lauantai 12. helmikuuta 2011

Suuri retiisitesti ja kastike retiisiraasteelle

En ole koskaan pitänyt retiiseistä. Lapsuudessani niitä pieniä kauniin sinipunaisia retiisejä oli useassakin salaatissa,mutta minä en vaan pitänyt niistä,ja olenkin tähän päivään saakka täysin välttänyt retiisejä.Lähiseudulla olevassa jättimarketissa olen nähnyt monta erilaista retiisiä,mutta olen kulkenut niiden ohi,niitä huomioimatta.Kunnes viime viikolla söin iki-ihanassa vegeravintolassa Cafe Birenbaumissa porkkana-retiisiraastetta,joka maistuikin tosi hyvältä. Mietin,että ehkä nuo suuret retiisit maistuvatkin erilaiselle kuin ne pienet kirpeät retiisit,joista en pidä. Niinpä muutama päivä sitten ostinkin yhden kappaleen jokaista isoa retiisiä(pienet punasiniset jäivät edelleenkin hyllylle...) sillä halusin kokeilla  ja saada selville,pidänkö niistä. Eli pussiin laitettiin musta retiisi,suuri punasininen retiisi,vihreä retiisi,ja kaksi erilaista daikon-retiisiä,pitkulainen sekä pyöreä.Nuuhkin jokaista,ja jokaisella olikin hieman erilainen tuoksu.
Halkaisun jälkeen oli makutesti: musta  oli muita kovempi ja säikeisempi ja siinä oli jonkun verran retiisinen maku. Samoin suuressa punaisessa ,joka oli mustaa pehmeämpi. Pitkä daikon oli miellyttävän pehmeän makuinen,enkä tuntenut siinä retiisin kirpeyttä,pyöreä oli kiinteämpi.Yllättäjä oli tuo vihreä retiisi,joka myös sisäpuolelta oli kauniin vihreä. Tämä ostamani yksilö oli muita pehmeämpi ja myös kosteampi,ja maku oli miellyttävän pehmeä ,ilman retiisin kirpeyttä. Daikon ja vihreä ovat selvästikin suosikkejani näistä.Edit:Allu  kysyi kommentissaan,onko tuo pitkulainen retikka. Mietin sitä postausta tehdessä ja etsin kuvia netistä,ja päädyin lopulta daikoniin, mutta taitaa se sittenkin olla retikka,vaikka aika samanlaisia taitavat olla daikonin kanssa?
Kaikista retiiseistä syntyi lopulta ihanan raikas raaste. Vihreä retiisi antoi raasteelle kauniin värin. Herkullinen kastike syntyi paria eri kastiketta yhdistämällä ,ja antoi raasteelle hyvän maun.

Kastike retiisi (ja muillekin)-raasteelle
  • 3 rkl appelsiinimehua
  • 1 limesitruunan mehu 
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • suolaa,mustapippuria
  • 1 tl Dijon-sinappia
  • 1 tl hienonnettua tuoretta korianteria
  • muutama tippa steviaa
Sekoita kaikki kastikkeen ainekset ja lisää raasteeseen,sekoittaen.


Retiisit ovat hyväksi hampaille,ikenille,hiuksille ja kynsille.Ne sisältävät foolihappoa,potassiumia,ja ovat hyvä lähde vitamiini B6:lle,riboflaviinille,magnesiumille,kuparille ja kalsiumille.

14 kommenttia:

  1. Tuollaista vihreää retiisiä en ole koskaan nähnytkään. Hienon näköinen. Minä olen aina tykännyt retiiseistä. Meillä kotonakin niitä aina kasvatettiin. Meidän koira, Jysky, oli myös ihan hulluna retiiseihin. Aina, kun joku vähänkin kulki kasvimaalle päin, Jysky alkoi paikallaan vinkua, että retiisejä voisi sitten hänelle samalla tuoda.:) Ruisleivän päällä kirpeät retiisin siivut on hyviä!:)

    VastaaPoista
  2. Kmsu:Tuo vihreä oli kyllä kiva yllätys,sekä väriltään (ihana) ja maultaan/koostumukseltaan,ja tulee varmaankin menemään uudestaan kauppakassiin. Bambi taas ei noista retiiseistä välittänyt.Ainoa kasvis,mihin se on nykyään hulluna,on makeat paprikat. Niitä se saakin aina kun niitä on.
    En vaan tykkää siitä kirpeästä retiisin mausta.

    VastaaPoista
  3. Onko tuo isokin retiisi? Meillä se on Rettich eli retikka. Se oli kuulemma Egyptissä yksi pyramideja rakentavien orjien pääruoka-aine ja Baijerissa se leikataan hyvin ohueksi spiraaliksi ja sitä syödään paljon oluen kanssa.

    VastaaPoista
  4. Allu: minä mietin että onko tuo retikka vai daikon -retiisi ja tutkin kuvia,ja päädyin siihen daikoniin. En nyt ihan vieläkään ole varma,mutta muutan sen tuolla postauksessa,eli kiitos selvennyksestä;D Mulla onkin sellainen spriraalileikkuri,voisin tehdä niitä spriraaleja,vaikken olutta juokaan...

    VastaaPoista
  5. No onpas montaa sorttia retiisejä. Retiisi on minunkin suuhuni aika kirpeä ja karvas. Hauska että olet löytänyt vähän erilaisia ja että vielä olivat hyviäkin. Miltäköhän nuo maistuisivat uunissa kypsennettyinä, tiedätkö?

    VastaaPoista
  6. Omenaminttu:aika monta lajiketta tosiaankin! Ja vasta nyt uskalsin niitä kokeilla ja pidin kaikista,tosin vihreästä ja valkoisesta eniten. Näin netissä,että tuosta vihreästä tehdään keittoa,porkkanan kanssa,Täytyy joskus kokeilla uunissa ja katsoa mille maistuvat.,

    VastaaPoista
  7. Onpas monenlaista retiisia.Taalla meilla on vain punaisia.Tykkaan siita tehdysta raasteesta.Vahan suolaa ja sitruunaa paalle.Tuo kastikkeesi on kokeilemisen arvoinen

    VastaaPoista
  8. Hauska testi! Retiisi taitaa olla monen inhokkivihannes, kun myös minun. Suuri oivallus oli kuitenkin leikata se ohuenohueksi ja upottaa japanilais-tyylisiin makuihin. Harvemmin tulee kuitenkaan syötyä. Daikon on käsittääkseni sama kuin retikka suomeksi.

    VastaaPoista
  9. Sateenkaari:yllättävän monta retiisiä löytyikin. Tosin ei näitä täälläkään ihan joka paikasta löydy,mutta lähiseudun jättimarketin tosi hyvästä vihannespuolesta kylläkin.

    Okriina:japanilaiset maut näyttävätkin sopivan retiisille. Mustakin daikon ja retikka näytti kuvissa ihan samalta ja ymmärsin,että samaa pitäisi olla.Hyvää oli joka tapauksessa,ei lainkaan retiisimaista;D

    VastaaPoista
  10. Daikon on meilla suuri suosikki, ihanan vaihteleva raaka-aine!

    VastaaPoista
  11. Maria:onneksi vihdoinkin kokeilin:-)

    VastaaPoista
  12. Tulipas tässä aimo annos uutta tietoa - mulle retiisi on ollut aina vaan tuo pieni punainen pallukka. En edes kuvitellut että retiisejä olisi useampiakin lajikkeita. Täältä ei kyllä varmaan muuta saakaan kuin sitä ja sitten tuota retikkaa..? Niissä pienissäkin on kyllä makueroja ihan huimasti kasvualustasta (?) johtuen. Osa on tosi tosi kitkeriä ja osa vaan ihanan raikkaita. Tuota maaperää epäilen syyksi, koska aikoinaan mökillä tuli vain kirpeitä retiisejä ja talon pihasta raikkaita.

    Mä olen käyttänyt tosi samantyyppistä kastiketta porkkana-retiisiraasteeseen. Nuo mausteet vaan on mulla kaneli, kumina ja tomusokeri. Ihanaa :)

    VastaaPoista
  13. Mielenkiintoinen testi! En tiennyt, että retiisejä on noin monta eri lajia. Kiva, että kuitenkin annoit retiiseille mahdollisuuden, vaikka et niistä pidäkään. :-) Minäkään en tykkää, ainakaan niistä pienistä punaisista. Retikka kyllä menee.

    VastaaPoista
  14. Rva Patalintu:mullekin olivat nämä aika tuntemattomia tätä ennen,olin kyllä nähnyt ja ihmetellyt niitä jonkun aikaa,mutta kuvittelin niiden maistuvat niille pikku retiiseille.Retikka oli muuten jo ihana verrattuna retiiseihin.Ja paras yllätys oli tuo vihreä,tosi kiva,myös värinsä puolesta:-) Kanelia voiskin laittaa seuraavan kerran kastikkeeseen...

    Hippu:Utelias kun olen niin pakko kokeilla;D Nyt tuli selville,että retikka/daikon onkin tosi monipuolinen kasvis:-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...