lauantai 17. elokuuta 2013

Mehujääkokeiluja uudella laitteella ja ilmankin....

Täällä on nyt kuumaa ja kosteaa! Suomesta tullessani yllätyin kun normaalisti niin kostean kuuma elokuu alkoi mukavasti,ilman tähän aikaan vuodesta tyypillistä  läkähdyttävän nihkeää kosteutta,mutta pari päivää sitten alkoi kosteus taas häiritä.Silloin tekee mieli vain jotain todella kylmää,kuten vaikka mehujääpuikkoja.
Ennen Suomeen menoani ostin itselleni jo  kauan himoamani Zoku-laitteen. Zoku on ottanut mallia jäätelökoneista ja tuo kuvassa näkyvä osa laitetaan pakastimeen vuorokaudeksi,jonka jälkeen siinä voi sitten muutamassa minuutissa  tehdä itselleen erilaisia mehujäitä-tai vaikka jugurttijäätelöpuikkoja.Olin kyllästynyt kaikenlaisiin muovisiin mehujäämuotteihin,jotka ovat kyllä ihan ok,mutta melkein aina saa laittaa ne muotit kuuman veden alla ennenkuin puikot irtoavat muotista. Zokussa taas puikot tulevat todella helposti ulos tuosta laitteesta eikä puikon jäätymista  tarvitse odotella kuin vajaa 9 minuuttia .Viime viikolla otin ihanan limenvärisen Zokuni esille ja tarkoitus oli tehdä mehujääpuikkoja,mutta se ei nyt sitten onnistunutkaan, sillä huomasin saaneeni vioittuneen laitteen;siitä vuoti laitteen sisällä olevaa nestettä. Tuo ostamani laite on kaikkein pienin Zoku;niitä saa 2 tai kolmella kololla..Yhden kolon laite lupaa 3 mehujäätä ennenkuin tuo osa pitää uudestaan jäädyttää.
Turhautuneena otin sitten IKEAsta ostamani mehujäämuottini esille ja tein sillä kurkku-lime-minttupuikot. Ja taas sain pitää muotteja jonkun aikaa lämpimän veden alla ennenkuin puikko suostui irtoamaan muotista. Mutta jääpukot olivat ihanan raikkaita:näihin tuli siis minttua,kurkkua,limeä ja makeutusta ja tein nämä niin että ensin jauhoin mintunlehdet pienen vesimäärän kanssa,jonka jälkeen siivilöin minttuveden.Siihen lisäsin kurkkua,limen mehua sekä steviaa. 
Eilen menin sitten keittiötarvikekauppaan,josta olin viallisen Zokuni ostanut ja sain sen vaihdettua;tosin limenväristä ei enään ollut joten Zokuni on nyt punainen. Ja tänään sitten onnistuivat ylimmän kuvan oranssiset puikot ihan täydellisen helposti.Nyt on mangojen ja limesitruunoiden aika,joten soseutin mangoa,limesitruunan mehua,vettä sekä agavesiirappia oranssinvärisiin puikkohin.Mango ja lime ovat muutenkin loistava makupari.Googlasin Zokua Suomesta ja sitä löytyi ainakin täältä

Eilen sataman maatilatorilla törmäsin toisenlaiseen tapaan laittaa jäätelöä.Tuohon jäiseen,pyöreään osaan kaadettiin jäätelöön tulevaa massaa.
Tässä valmistettiin passionhedelmäjäätelöä.Sain maistaa ja oli hyvää:)
Vähitellen nestemäinen jäätelöseos muuttui jäätelöksi.Tällaista olen nähnyt täällä jossain muuallakin ja ensimmäistä kertaa Cold Stone Creameryssä Yhdysvalloissa.
Tein Zokulla myöhemmin myös omenaiset ja hunajaiset vuohenmaitojugurttipopsit.Pehmittelin pieniksi kuutioiksi paloiteltua omenaa hunajassa kattilassa,lisäsin aitoa vaniljaa ja annoin  jäähtyä,jonka jälkeen lisäsin joukkoon vuohenmaitojugurttia.Zokulla jugurttipopsien tekoon kuluu hieman enemmän aikaa kuin mehujääpuikkojen tekoon,mutta 10 minuuttia per puikko riitti näille.Olipa hyvää:)

25 kommenttia:

  1. Näin jossain kaupassa ohi kulkiessani tuollaisen, mutta en edes tajunnut mikä se oikein on, luin vain tuon nimen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen näin bussin kyljessä ison Zoku-mainoksen!

      Poista
  2. Oho, onpa pikainen jääpuikkolaite. Varmasti helpottaa oloa tuossa ilmastossa. Tuo kurkku-minttu-lime -yhdistelmä kuulostaa ihanan raikkaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo laite on tosi kätevä,nyt kun sain vaihdettua ehjään:) ja sillä saa tehtyä tosi kivoja jääpuikkoja. Suomessakin oli tänä kesänä niin lämmintä että sinnekin tuo sopii hyvin.Kurkku-minttu-lime on tosiaankin ihanan raikas yhdistelmä:)

      Poista
  3. Helteillä tosiaankin kaipaa jäähdytysideoita. Jääpuikot ja jäätelöt onkin kivoja ja hauskaa jos voi tehdä itse !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu helteillä niin kylmiä juttuja kuin vaan mahdollista;D Itse tehdyt puikot ja jätskit ovat hyviä:) Tosin tänä kesänä ihastuin totaalisesti Lidlin vanijajätskipuikkoon mansikalla,joka on kuorrutettu valkosuklaacrispillä....

      Poista
  4. Onpa jännä tapa laittaa jätskiä. En ole tuollaista ennen nähnyt. Onko tuolla tekniikalla joku nimi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi jännästi se nestemäinen massa muodostuu jätskiksi kun noiden työkalujen avulla massaa siirretään sen jäädytetyn pinnan päällä.En tiedä miksi tuota voisi oikein kutsua mutta ekan kerran näin sitä USAssa just tuossa Cold Stone Creamery-jätskiketjussa.

      Poista
    2. Ai niin ja plussana tuossa oli se,että ainekset olivat luonnollisia ja tuoreita.Kuten tuossa passionhedelmäjätskissä:)

      Poista
  5. Tuo olisi sellainen mikä meillä maksaisi nopeasti itsensä, Miriam on ihan hulluna mehujäihin, syö niitä mieluummin kuin jäätelöä tällä hetkellä. Täytyy katsella täältäkin. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO teillehän tuollainen sopisi kuin nappi! Toivottavasti löytyy....Ja mukavaa sunnuntaita teillekin!

      Poista
  6. Jugurtistakin saa hyviä jäätelöitä. Joskus teen semmoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin saakin:) Itsekin olen usein tehnyt jugurtista sekä jätskiä että puikkoja mutta aina oli tuo ongelma eli se että sai sen tosi nätisti ulos siitä muotista.

      Poista
  7. Kuulostaapa tuo ZOKU vempain näppärältä (siis toimivat versiot ;)).. kiva kun sillä saa niin nopsaan jäätelöä eikä tarvitse odotella tuntikausia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva ja kätevä onkin tuo Zoku ja nyt kun sain vaihdettua niin tuo punainen toimii täydellisesti:) Ja sen runko-osan voi pitää koko ajan pakastimessa ja sitten kun haluaa puikkoja tai jädettä niin äkisti sen ottaa esille ja pian on puikot tehty:)

      Poista
  8. Voi että, tuli ihan lapsuus mieleen mehujäästä! Meillä tosin tehtiin proosallisesti ihan kaupan mehuista, nää sun versiot kuulostaa 10 kertaa paremmilta! Jossain olen nähnyt idean aikuisten "alkudrinkki"-mehujäistä (muistaakseni mm. Bellini), se voisi olla hauska idea kesäjuhliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt isompana maistuukin sitten enemmään duunatut versiot;D Hei mä olenkin joskus tehnyt alkoholipitoisia puikkoja,tosin ne olivat pina colada-puikkoja,eli rommia,ananasta ja kookosta,nami:)

      Poista
  9. Ihanan kätevät jäätelöpuikkolaite! Ja mitä herkkuja oletkaan sillä taikonut ... Kurkkaanikin heti linkiisi katselemaan mistä Moisen kätevän kivan voi hankkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kätevä onkin:) Pakkasesta kun sen ottaa niin alle aikavälin ovat popsit valmiina.Ja tulevat tuolla punaisen pikkujutun avulla niin helposti ulos tuosta Zokusta:)

      Poista
  10. Onpa tosiaan hauska keksintö tuo Zoku, olispa kiva joskus itsekin kokeilla. Tosi herkullisilta vaikuttaa noi kaikki puikot mitä oot tehnyt! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimosa,nyt kun sain sen toimivan version niin onkin tullut tehtyä kaikenlaisia jääpuikkokokeiluja:) Tosi kätevästi ja nätisti tulee ne puikot ulos tuosta laitteesta:)

      Poista
  11. No enpä ole tuollaista kapinetta aiemmin nähnytkään. Tuolla saisi juuri puikot meidän poikien käteen, ennen kuin pitää taas jäädyttää. Äiti tosin jäisi ilman...

    Nykyään tuntuu, että joka toinen vehje on ostettaessa rikki. Laadunvalvontaprosesseissa vissiin valmistajilla vähän parantamisen varaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna,tuotahan myydään myös 2 (ja kolmellakin) kololla,joten saisi äiti puikon,isäkin ja vielä vieraskin;D
      Niinpä,eivätkä laitteet kestäkään niinkuine ennen.....

      Poista
  12. Voi Yael minkä teit, heti oli pakko tilata tuollainen Zoku kun esittelit sen! Virallinen selitys on että maitoallergiset lapset saavat nyt omia jätskejä ja todellisuus on että äiti haluaa kokeilla omia eksoottisia mehujäämiksejä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivottavasti olette siitä nauttineet.ne äidin eksoottiset mehujäät ovatkin niin kivoja......

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...