maanantai 26. marraskuuta 2012

Hurjan hyvä oliivinen mausteseos salaateille,pastalle jne...

Näin joku aika sitten täkäläisessä nettilehdessä tosi kiinnostavan ohjeen,johon tuli mausteita,siemeniä,pähkinöitä ja oliiveja.Unohdin koko ohjeen,mutta kun aloin etsimään sitä,en enään muistanutkaan,missä sen olin nähnyt,mutta viime viikolla löysin sen uudestaan! Tästä tuli ihan sairaan hyvää:seos jota voi lisätä salaatteihin,pastaan,vaikka riisiin tai sitten napostella ihan sellaisenaankin,kuten minä tein ,sillä tästä tuli niin hyvää! Käytin tähän kuivuria ,mutta uuni käy tähän yhtä hyvin.  Tehdessäni tätä puolitin ohjeen määrät,mutta ottaen huomioon että tällä on hieman pitkä valmistusaika ja tuloksena on superhyvä seos,niin jälkikäteen ajatellen  sittenkin on parempi tehdä isompi määrä kerralla.

Hurjan hyvä oliivinen mausteseos
  • 400 grammaa oliiveja,joko vihreitä tai mustia(kunhan eivät ole niitä värjättyjä oliiveja...) tai molempia sekaisin.
  • 0,8 dl oliiviöljyä
  • 1 tl jauhettua mustapippuria
  • 1 rkl kuivattua oreganoa
  • 1 rkl paprikajauhetta
  • 1 rkl kuivattua persiljaa
  • hieman chilihiutaleita(tätä ei ollut alkuperäisessä ohjeessa,mutta omaani lisäsin,ja mielestäni se sopii tähän hyvin)
Mausteet ja öljy sekoitetaan oliivien kanssa.Seos laitetaan uunipellille leivinpaperin päälle,tasaiseksi kerrokseksi.Seoksen annetaan "kuivua" uunissa 50 asteen lämpötilassa noin 24 tuntia.Välillä käydään sekoittamassa seosta,vähintään 3 kertaa tuon vuorokauden aikana.
24 tunnin jälkeen seos otetaan pois uunista ja siihen sekoitetaan:
  • noin desi seesaminsiemeniä (käytin kuorimattomia)
  • vähän yli 2 desiä murskattuja saksanpähkinöitä
Tein oman seokseni kuivurissa enkä jaksanut ihan odottaa tuota 24 tuntia,mutta seos oli silti hurjan hyvää;oliivit olivat ehtineet kuivua kivasti ja niiden maku oli tiivistynyt ihanalla tavalla.Seos laitetaan lasipurkkiin ,ja säilytetään jääkaapissa.Tämä on myös kiva ruokalahjana.
Aamulla aikaisin söin terveellisen aamiaisen lempparikahvilassani. Vihannestikkuja ja 2 tahnaa oman valinnan mukaan.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Venezuelalainen paahtovanukas-quesillo-joka ei ihan onnistunut...

Asuessani viime vuosikymmenellä Venezuelassa ihastuin  sikäläiseen versioon paahtovanukkaasta,jota Venezuelassa kutsutaan quesilloksi(pieni juusto,vaikka siinä ei juustoa olekaan)Lapsena paahtovanukas kuului lempparijälkiruokiini ja quesillo on ehdottomasti yksi herkullisimmista paahtovanukkaista ,joita olen maistanut tai tehnyt ja takuulla myös helppotekoisin.Sain siellä asuessani vanukkaan ohjeen tuttavalta,ja olenkin sitä tehnyt muutaman kerran,mutta viime kerrasta on tosi pitkä aika. Quesillo on paitsi todella herkullinen ,myös todella helppotekoinen,mutta kuten kuvasta näkyy,möhläsin totaalisesti karamellisoidun sokerin kanssa ja tuloksena oli lähinnä herkullinen vanukas sokeriliemessä.
Kuva täältä
Quesilloni ei ollut reikäinen eikä siinä ollut ruskeaa
karamellikuorta ,nyyh!
Oikeasti quesillon pitäisi näyttää tältä. Karamellisoidun pinnan lisäksi vanukkaan pitäisi olla "reikäinen" ,ja juuri siitä vanukas onkin saanut nimensä,sillä tuo "reikäisyys" tuo juuston mieleen.Viimeksi tätä tehdessä siitä tuli täydellinen enkä tajua nyt missä möhläsin,paitsi siinä,etten antanut sokerin karamellisoitua tarpeeksi . Tuttavalta saamani ohjeen olin puolittanut,mutta se ei ole tuon epäonnistumisen syy.Netti on täynnä erilaisia quesillo-ohjeita,ja todennäköisesti minun olisi  pitänyt lisätä ainakin yksi kananmuna lisää. Mutta tämä vanukas on onnistuessaan niin herkullinen (oli se sitä nytkin...) ja helppotekoinen,että laitan ohjeen tänne,vaikkei siitä tullutkaan sellaista kuin piti.

Venezuelalainen paahtovanukas
  • 1 purkki kondensoitua maitoa
  • yhtä paljon tavallista maitoa kuin kondensoitua maitoa (käytä tyhjää purkkia mittana)
  • 4 munaa (käytin siis 3,aiemmin saamani ohjeen mukaan,mutta mielestäni tähän kyllä pitäisi laittaa 4 kananmunaa)
  • ripaus vaniljaa
  • korkillinen tai pari rommia
  • hieman limeraastetta (ei välttämätön)
  • 6 ruokalusikallista sokeria (käytin ruokosokeria)+1 rkl vettä 
Sekoita kaikki ainekset  paitsi sokeri tasaiseksi ja kuohkeaksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.
Valmista karamellisoitu sokeri:lisää  sokeri ja ruokalusikallinen vettä kattilaan ja kiehauta keskilämmöllä kunnes sokeri tummenee ja karamellisoituu. Tässä teinkin virheen,ja otin sokeriliemen pois tulelta aivan liian aikaisin. Seosta ei saa missään vaiheessa sekoitella ,mutta kattilaa voi aina välillä kallistaa.Sekoittaminen vaikuttaa sokerin kristallisoitumiseen.Kaada karamellisoitu sokeri siihen astiaan,missä teet vanukkaan ja kallista astiaa niin että karamellisoitua sokeria tarttuu astian pinnoille.Kaada vanukasseos astiaan.
Laita vanukasastia reunalliseen uuniastiaan ja peitä vanukasastia foliolla.Lämmitä uuni 180 C-asteeseen. Laita nyt uuniastia vanukasastioineen uuniin ja kaada uuniastiaan kiehuvaa vettä.Vettä tulee olla  2/3  osaa vanukasastian korkeudesta.Kypsennä quesilloa tunnin ja ota folio pois viimeisten 10 minuutin ajaksi. 
Quesillo uunista tultuaan.Tässä vaiheessa aloin epäillä sen onnistumista,sillä se ei näyttänyt lainkaan reikäiseltä! Vanukkaan annetaan jäähtyä,jonka jälkeen se saa vielä olla yön yli jääkaapissa.Lautanen asetetaan vanukasastian päälle ja kiepautetaan ylösalaisin.  Vaikka tämä ei nyt onnistunutkaan kuten piti,niin tämä oli kuitenkin todella herkullista,ja rommi tuntuu siinä kivasti:)

P.S. Tätä tulee aina tehdä kiinteässä vuoassa ,eikä missään nimessä irtopohjavuoassa.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Indonesialainen maapähkinäkeitto

Löysin ihanasta Matkonation-blogista ohjeen indonesialaiselle maapähkinäkeitolle,jota teki heti mieli tehdä vaikken olekaan mikään suuri keittojen ystävä. Keittokirjatoimittaja  Danyan ja valokuvaaja Deannan kaunis blogi ilmestyy hepreaksi,mutta myös englanniksi,tuossa linkin takaa. Ohje on täkäläisesta  "44"-nimisestä ravintolasta,jossa tarjoillaan paljon aasialaisvaikutteista ruokaa.Olen jo pitkään halunnut mennä Danyan ja Deannan järjestämälle ruokavalokuvauskurssille,mutta kurssi on jakautunut 4 päivälle ja aika kallis.Minä taas mielleläni osallistuisin sellaiselle yhden päivän kurssille,mutten ole löytänyt sopivaa tarpeeksi läheltä. Keittoa varten minulla olikin suurin osa aineksista kotona,mutta lähivihanneskaupasta ei löytynyt kaffir-limen lehtiä eikä sitruunaruohoa,joten piti vähän improvisoida.Muutin myös mitat desilitroiksi.

Indonesialainen maapähkinäkeitto( 3 -4 annosta)
  • Noin 5 dl  hienoksi raastettua porkkanaa
  • 5 rkl hienoksi silputtua kevätsipulia
  • 5 rkl hienoksi silputtua inkivääriä
  • 2 rkl hienoksi silputtua valkosipulia
  • 1 pieni chili,ilman siemeniä ja hienoksi silputtu
  • noin 2½ dl sokeritonta maapähkinävoita
  • noin 1 rkl soijakastiketta
  • noin litra vihanneslientä  (minulla oli valmiina pakkasessa)
  • 2 limesitruunan raastettu kuori (tai kourallinen kaffirlimen lehtiä ja 3 sitruunaruohoa)
  • 2 rkl öljyä paistamiseen
  • kourallinen tuoretta korianteria
  • soijakastiketta tai kalakastiketta,maun mukaan
Lämmitä öljy paksupohjaisessa kattilassa ja kuullota porkkanaraastetta alhaisella lämmöllä kunnes se on pehmentynyt,noin 3 minuuttia.Lisää kevätsipuli,valkosipuli,inkivääri ja chili ja jatka paistamista kunnes tuoksuu kunnolla (ihanat tuoksut).Lisää nyt maapähkinävoi ja soijakastike ja lisää kasvislientä vähitellen keittoon.Sekoita tasaiseksi vispilällä. Lisää raastettu limenkuori (tai kaffirlimenlehdet ja sitruunaruohot).Anna keiton kiehua miedolla lämmöllä ,ilman kantta,noin 40 minuuttia,välillä sekoitellen. Tarkista maku lopussa ja lisää soija-tai kalakastiketta maun mukaan.Koristele tuoreen korianterin lehdillä. Tämä keitto oli hurjan hyvää ja se meni heti suosikkilistalleni:makujen harmonia oli todella hyvä:) Keitto on vegaaninen ja vegaanisuudesta puheenollen;Israelin juuri alkaneessa 3.kauden MasterChefissä on vegaanikilpailija!
hätäisesti otettu salakuva hevi-puolella....
Menin eilen lähialueen jättimarkettiin (samaan,josta postasin täällä),ja sen erilliselle hevi-osastolle jossa näin todella suuria kookospähkinöitä,ei sellaisia kuivia käppyröitä kuten yleensä. Koska yksi maksoi yli puolitoista euroa ja kahdella eurolla sai 2 ,niin tottakai ostin kaksi mukaan.
Matkalla kotiin ajattelin,että nämä ovat varmaankin nuorempia kuin yleensä tuolta löytyvät ja niin ne olivatkin: sisällä oli todella runsaasti kookosvettä,kova kuori meni helposti rikki sekä kookoslihan sisäpuoli oli vielä pehmeää kuten ihan nuorissa kookospähkinöissä. 
Innostuin tämän jälkeen ostamaan vielä 4 kookospähkinää lisää,mikä oli vähän hullua.Kuivuri onkin ollut nyt päällä,kun kuivattelen kookoshiutaleita.Niitä pitää ensin liottaa ja puristaa niistä kookosmaito(jota sitäkin on nyt runsaasti,samoin kuin kookossosetta,3 pähkinää vielä avaamatta),sillä jos hiutaleissa on vielä paljon rasvaa jäljellä,härskiintyvät ne nopeasti.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Punajuurta ja belugalinssejä ja omenanyytit(raw)

Meilläpäin alkoi vihdoinkin "talvi",jos tätä nyt talveksi voi kutsua,mutta ainakin on satanut viimeisen 3 päivän ajan ihan kivasti yli puolen vuoden kuivuuden jälkeen ja lämpötilakin laski.Huomenna tosin lämpenee ja auringonkin pitäisi taas  paistaa kunnolla.Ja koska oli vihdoinkin vähän viileämpää,teki mieli jotain lämmintä.Eilen kotiin tullessani oli tarkoitus tehdä erään täkäläisen ruokatoimittajan ohjeen mukaista ruokaa,paitsi että olin ajatellut vaihtaa alkuperäisen ohjeen täysjyväriisin mustaan kvinoaan. Olin varma,että sitä oli kaapissani mutta eihän sitä ollutkaan! Eikä ollut vaaleatakaan kvinoaa,joten keksin tehdä tätä mustilla belugalinsseillä,ja hyvää tästä tulikin. Muitakin aineksia puuttui alkuperäisestä ohjeesta,mutta improvisoidenkin tästä tuli tosi maukasta.

Punajuurta ja belugalinssejä
  • 2 keskikokoista punajuurta
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 6 kevätsipulin vartta
  • 2½ dl belugalinssejä(ennen keittämistä)
  • 1 rkl ruokosokeria
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl balsamietikkaa
  • 1 rkl sitruunamehua
  • muutama rkl raastettua parmesaania

Keitä belugalinssejä noin 20 minuuttia ja laita ne lävikköön odottelemaan.Pese ja kuori punajuuret.Raasta punajuuret astiaan.Pilko 3 kevätsipulia varsineen sekä  valkosipuli pieniksi palasiksi.Lämmintä öljy wokissa tai syvässä paistinpannussa ja ruskista sipuli ja valkosipuli miedolla lämmöllä noin 2 minuuttia.Lisää punajuuriraaste ja paista välillä sekoittaen noin 5 minuuttia.Lisää sokeri,balsamico sekä suola ja pippuri ja anna kypsyä vielä muutama minuutti.Lisää nyt belugalinssit,sitruunamehu sekä parmesaani ja kypsytä koko ajan sekoittaen vielä 5 minuuttia. Lisää lopuksi 3 jäljelle jäänyttä ,pilkottua kevätsipulia joukkoon.Tämä oli hyvää lämpimänä,mutta söin sitä tänään kylmänä ja se oli hyvää niinkin. Tässä siis piti olla alunperin täysjyväriisiä linssien sijaan ja valkoviiniä balsamicon sijaan,mutta tämä maistui tosi hyvälle näin tehtynä.
Tein yhtenä päivänä myös raw-omenanyytit,joiden tekotapa oli aika samanlainen kuin punajuuripesien.En kirjoittanut ohjetta ylös ,mutta tein nämä  seuraavanlaisesti:Leikkasin hyvin pestyt omenat (käyttämäni  omput olivat aika pieniä luomuomppuja)kuorineen hyvin ohuiksi viipaleiksi,joita marinoin tiivistetyssä omenamehussa, johon olin lisännyt kanelia.Pehmitin omenaviipaleita joitakin tunteja kuivurissa,kunnes ne olivat hieman pehmentyneet. Laitoin viipaleet punajuurten tapaan (katso punajuuripesän linkki) elmukelmun päälle ja täytteeksi tuli sekoitus,jossa oli kookossosetta,vaniljaa,kookosmaitoa sekä steviaa ja tiivistettyä omenamehua. Nyytit menivät jääkaappiin jähmettymään,jonka jälkeen elmukelmu poistettiin päältä.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Falafelit-vaihe vaiheelta

Falafeleistani ei tullut maailman kauneimpia ,mutta olivat erittäin herkullisia!
Falafel on ollut jonkun verran  esillä viime aikoina:Helsinkiin avattiin paljon kehuja saanut Fafa's -falafelipaikka ja joissakin blogeissa on myös tehty falafelia;tosin keitetyistä kikherneistä tehdyt pyörykät eivät mielestäni ole oikeita falafeleja,vaan kutsuisin niitä kikhernepyöryköiksi.Aito falafel valmistetaan yön yli liotetuista,kuivatuista kikherneistä.Täällä  falafel on kaikkein  suosituin pikaruoka,ja sitä saa melkein joka kulmasta;kotini vieressäkin on iso,aika suosittu falafelpaikka,mutta silloin harvoin kun falafelia syön,suuntaan kohti Hippo Falafel-paikkaa,jossa pyörykät ovat luomua,pitaleivän saa joko täysjyväisenä tai gluteenittomana ja bonuksena siellä on mahtava valikoima ihania kastikkeita.Juuri tuosta helposta saatavuudesta johtuen teen sitä kotona äärimmäisen harvoin (viime kerralla itse asiassa tein sitä Suomessa vielä asuessa) ,mutta tällä viikolla teki mieli ihan kotona tehtyjä falafeleja. Falafelit ovat ultimatiivinen vegaaniruoka ja vaikka niiden esivalmisteluun kuluu hieman aikaa,ovat ne kuitenkin  suhteellisen helppotekoisia.Laitan tänne ohjeen vaihe vaiheelta.

Tarvitset:
Laita falafelit astiaan ja lisää astiaan runsaasti vettä.Liota
kikherneitä vähintään 12 tuntia ja jos laitat kikherneet likoamaan
jääkaappiin liotusaika on vähintään vuorokausi.Liotusvesi on hyvä
vaihtaa kerran liotuksen keskivaiheessa
  • 500 grammaa kuivia kikherneitä
  • 1 keskikokoinen sipuli
  • 5-6 valkosipulin kynttä
  • nippu persiljaa
  • nippu korianteria
  • 1 vihreä chili tai teelusikallinen chilihiutaleita
  • suolaa muutama teelusikallinen
  • reilusti mustapippuria
  • muutama teelusikallinen  paprikajauhetta
  • 1 tl leivinsoodaa
  • 1½ tl jeeraa eli juustokuminaa
  • öljyä uppopaistamiseen


Kun olet liottanut kikherneet;laita ne lävikkoon ja anna kaiken veden valua pois. Laita kikherneet astiaan ja lisää kuoritut valkosipulit sekä paloiteltu sipuli


Lisää yrtit.Laitoin tuonne todella paljon yrttejä ja taikinasta tuli ehkä sen johdosta hieman liian löysää eli ihan näin paljon yrttejä ei tarvitse laittaa.


Laita ainekset monitoimikoneeseen ja lisää mausteet sekä leivinsooda.Miksi leivinsooda? Mikäli olen ymmärtänyt oikein niin se vähentää kaasun muodostumista sekä nopeuttaa kypsymistä. Jauhoin ainekset kahdessa erässä.Oikeaoppisesti kikherneet ja yrtit,sipuli ym. jauhetaan lihamyllyssä,ja minulla onkin sellainen,joka tuli KMix-mikserini lisäosana,mutta ihan hyvin falafeltaikinan voi jauhaa monitoimikoneessakin.Rakenne on karkeampi kun massan jauhaa lihamyllyssä.Monet lisäävät jauhoja tai korppujauhoja tai leipää (perunaakin) falafelmassaan,mutta omani ovat gluteenittomia.Myös seesaminsiemeniä voi lisätä falafelmassaan.
Valmis falafelmassa. Tästä tuli aika suuri määrä,mutta falafeltaikinan voi pakastaa. Jaoinkin suurimman osan taikinasta pieniin pakastuspusseihin.Falafelia kannattaa kerralla tehdä vain se määrä mikä syödään,sillä uudelleen lämmitettynä falafelit eivät enään ole yhtä hyviä.Kun massan tekee etukäteen  ei falafelien tekoon kulu pitkä aika.Falafeltaikinamassa säilyy sellaisenaan jääkaapissa vuoruokauden.Ennen kypsentämistä falafelmassa laitetaan lepäämään jääkaappiin vähintään tunniksi ja taikina otetaan jääkaapista noin puoli tuntia ennen paistamista.
Falafelit voi kypsentää myös uunissa. Massasta pyöritetään palloja tai litteitä pyöryköitä,jotka asetetaan uunipellille,öljytyn leivinpaperin päälle.Pyörykät sivellään öljyllä myös päältä. Ne kypsennetään uunissa 190C-asteessa noin 20 minuuttia.Minulla on tuollainen kuvassa näkyvä pieni falafelivehje,mutta tämä omani on aivan liian pieni,ja siitä tulee minipyöryköitä.Isompi sellainen on haussa. Uunissa kypsytetyt falafelit ovat hyviä ja kevyempiä kuin uppopaistetut,mutta uppopaistetut ovat kyllä herkullisempia.
Tässä ne ovat,juuri ennen paistamista. Jauhojen lisäys tekisi taikinasta vähemmän löysän.Falafelit voi kieritellä myös seesaminsiemenissä ennen paistamista.Lämmitä reilusti öljyä kattilassa ja anna sen lämmetä kiehumavaiheeseen,jonka jälkeen ylläpidetään kuumaa mutta ei liian polttavaa lämpötilaa öljylle;falafelien tulee kypsyä sekä ulkoa että sisältä .
Falafelien kypsymiseen kuluu 3-5 minuuttia.Friteerauskeitin on falafelien paistamiseen myös oiva laite;omistin sellaisen ennen mutten enään.Ota falafelit pois kattilasta reikäkauhalla ja asettele talouspaperin päälle.
Tarjosin falafelit 3 kastikkeen kanssa:tahinin(tahinitahnaa,vettä,persiljaa,valkosipulia,sitruunaa,mausteita),tomaattichilisalsan sekä korianterikastikeen (kourallinen korianteria,valkosipulia,oliiviöljyä,suolaa,mustapippuria) kanssa.Pitaleipiä ei annoksessani ollut vaan dippasin falafelit kastikkeissa.
Olen aiemmin tehnyt myös raw-falafeleita,jotka eivät olleet kikhernejä nähneetkään mutta olivat silti herkullisia.
Kävin aamulla "vakoilemassa" läheisessä falafelipaikassa.Olin aikaisin liikkeellä eivätkä kaikki salaatit olleet vielä ilmestyneet tuonne .Falafelit olivat pyöreitä ja niissä näkyy ,että taikinassa oli seesaminsiemeniä.


Falafelitaikinaa jäi hieman jäljelle,ja se päätyi sitten punajuurifalafeleihin...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...