tiistai, 13. syyskuuta 2011

Mangosuklaatorttu

Tämä on nyt varmaan viimeinen mangoresepti pitkään aikaan;D Vapaaehtoisryhmäni ensimmäinen kokous kesätauon jälkeen piti olla eilen,ja olin sitä varten valmistanut  mangoisen raakatortun. Tortun valmistin viikonlopun aikana ja laitoin sen pakastimeen;myös sen vuoksi ,että ulkona on erittäin lämmintä vielä valoisaan aikaan,ja ajattelin että näin sen saa vietyä parhaiten kokouspaikalle. Kuva on otettu heti sen jälkeen kun otin tortun pakastimesta ja se oli hieman jäisen näköinen;D Pian tämän jälkeen soitettiin,että kokous onkin siirretty seuraavalle viikolle.Noh,torttu meni sitten takaisin pakastimeen....

Pohja
  • 3 dl jauhettua mantelia
  • 3 dl jauhettua kookosta
  • 2 dl luomukaurajyvistä jauhamaani jauhoa
  • 4 liotettua isoa taatelia
  • ½ dl kultaisia rusinoita
  • lusikallinen karvasmanteleita
Kaikki ainekset laitetaan monitoimikoneeseen,ja sekoitetaan kunnes muodostuu tasainen massa.Massa asetellaan  torttuvuoan pohjalle ja reunoille.Käytin irtopohjallista torttuvuokaa. Tortun laitoin vuokineen kuivuriin muutamaksi tunniksi,jolloin se kuivui niin,että pysyi hyvin koossa.

Suklainen täyte
  • 2 kypsää banaania
  • 5 ruokalusikallista luomukaakaota (en ole täältä löytänyt raakakaakaota)
  • 2½ rkl carobjauhetta
  • ruususuolaa ripaus
  • 1½ dl kotitekoista taatelitahnaa*
  • 2 tl jauhettua lesitiiniä
  • 3½ rkl sulatettua kaakaovoita
  • 1½ rkl valmista  Irish Moss geeliä (ei välttämätön)
  • 2 rkl sulatettua kookosöljyä
Jauha kaikki ainekset tasaiseksi seokseksi

Mangoinen täyte
  • 3 kypsää mangoa 
  • 1 ½ limen mehu ja kuoriraaste
  • 1 rkl psyllium-jauhetta
  • 2 rkl Irish Moss-levästä tehtyä geeliä
  • 3 rkl sulatettua kaakaovoita
  • 1 dl hyvälaatuista agavesiirappia
  • steviaa maun mukaan
Laitoin kaikki ainekset tehosekoittimeeni ja sekoitin tasaiseksi soseeksi.
* Kotitekoinen taatelitahna:liotetaan taateleita,poistetaan kivet ja jauhetaan taatelit liotusveden kanssa tahnaksi.
Tortun kokoaminen;
Tuoreet viikunat ovat nyt parhaimmillaan...
Tortun pohjalle levitetään noin sentin paksuinen,tasainen kerros suklaatäytettä. Torttu laitetaan jääkaappiin jähmettymään,jonka jälkeen suklaakerroksen päälle laitetaan mangotäyte.Mangotäytte ei jähmettynyt täysin vaan jäi hieman vanukasmaiseksi mutta kuitenkin sopivan kiinteäksi..Kaakaovoita voidaan lisätä jotta saadaan jämäkämpi täyte.Valmis torttu on siis nyt pakastimessa odottamassa ensi viikon kokousta,mutta maistoin molempia täytteitä,ja ne maistuivat tosi hyviltä:) Mango ja lime on kyllä ihana yhdistelmä:olen sitä aiemminkin käyttänyt esimerkiksi jäätelössä.Tähän torttuun en halunnut laittaa pähkinöitä ,paitsi pohjaan,mutta olin kuitenkin ihan tyytyväinen molempiin täytteisiin ja toivottavasti myös kokousryhmäni ensi viikolla;D

14 kommenttia:

kmsu kirjoitti...

Vaikuttaa ihanalta! Onneksi torttu ei ehtinyt vielä sulaa.:)

Hippu kirjoitti...

Voi ei, nyt mä kuolin! Jos kokous taas siirtyy, niin laitatko tämän mulle pikapostissa tulemaan? ;-D

Yaelian kirjoitti...

Kmsu:kiitos;)Onneksi olin just vasta ehtinyt ottaa sen pakastimesta...

Hippu:vois olla aika mössöä siinä tapauksessa;D

Anni Minerva kirjoitti...

Ei vitsit, ihanan näköinen kakku! Mango on niiiin hyvää!

anumorchy kirjoitti...

Mina sitten tykkaan viikunoista, jopa enemman kuin mangosta. Yleensa tuollainen viikunalaatikko on puolillaan, kun paasen sen kanssa kotiin. Ja kadet niin tahmeena...

Yaelian kirjoitti...

Anni Minerva:tuo vaan oli aika jäissä kuvaamisen aikana;D Kiitos:)Minäkin tykkään mangosta,ja kun sen kausi ei kauhean pitkä ole niin yritän käyttää mahdollisimman paljon.

Anu:Minä taas en ihan kauheasti tuoreista viikunoista välitä,vaikka sen pikku miniviikunapuunkin hankin. Mutta eivät ne hullumpia ole.Mutta mango kyllä maistuu itselleni enemmän...

Lorraine @ Not Quite Nigella kirjoitti...

Yaelin that looks absolutely wonderful! I love the sound of this and mango and chocolate are two of my favourite flavours! :)

Yaelian kirjoitti...

Lorraine´;thanks:) Mango is a lovely fruit and goes well with chocolate:)

Okriina kirjoitti...

Ihana resepti taas! Löysin itsekin juuri kultaisia rusinoita, joissa ei ollut mitään lisäaineita ja oitis kokeilin herkkupalleroiden taikinaan. Mahtavia.

Kaisu kirjoitti...

Ihanalta kuulostava ohje! Piirakkakin näyttää superherkulliselta:) Mangoa tulee vain käytettyä tosi harvoin...Siellä se on tieten lähiruokaa:)

Yaelian kirjoitti...

Okriina>Kiitos;) Kultaisia rusinoita löytyy täällä hyvin esimerkiksi luomumarketista,ja ne ovat paljon tummia rusinoita isompia ja pehmeämpiä,joten tykkään käyttää niitä. Herkkupallerot,nami!

Kaisu: Toivottavasti se mun ryhmäkin tykkää! Niin,täällä se on lähiruokaa,ja sitä saa vaan tietyn ajan vuodesta,mutta silloin sitä tuleekin käytettyä ahkerasti.

Anna kirjoitti...

Mango on minulle hiukan vieras, mutta kun näen noin paljon ylistäviä kommentteja, on pakko uskoa että se on hyvää.
Se on kokeiltava, tänä viikonloppuna jos kaupassta löytyy mangoa?
Mukavaa viikonloppua Sinulle!

Maria kirjoitti...

Meilla on ensimmaiset Aussi mangot tulleet juuri markkinoille, joten tama kuulostaa tosi hyvalta!

Yaelian kirjoitti...

Anna:Mangosta on monta eri lajiketta olemassa, ja monet niistä ovat tosi hyviä.Kesällä näin hyvin mangoa kaupoissa Suomessa,joten varmaan löydät helposti.Hedelmän on hyvä olla pehmeähkö kun sen syö. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

Maria:Täällä mennään kauden loppua kohden;D Kiitos:)