginosassa ,jossa asuu paljon pakolaisia ja vierastyöläisiä  ja jolla ei ole ihan parhain mahdollinen maine,mutta itse pidän aluetta aina välillä vierailun arvoisena ja siellä on muutenkin muutos meneillä kun nuorempia ihmisiä muuttaa alueelle.
Shapiran alueella on muutamia  buharalaisia ravintoloita,ja muistin että siellä on myös buharalainen leipomo.Leipomossa leivotaan buharalaista leipää sekä sieltä saa tällaisia uppopaistettuja piirakoita. Olivat kaikki lihalla täytettyjä joten en kokeillut mutta Marko sanoi että ovat samanlaisia kuin muissakin kaukasialaisissa leipomoissa.Jatkoimme kiertelyä kohti Neve Shaananin aluetta,jolla on vieläkin huonompi maine kuin Shapiralla mikä tekeekin siitä todella kiehtovan.Neve Shaananin kävelykadulla on vihanneskauppa,josta löytää erikoisempia tuotteita kuten vesipinaattia ja nyt siellä oli myös ensimmäisen kuvan maniokkia, Maniokki,tärkkelyspitoinen juuri,on kotoisin Etelä-Amerikasta ja Venezuelassa asuessa se tuli tutuksi,tosin en ole itse siitä mitään koskaan tehnyt.Maniokistahan valmistetaan muun muassa tapiokaa.  Luin joku aika sitten että eräs Intiasta alunperin kotoisin oleva maanviljelijä viljelee täällä maniokkia,joten nuo maniokit olivat varmaankin hänen tilaltaan.
Kerroin Markolle että olin jo muutaman vuoden halunnut mennä kiinalaisen pariskunnan pitämään pieneen paikkaan jossa tehdään kuulemma kaupungin aidoimmat dim sumit.  Muutaman kerran olen mennyt ohitse mutta se on aina silloin ollut kiinni mutta nyt ei ollut.Yksinkertaisessa paikassa oli sivupöydässä  iso rýhmä aasialaisia nuoria naisia ,joilta sain selville miten tuota nyyttiä kutsutaan kiinaksi,mutta olen sen jo unohtanut....Keittiössä,jossa oli kaasuliekeillä 4 suurta wokkia,hääräili kiinalainen nainen joka puhui huonosti sekä hepreaa että englantia mutta ymmärsi mitä tarkoitin kun kerroin haluavani nyytin ilman lihaa.Hetkessä hän valmisti täytteen ,otti palan taikinaa ,teki siitä nyytin johon tuli täytettä,ja sitten nyytti meni höyrystimeen. Markolle tuli lihalla täytetty nyytti. Kuten kuvasta huomaa niin nyytti on aika suuri ja taikina on tehty vehnästä eikä riisijauhosta tai muusta vastaavasta kuten kaupungin lukuisissa Dim Sum-paikoissa.  En tiedä mitä nainen laittoi täytteeseen mutta se oli mielettömän hyvää. Ja koko nyytti maksoi vain puolitoista euroa.
Kukapa olisi uskonut että näin vaatimattomassa paikassa tehdään jotain niin hyvää....
Samalla reissulla menimme myös Neve Shaanan -kadun kalakauppaan jossa mietin ostanko sinirapuja. En ostanut mutta muutama päivä myöhemmin tulin sinne kylmäkassin kanssa.Siniravut ovat nyt juuri todella halpoja mutta jo muutamassa päivässä oli hinta mennyt jonkun verran ylös.Ostin muutaman,
Siniravut,jotka ovat erittäin suosittuja Yhdysvalloissa;etenkin Chesapeakenlahden alueella,ovat jossain vaiheessa päätyneet myös Välimereen. Ne ovat myös lisääntyneet erittäin ahkerasti ja ovat ainakin täällä itäisen Välimeren alueella jo se kaikkein yleisin rapulajike,mikä ehkä selittää niiden edullisen hinnan. Muistin myös miksi ostin näitä viimeksi 3 vuotta sitten sillä näiden kanssa touhuilu ruokaa varten vie aika paljon enemmän aikaa kuin esimerkiksi kalmarien kanssa touhuilu.Onnistun myös pistämään sormeni ikävästi ravun terävillä saksilla.Siniravut pilaantuvat noperasti  kuoltuaan;nämä oli pyydystetty aamulla ja pidetty jäissä;minulla oli mukana kylmäkassi ja rapujen päälle laitettiin vielä suuri pussi jäätä.
Tarkoitus oli tehdä sinirapucurryä: kookosmaitoa,punaista currytahnaa,kalakastiketta,chiliä,korianteria,sipulia,,,,ja laitoinkin ravut kiehumaan  curryliemeen.
Mutta miten ollakkaan;näpräsin puhelimellani ja unohdin kokonaan tarkistaa mitä kuuluu curryliemelle. Se olikin kiehunut kokoon ,mikä ei lainkaan ollut tarkoitus,mutta rapuannos oli kuitenkin hyvää,eikä ihme sillä sinirapu on erittäin herkullinen äyriäinen.Myös muista äyriäisistä saa tehtyä hyvän curryn kunhan muistaa sammuttaa  tulen ajoissa......

14 kommenttia:

  1. Oi wau mitä herkkuja nuo dim sumit, kirjoitinkohan väärin jäi kalvamaan. Niitä on tullut syötyä pahan makuisia ja todella hyvän makuisia, mutta niitä olisi kiva maistella kyllä lisää. Kokki on selvästi tärkein, ei paikka. <3

    Upeaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia:oli kyllä tosi hyvä dim sum-nyytti,(ihan oikein kirjoitit) ,ja se täyte oli jumalaisen hyvää.Itse en yleensä dim sumeista niin välitä mutta tämä oli kyllä poikkeus ja tehtiin vielä ihan nenäni edessä. Kokki tosiaankin on se tärkein;) Upeaa iltaa sinullekin Tiia:)

      Poista
  2. Nuo ravut näyttivät hyviltä, mies käski sanoa :D
    Tuo myky kasvistäytteellä näyttää myös herkulliselta.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi,oli ne hyviä vaikka ei tuosta tullutkaan ihan mitä piti että kastike jäi nyt pois...Ja myky oli superhyvää,kyllä kiinalaiset osaa:)
      Mukavaa sunnuntai-iltaa sinnekin!

      Poista
  3. Sinirapuja en ole päässyt vielä maistamaan. Näyttää herkulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokihaka>Kiitos:) Tuo on kyllä aika hyvä rapu:)

      Poista
  4. Siniravut...voi elämä! Rakastan! Mä olen kaukoidässä kerran istunut 200 eri ruokalajia tarjovassa buffet-pöydässä ja nauttinut ainoastaan näitä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli:voin ihan kuvitella että oli mahtava buffet.,En ole ollut Kaukoidässä mutta Miamissa oli muutama niin luksusbuffet kuin vain voi olla...On kyllä hyvä rapulajike:)

      Poista
  5. Vau, rapucurry näyttää (ja kuulostaa) ihanalta! :-) Varmasti pienen askartelun arvoisia - en ole vielä päässyt maistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta:rapucurry on tosi hyvää,tuo nyt vähän epäonnistui mutta oli silti hyvää kun on niin hyvä rapu kyseessä'.Ehkä menee nyt vähän ennenkuin ostan taas sinirapua;D

      Poista
  6. What a delicious feast you had Yaelin! I love exploring areas that I haven't been to before! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lorraine:I too love to explore areas in the city that are a bit off track

      Poista
    2. Lorraine:I too love to explore areas in the city that are a bit off track

      Poista
    3. Lorraine:I too love to explore areas in the city that are a bit off track

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...