torstai 23. helmikuuta 2017

Pieni kurkistus filippiiniläiseen keittiöön

Jo ennen ruokatrendipostausta alkoi filippiiniläinenen keittiö kiinnostamaan; etenkin sen jälkeen kun olin käynyt Tel Avivin pääbussiasemalla sijaitsevassa filippiiniläisessä ruokakaupassa,Makati Cabalenissa; joten päätin tutustua tuohon vähemmän tunnettuun keittiöön tarkemmin. Filippiiniläinen keittiö on saanut vaikutteita Malesian,Indonesian,Espanjan,Yhdysvaltojen,Kiinan,Japanin ja Intian keittiöistä;aikamoinen sekoitus tosiaankin. Ensimmäiseksi päätin kokeilla adoboa,joka on filippiiniläisen keittiön suosituimpia ruokia. Useimmiten adobossa käytetään kanaa,tai porsaanlihaa,mutta myös muita aineksia,jotka aina marinoidaan etikkaa sisältävässä liemessä,ja sen jälkeen kypsennetään siinä. Tein vegaanisen adobon sienillä ja tofulla. Adobo on todella yksinkertainen ruoka,eikä siihen tule montaa ainesta, 
******************************************************************************
Sieni-tofu Adobo
  • 150 gr kiinteää tofua
  • rasiallinen herkkusieniä
  • 5 silputtua valkosipulin kynttä
  • ½ dl riisietikkaa 
  • ½ dl soijakastiketta
  • 2 tl tummaa sokeria (käytin ruokosokeria)
  • 1 punainen chilipippuri murskattuna (tai 1 tl chilijauhetta)
  • 1.5 rkl öljyä paistamiseen
Tofu leikataan kuutioiksi,ja sienet halkaistaan.Pienet sienet voi jättää kokonaisiksi.  Riisietikka ,(tavallinenkin etikkä käy mutta riisietikka on miedomman makuista,joten se sopii tähän paremmin) soijakastike,chili ja sokeri sekoitetaan ja laitetaan pussiin ,johon lisätään tofukuutiot sekä herkkusienet. Kun adoboa tehdään lihalla,marinoidaan seosta vähintään vuorokauden,mutta näillä aineksilla riittää muutaman tunnin marinointi.
Muutaman tunnin (ainekset voi jättää marinoitumaan myös seuraavaan päivään) kuluttua seos siivilöidään. Öljy lämmitetään korkeareunaisessa paistinpannussa ,ja siihen lisätään hienoksi silputut (veitsellä) valkosipulit,joiden annetaan kypsyä keskilämmöllä muutaman minuutin,niin että niistä tulee se ihana valkosipulinen tuoksu. Marinaadi kaadetaan pannuun; sen annetaan lämmetä muutaman minuutin jonka jälkeen lisätään tofukuutiot sekä sienet. Annoin liemen kiehua kokoon ja täysin imeytyä sekä sieniin että tofuun,mutta kastiketta voi hieman jättää jäljelle jos haluaa. Adobo tarjoillaan yleensä riisin kanssa mutta minulla oli nuudeleita. Adobo-kastike ei ole samaa kuin hapanimelä kastike,eli tässä on ihan oma makunsa.
******************************************************************************
Makati Cabalen,filippiiniläinen ruokakauppa sijaitsee Tel Avivin sokkeloisessa pääbussiasemalla. Osa kaupasta on varsinaisen kaupan ulkopuolella,sisäaukiolla.  Täältä saa vihanneksia,joita ei saa ihan joka paikasta,ja kaikki eksoottisemmat ainekset kasvatetaan täällä eräällä maatilalla.

Perjantaisin,lauantaisin ja sunnuntaisin Makati Cabalenin tiskeiltä voi ostaa valmista filippiiniläistä ruokaa. Luulin näitä ensin kanavartaiksi,mutta ne ovatkin Carioca-vartaita..
Makati Cabalenissa on hurjasti kaikenlaista mielenkiintoista,kunhan vaan tietäisi miten niitä käytetään...Monta pakasteallasta.
Pakastealtaissa on mm. eksoottisia hedelmäsoseita&hedelmiä pakasteina.Kuten ubea,eli violettia jamssia. Luulin tätä pitkään violetiksi bataatiksi,,mutta jamssi ja bataatti eivät ole sama juures. Uteliaana ostin yhden paketin ubea,ja saapa nähdä mitä siitä syntyy...
Ensimmäistä kertaa näin jicamaa,eli pikkujamssipapua. Tosin vain pakastettuna...
Hopia on filippiiniläinen täytetty piirakka.
Kaupan sisäpuolella on mahtava valikoima kaikenlaista purkeissa.
Bagoong eli fermentoidusta kalasta tehty tahna.
Tätä en voinut olla ihmettelemättä...Tuoda nyt jäätelöä Filippiineiltä saakka.Ja vielä niin tavanomaisia makuja kuin vaniljaa ja mansikkaa,etenkin kun täälläpäin on hyvät jäätelöt.

12 kommenttia:

  1. Oh hoh, tarkoitan tuota filippiiniläisen marketin kokoa, on siellä tavaraa ja tarviketta yllin kyllin, meillä saa hakea etnisiä kauppoja ihan suurennuslasilla. Herkullisen oloinen tuo sinun tekemä adobo, täytyypä kokeilla, me kun ollaan jätetty tuo lihan syönti yhteen kertaan viikossa, niin nämä kasvisreseptiti ovat enemmän kuin ilo. Alkoi kiinnostamaan tuo filippiiniläinen keittiökin, täytyypä lähte googlettamaan. Voi hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari:Tuo onkin tosi tilava kun on sekä sisäkauppa että aukiolla "ulkokauppa". Ihan mahtava valikoima,tosi hauskaa katsoa ja ihmetellä että mitä ne kaikki jutut ovat. Nythän tuo filippiiniläinen keittiö on trendikäs,joten ihan senkin vuoksi piti katsoa että mitä kaikkea sieltä löytyy. Kiva kun teille maistuvat nyt kasvikset,niistä saa tehtyä niin hyvää ruokaa:=) Kiitos samoin ihanainen:)

      Poista
  2. Ihanan paljon kaikkea eksoottista tarjolla. Kerran olen syönyt todella hyvin tehtyjä sienipihvejä, ihan meni loistavasti lihan korvikkeena. Nuo vartaat tosiaan näyttävät kanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi:tosi eksoottisia juttuja,ja kauhean mielenkiintoista kierrellä tuolla ja tutustua noihin tuotteisiin/filippiiniläiseen keittiöön. Olin ihan varma ensin että nuo vartaat on kanaa,mutta ne onkin tehty tahmeasta riisistä!

      Poista
  3. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! Ihan kuin ulkomaille menisi. Tuolla pitaa kayda. Missahan kerroksessa kauppa mahtaa olla? Aikoinaan kavin usein siella tietyssa kenkakaupassa, ja rakennus on tosiaan niin sokkeloinen, etta joka kerta harhailin siella pitkaan ennenkuin loysin sen kaupan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu:tosi mielenkiintoista,suosittelen,ja todellakin kuin pikku reissu Filippiineille,etenkin kun viikonloppuna;D Kauppa on 4. kerrossa,se sisääntulokerros,ja siinä aukiolla. Heti ekaksi näkyy se heidän vihannestiskinsä.

      Poista
  4. Wow! I've wanted to cook more Filipino food for a while now, but have been at a loss for where to start. I think you just answered that question, and quite easily. Your adobo looks incredible!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah:Thanks so much sweetie.The Philippine kitchen uses a lot of meat,but there are dishes that you could easily veganize😃

      Poista
  5. Voi mikä unelmakauppa ja itseäkin kiinnostaa kovasti filippiiniläinen ruoka! Saakohan tuota Bagoong- kalatahnaa Suomesta? Varmasti olisi loistava ruokien maustaja : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli:Todellakin unelmakauppa,ollut pitkään ja vasta nyt tutustuin kunnolla.Googlasin,ja ViiVoanilla näkyy olevan jonkinlainen Bagoong purkki😃Bagoongista tulee kuulemma ihana umamimaku,itsekin aion ostaa purkillisen

      Poista
  6. Ensimmäinen kerta kun kuulen Adobosta, mutta onpa houkutteleva! Sienet ja tofu sopii muutenkin mainiosti yhteen. Ja ihanan runsaannäköinen valikoima marketissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino:Olen aiemmin kuullut mutta luulin että siinä on pakko olla lihaa.Toimi tosi hyvin sienten ja tofun kanssa:) Ja tuo marketti on oikea aarreartta:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...