tiistai 18. helmikuuta 2014

Torilla Jerusalemissa

Olen jo todella kauan halunnut koluta läpi Jerusalemin Machane Yehuda-torin.Se on tori,josta myös Ottolenghi ja Tamami ovat saaneet inspiraatiota Jerusalem-kirjaansa,ja jos sattuu vierailemaan Jerusalemissa,tämä tori on ehdottomasti must-see paikka! Olen joskus aikaisemmin ollut torilla,mutta vain pikaisesti ja halusin tutustua siihen paremmin.Jo pitkään suunnitelmissa ollut torimatka toteutui sunnuntaina;ei ehkä ihan paras päivä,kuten myöhemmin huomasin,sillä osa kojuista ja liikkeistä oli kiinni.Tulin myös torille aivan liian aikaisin,ja monet paikat olivat senkin johdosta vielä  kiinni. Machane Yehuda-tori on siinä mielessä parempi tori kuin Tel Avivin Karmel-tori että sitä korjailtiin joitakin vuosia sitten,ja tori  katettiin  ja lattiat laatoitettiin. Tel Avivissa on samanlainen ohjelma hyväksytty,mutta koskakohan sekin remontti alkaa.....Tori koostuu muutamasta kadusta ja katujen sivukaduista. Kaikki muut paitsin torin levein katu on katettu niin että tuolla voi tehdä ostoksia sateellakin.
Ihan ensimäiseksi pysähdyin Halva Kingdomin pöydän eteen.Halva Kingdomilla on parikin pistettä torilla ja halvamakuja sellainen määrä,että valinta minkä halvan ostaisi voi olla hieman vaikeaa.
Lopulta päädyin mukavan myyjän opastuksella ostamaan cafe latte makuista halvaa,joka pakattiin kivaan rasiaan,jossa halvakimpale pysyy ehjänä.
Ulkona satoi eikä torilla ollut kauheasti väkeä ja oli vähän nälkä,koska en ollut syönyt aamiaista.
Niinpä menin syömään aamupalaa torin vieressä olevaan aika uuteen Trattoria Habaan (vain FB-sivut ja nekin hepreaksi)joka on aivan ihana!

Otin listalta kevyen aamiaisen,johon kuului latte,kori tummaa leipää,tämä annos jossa oli salaattia,2 uppomunaa,basilikaöljyä sekä suikaleiksi leikattua juustoa.Annokseen kuului myös mysliannos vuohenjugurtilla ja tuoreilla kauden hedelmillä. Olipa hyvää!
Kun vatsa oli saatu täyteen,menin katsomaan miten seesaminsiemenistä syntyy tahinia.Tuolla ne siemenet jauhetaan kivien välissä ja tahini tulee ulos tuosta putkesta. Tahinipaikka kuuluu samalle perheelle joka omistaaa Halva Kingdomin,ja niinpä näissä tahineissakin on vaikka kuinka monta eri makua. Minä kyllä pidän ihan perustahinista (hyvälaatuisesta sellaisesta) johon itse laitan sellaiset maut mistä pidän...
Sitten oli vuorossa Basher Fromagerie,ehkä parhain juustokauppa koko Israelissa.Kerran kuussa Eli Basher,kaupan omistaja,matkustaa Ranskaan täydentämään valikoimaa ja valitsee uusia juustoja Basherin kauppoihin. Myyjä kertoi että heillä  oli aiemmin ollut myös Oltermannia myynnissä,mutta ei enään.  Basherilla on myös ravintola torin lähellä.
Onneksi Basherilla on kauppa-viini+juustobaari myös Tel Avivin keskustassa,jossa voi paitsi ostaa juustoja niin  myös pysähtyä viinilasilliselle ja nauttia vaikka juustolautasesta.
Leivonnaisia eräässä torin leipomossa
ja toisessakin....
Paahdettuja pähkinöitä
ja sellaisia makeisia joita on kiva katsella mutta eivät minua houkuttele...
Suolaisia rinkeleitä
Uzin mehupiste. Uzi on tunnettu siitä ,että hän tietää kaiken yrteistä ja niiden parantavista vaikutuksista....
Sitten törmäsin tähän...olin joskus nähnyt tästä kuvia ja lukenut,mutten koskaan törmännyt Tel Avivin alueella.Tämä on jonkinlainen villi artisokka enkä ole onnistunut löytämään sille muunkielistä nimeä ,mutta tätä pidetään suurena herkkuna,etenkin marokonjuutalaisten keittiössä. Varret pitää kuoria ja kaikki säikeiset osat tulee poistaa,ja varret leikataan paloiksi ja kaadetaan päälle sitruunamehua. Keitin näitä ja mielestäni maistuivat enemmänkin sellerinvarsille tai sitten en vaan osaa näistä valmistaa mitään herkullista....
Selvisikin mikä tämä on ,ihanan kommentoijan ansiosta:) Kyseessä on siis ruotisartisokka eli 
kardoni  Kiitos Suometar!
Ennen lähtöäni kävin vielä kurkkimassa torin ravintola-aluetta,mutta paikat eivät vielä olleet auenneet.Tunnetuin torin ravintoloista on Machne Yuda-ravintola,tuossa oikealla.

44 kommenttia:

  1. Upea tori! rakastan toreilla kulkemista ja ihmettelemistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annemi,tosiaankin upea tori ja tekee mieli mennä tuonne uudelleenkin,kun on enemmän vilinää tuolla;D

      Poista
  2. Eikos tuo villivihannes ole tama:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Gundelia

    Snoobar on siita joskus kirjoittanut (harmi kun ei enaa jatka ihanaa blogia)

    http://snoobar.vuodatus.net/lue/2007/03/akub-galilean-kansallispiikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu,ei ole samaa.Tuo on hepreaksi nimeltä harsuf. Ja todellakin artisokan joku muoto. Tuo gundelia/akub/ ym. on tuttu kun asuin Galileassa sen vuoden,kovasti arvostettu mutta ei helposti valmistettava. Joo ,Snoobarin blogi oli kyllä ihana,onneksi se on siellä virtuaalimaailmassa edelleenkin:)

      Poista
    2. Olisko kardoni eli ruotiartisokka, joka löyti ihan suom. Wikistä? Ranskalainen versio antoi melkein resptejäkin ja googlaamalla enlanniksi cardoon löytyi lisää reseptejä. Useasti varoiteltiin inhottavista piikeistä!
      Terv. Suometar

      Poista
    3. Suometar,kiitos,sehän sen on pakko olla:) Tuossa minun ostamassani oli piikit otettu onneksi pois,,,

      Poista
  3. Näitä sinun torikuvia katsellessani aina niin kovasti toivoisin tännekin vastaavia. Tosin ilmasto vähän rajoittaa.
    Mahtavia kakunnäköisiä halvakimpaleita! namskis, tykkään niin halvasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula,taitaa se niin vaan olla että tuo ilmasto on aikamoinen este sellaiselle:;Välimeren maissa torisää on useimmiten suotuisa tuollaisella ja tavaratkin lähiruokaa,etenkin tuoretavara. Nuo halvat ovat kyllä tosi hyviä,se kimpale hävisi alta aikayksikön;D

      Poista
  4. Där hade jag kunnat gå länge, härligt! Kaffesmak på halva låter gott och frukosten såg mycket god ut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn,man kan nog vandra där fast hur länge! Kaffe i halvan är inte alls illa;de hade också halva med kaffebönör men jag tog cafe latte-halva:)

      Poista
  5. Oi, oi, oi. Taas kerran ihmettelen, miksi ne esi-isät päätyivät tänne? Ja miksi ihmeessä itse olen täällä loskamössön keskellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luimupupu,ehkä heillä oli se Suomen ihana ja valoisa kesä mielessä;D Ja toivottavasti loskat sulavat pian pois!

      Poista
  6. Aivan ihana tori, todelliselta aarreaitalta vaikuttaa, wau tahinivalmistuskone ja tuo halva- ja juustotaivas....mulla pyörahti ihastuksesta vatsa ympari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petra,aivan mahtava tori(niin on Karmel-torikin,mutta vähemmän siisti..) .Tahinikoneen puuhia oli kiva katsella ja juustotaivas on.....juustotaivas:)

      Poista
  7. onpas se siistiytynyt sitten viime visiittini - voi kuinka tekeekin taas mieli takaisin! ihana kierros - toda raba :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Andalusiana:taisit kierrellä siellä ennen remonttia....voi kun pääsisit taas tänne! Ja bevakasha motek!

      Poista
  8. Mahtavaa saada edes lukea ja nähdä kuvia, kun ei voi olla paikan päällä. Uppomunasalaatti näytti ihan täydelliseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jasu:kiva että tykkäsit:) Tuo on kovin innostava tori! ja uppomunasalaatti oli hurjan hyvää!

      Poista
  9. Pitäisiköhän minun lopettaa näiden sinun blogiesi seuraaminen. Tämä alkaa muistuttaa itseni kiduttamista: Jerusalem, Mahane Yehuda ja vielä lisää suolaa (tässä tapauksessa tosin sokeria) haavoihin - halvaa! Matkaa ei ole tiedossakaan ja postauksistasi tulee vain niin mahdoton ikävä - TaijaS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että älä nyt vaan lopeta blogieni seuraamista;sulla nimittäin on sellaiset kommentit jotka aina saavat minut hyvälle tuulelle:) Olis kiva joskus tietää missäpäin täällä olit jne.

      Poista
  10. Oi miten ihania kuvia torilta! Käymme aina siellä niin kiireellä, etten ole koskaan käynyt kahvilla tai syömässä.
    Ostetaan vaan herkkuja mukaan.
    Torin toisessa päässä ( ei Jaffakadun) on mauste- ja kukkamyyjä, jonka vaimo on suomalainen. He asuvat Gilossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina:sinulle tuo tori varmaankin on kovinkin tuttu! Ensi kerralla sitten kun olette tuolla niin suosittelen tuota Trattoria Habaa ;Jaffakatu 119
      Hyvä tietää,ensi kerralla jos tuonne menen niin sanon terveisiä mauste-ja kukkamyyjälle (siellä Agrippasin puolella varmaankin..)

      Poista
  11. Hei Jael,

    Tuossa makeiden leivonnaisten kuvassa oikealla on pieniä sarvia, joissa on suklaaraitoja päällä. Osaatko tarkemmin kertoa, mitä ne ovat ja millainen on taikina/täyte? Muistelen joskus Israel-vuoteni aikana ja jälkeenkin niitä tehneeni, mutta ohje on kadonnut. Mitä täytteitä noissa muissa leivonnaisissa on? Onko samaa kuin kranssikakussa? Söin juuri taas viipaleen sitä, pakasteesta sulatin. terv. Arja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Arja,taidat varmaankin tarkoittaa rugelach-sarvia ja olenkin niistä kerran postannut

      http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2013/10/syntisen-herkulliset-rugelach.html

      En oikein tiedä mitä täytettä tuon paikan leivonnaisissa oli mutta arvelisin että jonkinlainen suklainen täyte,ehkä unikonsiemenillä tai sitten ei.

      Poista
  12. Wow, upean näköinen tori. Haluan tonne halvakauppaan!
    Myös juustot ja leivät näyttää aivan uskomattoman hyviltä, nam nam

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elisa,on kyllä aikamoinen houkutus tuo halvakauppa;D Ja juustot,ah!

      Poista
  13. Mmmm, voin melkein haistaa mausteiden tuoksun ja kuulla kotoisan torihälinän. Tuo "kevyt" aamiaisesi sai mahani kurnimaan. Ihanaa, kun jaoit nämä kuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsä Lintu,tuolla oli niin paljon kuvattavaa! Hälinää ei ollut kauheasti juuri tuona päivänä,sateen ja aikaisen aamun vuoksi mutta olisi kiva nähdä tuolla kunnon hälinää sitten loppuviikolla. Ja kiitos ,kiva kuulla että pidit tästä kierroksesta:)

      Poista
  14. Näitä toripostauksiasi on aina yhtä kiva katsella, ja haaveilla joskus pääsevänsä tuollaiseen paikkaan ostoksille.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja:tällä kertaa oli kyllä tosi mahtava tori:) Tel Avivin Karmel-torikin on mahtava,mutta siellä tosiaankin tarvittaisiin vähän remonttia eikät tuollaista tahinipaikkaa ole kuin Jerusalemin torilla.

      Poista
  15. Oi rakastan toreja... Kuviakin katsellessa tulee jo vesi kielelle ja mielikuvitus rupeaa laukkaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ssiiri,minäkin olen hulluna toreihin:) Ja kiva jos kuvat innostivat:)

      Poista
  16. Huikea makumatka taas. Jo pelkästään halva- ja tahinipaikatkin riittäisivät herkkunirvanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi,oli kyllä aikamoinen aistien matka tuonne torille ja vieläpä hiljaisena päivänä,kun monet kojut olivat kiinni. Ja tuo tahinipaikka,takuulla tuoretta tahinia saa tuolta:)

      Poista
  17. On tuokin tori muuttunut, siistiytynyt ja tullut avarammaksi sitten 80-luvun alun. Silloin oli aika grazy paikka, mutta täynnä tuoksuja, ääntä ja tunnelmaa, etenkin sapatin aattona. ps. täällä on myös yksi, joka aina haluaa toreille ja kauppahalleihin, sekä Suomessa että ulkomailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo remontti teki torista paljon siistimmän mutta tunnelmaa on kuitenkin hyvin jäljellä:) Ja minähän olin tuolla sunnuntai.aamuna;perjantaina tuolla on takuulla eri tunnelma:) Minäkin hulluna toreihin!

      Poista
  18. Voi kuinka rakastan tuota paikkaa! Mahane Yehudasta on tullut ihan huippupaikka. Siellä on elämää aamusta pikkutunneille. Sanon aina ihmisille, että jos niillä on aikaa vain yhteen paikkaan Jerusalemissa, niin tori on silloin se paikka! Siellä näkee elämän koko kirjon.. ja on jotenkin niin israelilainen paikka kuin vaan olla voi. Ostan aina tuolta halvapaikasta montaa eri makua. Ja tietty kauheet kasat pähkinöitä Suomeen vietäväksi. Olin joulukuussa Jacko's kitchenissä illalla syömässä ja jälkkärillä Basherin baarissa/kahvilassa Agripas-kadulla. Tosi kivoja paikkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ninarose:ei ihmekään että rakastat! Olis kylllä kiva olla tuolla läheisyydessä pari päivää ja tutkia sitä iltaelämääkin tuolla. Ehdottomasti sellainen paikka,jota jokaisen Jerusalemiin tulevan,joka on vähänkin kiinnostunut ruuasta,tulisi nähdä! Joo se halva oli kyllä hyvää;D Ja Basherin paikka Agrippasilla oli vielä kiinni kun lähdin...

      Poista
  19. Minusta tuo kasvi muistuttaa kovasti cicoriaa, jota on monen sorttista. Cicoriasta tehty Puntarelle salaatti, on perinteinen roomalainen salaatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lailla muistuttaakin,mutta tämä ei käy lainkaan salaatiksi sellaisenaan,vaan on kovin säikeistä ja pitää kuoria (vähän kuin raparperi mutta vielä enemmän) ja laittaa päälle paljon sitruunamehua ja keittää vähintään 30 minuuttia.Cicoarian villiä muotoa kasvaa täällä villinä ,mutta talvi on tänän vuonna ollut niin onnettoman vähäsateinen,että villikasviksia ei kunnolla löydy:(

      Poista
    2. Ei voikkaan käyttää sellaisenaan vaan se on käsiteteltävä ja liotettava ja sille tehdään erikoinen oma kastike anjoviksesta ja sitruunasta. Sitä varten on oikein erikoisia vempeleitä jolla cicorian varsi saadan ohuiksi suikaleiksi, jotka sitten "kihartuvat" ihan itsestään. Insalata Puntarelle on saalatin nimi jos ketä kiinnostaa.

      http://romeonrome.com/2013/02/cucina-romana-the-tradition-of-eating-in-rome/

      Poista
  20. Mielenkiintoista.en ole varmq.jos.olen koskaan nähnyt cicoriaa.ulkonäöltään tosiaankin muistuttaa ruotiartisokkaa,jota minä ostin

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...