lauantai 26. toukokuuta 2018

JustVege revisited

Äskeisellä Suomen  reissulla kävin lounaalla   Kallion Vaasankadun JustVege-ravintolassa.  Olen aiemminkin käynyt täällä, ja joitakin vuosia sitten  kirjoittanutkin tästä paikasta, mutta vuoden alussa JustVege remontoitiin,  ja olin utelias näkemään paikan uuden ilmeen. JustVegessä tarjoillaan Lähi-itä & Välimeri- painotteista  kasvisruokaa.
JustVegellä on ulkona terassilla muutamia pöytiä, ja sisällä löytyy sekä pöytä-tuoliryhmiä että baarimaisia istumatiloja.   Uusi vihreä ilme on selkeä ja pirteä. Seinällä lukee että  JustVegessä on lounastarjous,   johon kuuluu keitto + kasvispihvi/ seitankebab tai kasvisburgeri.  
Tilaan itselleni JustVegen  meze-lautasen,  jossa  on vähän kaikkea: falafelpyöryköitä,  matbuhaa, hummusta, tahinia,  kikherneitä,   munakoisosalaattia,  bulgursalaattia ja tzatsikia.  Minulla on mihin verrata , ja totean että sekä salaatit että juuri tehdyt falafelit ovat todella hyviä. Falafelit ovat hyviä vain jos ne on paistettu juuri ennen tarjoilua,  ja JustVegen falafelit ovat todellakin aivan tuoreita; olen edelleenkin sitä mieltä että täältä saa Helsingin parhaat falafelit.   Salaatit ja tahnat ovat tuoreita ja maukkaita. Tzatsikin olisin ehkä jättänyt pois tästä annoksesta, mutta ei se toisaalta tuolla häirinnytkään.  Annoksen esillepano on muuttunut sitten viime vierailuni,  ja on nyt paljon paremman ja houkuttelevamman näköinen. Tällä videolla näkyy miten falafelit valmistuvat JustVegessä 😍
JustVegen hummus on kermaisen sileä,  ja hummuksen päällä on karamellisoitua  sipulia, yrttejä,  chilitahnaa ja matbuhaa.   Todella hyvää:)
Tämä oli mielenkiintoinen annos:  kasvisnyhtölihaa barbeque -mausteilla.  Kastike oli todella  hyvää ,ja  "nyhtölihan " rakenne lihamainen.  En olisi millään arvannut että se on valmistettu jakkihedelmästäJakkihedelmän käyttö lihankorvikkeena olikin minulle ihan uusi juttu. Tämä annos tarjoiltiin vihreän salaatin,  riisin , matbuhan ja tzatsikin kanssa.  Iso osa JustVegen annoksista on vegaanisia, mutta joissain annoksissa  on maitotuotteita tai kananmunaa.  Ruokalistassa on erikseen  jaoteltu kasvisruoka ja vegaaniruoka.
Tässä on Zeev,  JustVegen iloinen omistaja.  Zeev on paitsi ravintoloitsija myös  graafikko ja  taiteilija,  ja paikan uusi ilme on kokonaan hänen suunnittelemansa .
JustVegessä panen merkille uudet yksityiskohdat,  kuten viherseinän.
JustVegeen on helppo tulla , sillä se sijaitsee lähellä Sörnäisten metroasemaa:) JustVege  löytyy myös  Vantaan Myyrmanista, mutta  siellä ruokalistalta löytyy  myös lihaa.

JustVege
Vaasankatu 15, Helsinki

Lounas oli JustVegen tarjoama

14 kommenttia:

  1. Onpa hyvännäköistä ruokaa. Falafel pyörykät ovat oikein tehtyinä ihan hurjan hyviä ja tykkään dipata niitä valkoiseen vähän happamaan kastikkeeseen.
    Ihanaa lauantai-iltaa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi: Ruoka olikin tuolla tosi hyvää:) Itse tykkään dipata falafelit chilitahnaan ja tahiniin, nam:) Oikein hyvää viikkoa sinulle Outi:)

      Poista
  2. Kiitos vinkistä! Falafelit on tuolla testattava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dinner4u2 Mirka&Pauliina:juu suosittelen, tosi hyvää ruokaa tuolla falafelien lisäksi:)

      Poista
  3. Allt ser så gott ut och fräscht!

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista, pitääpä käydä siellä jossakin kohtaa herkuttelemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melissa: SUOsittelen, varmaankin tykkäisit ruuasta tuolla:)

      Poista
  5. Tuolla on käytävä, ihania tahnoja & falafeleita! Kiitos vinkistä, aika kivasti ehdit tutustua uusiin ruokapaikkoihin Suomen visiitilläsi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli:aivan ihania tahnoja ja falafeleita tuolla, suosittelen:) Juu tulihan kokeiltua kaikenlaista, ja paras oli sinun seurassasi:)

      Poista
  6. No nyt oli kyllä houkuttelevat annokset. Pakko käydä tuolla tutustumassa ja vinkata myös perheen nuorille. Voi kyllä olla, että tietävätkin tuon jo.. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena: Oli kyllä tosiaankin houkuttelevan hyvää tuolla:) Varmasti tykkäisi jälkikasvusi noista ruuista:) Mukavaa viikkoa Leena:)

      Poista
  7. Näytti kyllä hyvältä:) En olekkaan tosiaan koskaan tuollaisia falafellejä maistanut..painetaanpas paikka mieleen:) Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päde:tosi hyvää olikin, ja jos tulee oikein tehtyjä falafeleita, joissa rapea pinta ja pehmeä sisus, vastaan niin suosittelen kokeilemaan. Oikein ihanaa viikkoa sinullekin Päivikki:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...