perjantai 5. kesäkuuta 2009

Paistettua broccolinia

Broccolini 1 Söin joku aika sitten broccolinia ja kuvittelin sen olevan nuorta broccolia. Ihastuin siihen , ja kun tällä viikolla löysin sitä torilta, oli ihan pakko kokeilla sitä. Broccolini näyttää aivan parsakaalilta, mutta sillä on pienet kukinnat ja pitkät ohuet , parsamaiset varret. Varret ovat raakanakin ihan syötäviä. Googlettelu paljasti, että broccolini ei olekaan nuorta tavallista parsakaalia, vaan parsakaalin ja kai-lanin, kiinalaisen parsakaalin, risteytys.Broccolini kehitettiin Japanissa ja ilmestyi ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen markkinoilla vuonna 1996.Maku on mieto ja muistutti enemmänkin parsaa kuin parsakaalia.Broccolini raaka 1

Näitä olisi voinut aivan hyvin syödä sellaisinaan, niin meheviä olivat varret. Kaadoin kiehuvaa vettä broccolinin päälle, ja annoin niiden olla vedessä minuutin,jonka jälkeen kuivasin ne hyvin ja paistoin niitä öljytilkassa erittäin kuumalla pannulla.

Broccolini Lisäsin jonkun ajan kuluttua seesamiöljyä, chilihiutaleita, hieman soijakastiketta ja paistoin, kunnes ne olivat ruskistuneet.Lopussa lisäsin vielä seesamin siemeniä pannuun.

Broccolini valmis

Hyvää oli. Tässä ikäänkuin yhdistyivät jännästi (parsa)kaali ja parsa.Tavallisen parsakaalinhan paksut varret maistuvat myös hieman parsalta. En koskaan heitä niitä pois, vaan poistan kovat osat ja leikkaan pienemmäksi.Söin broccolinit ihan näin paistettuina , mutta tämä sopisi tosi hyvin salaatteihin.

15 kommenttia:

  1. Enpa ole naita nahnyt taalla, broccolia kyllakin. Nayttaa herkulliselta!

    VastaaPoista
  2. Hannele>Minäkin rakastan broccolia.Tässä oli ihan vieno parsakaalin maku, enemmänkin parsainen maku.

    Tuula:Tämä oli ensimmäistä kertaa kun minäkin näin kaupassa, kerran aikaisemmin olin syönyt jossain.

    VastaaPoista
  3. empä ole näihin törmännyt mutta kuulostaa hyvältä! Hassua nähdä nuo varret kun on tottunut niihin toisiin. Onkohan meillä noita täälläpäin...

    VastaaPoista
  4. Risulinna: En ollut minäkään ennen kaupoissa törmännyt tähän, joten taitaa täälläkin olla uusi juttu.Mutta kivasti yhdistyivät tässä parsa ja parsakaali, enemmän kuin itse parsakaalissa.....Varret olivat niin parsamaisia!

    VastaaPoista
  5. Ovatpa kauniita ja miten minä en ole tuosta Japanista yhtään yllättynyt?

    VastaaPoista
  6. Broccolini on kyllä mulle ihan uusi tuttavuus! Tosi jänskän näköinen vihannes, ja tuo ruoka oli varmaan tosi hyvää... :-)

    VastaaPoista
  7. Nam, näyttääpäs noi hyviltä. Pitää kattoa, jos tota näkyis jossain kaupassa.

    VastaaPoista
  8. Jams: Erittäin kauniilta näyttävätkin...

    Hippu:Broccolini oli mullekin uusi tuttavuus ja ihan kiva sellainen. Varmaan kokeilen uudestaankin.

    Heikki:Olivat tosi hyviä, toivottavasti löytyy Helsingistäkin ...

    VastaaPoista
  9. Oi vitsi, varmaan herkkua. Ehkäpä tuota saa tulevaisuudessa vaikka etnisistä kaupoista jossei vielä löydy.

    VastaaPoista
  10. Hanna:Hyvää oli. Luulen että enempi sitä löytyisi Stockalta;ei sitä täälläkään, ainakaan vielä ,löydy tavallisista vihanneskaupoista.

    VastaaPoista
  11. åh, jag älskar den där sortens broccoli... det där ser verkligen gott ut! vart hittade du den?

    VastaaPoista
  12. Sara> Jag hittade broccolini (så heter det) i Shuk HaCarmel.

    VastaaPoista
  13. Looks beautifully green. I'm a huge broccoli fan and your picture of the glossy green broccolini is making me drool :)

    VastaaPoista
  14. Oho, enpä ole ennne moista nähnytkään!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...