sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Aivan ihanat papublondiet

Suomalaisen kirjaston  ja ystävyysseuran itsenäisyyspäiväjuhliin toin  lakritsilla maustettujen taatelikakkusten lisäksi myös gluteenittomia  blondie-ruutuja.   Pääaineksena blondieissa on valkopapu, mutta se ei lainkaan tunnu valmiissa leivonnaisessa,  ja antaa kivan koostumuksen näille pienille leivonnaisille.  Nämä ovat niin hyviä että olen tehnyt näitä jo 3 kertaa,  ja näistä on aina tykätty; eksäni ei meinannut uskoa että taikinassa on valkopapuja;D   Käytin näissä itse keittämiäni valkopapuja, mutta näihin voi hyvin käyttää myös kaupan valmiiksi keitettyjä papuja.

Aivan ihanat papublondiet
  • 7 dl hyvin pehmeiksi keitettyjä valkopapupja
  • 1 dl appelsiinimehua + 1 appelsiinin kuoriraaste
  • 3 kananmunaa
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 3 1/4 dl  ruokosokeria 
  • 2,75 dl soijajauhoa
  • ½ dl Maizenaa
  • minipullo Lidlin Belbake Butter-Vanilla-leivonta-aromia *
  • 1/4 dl riisijauhoa 
  • 1/4 dl  perunajauhoa
  • 2 tl leivinjauhoa
  • Kuorrute: 200 gr valkosuklaata + 2 rkl kookosöljyä
Näihin leivonnaisiin tarvitaan monitoimikonetta tai  hyvää sauvasekoitinta,  sillä pavut tulee jauhaa  hienoksi soseeksi. Tein nämä niin että laitoin ensin pavut monitoimikoneeseen, ja  annoin koneen jauhaa papuja muutaman kierroksen.  Sitten lisäsin appelsiinimehun, ja  taas pari kierrosta koneella. Tämän jälkeen munat, yksi kerrallaan,  ja sose on joka kierroksen jälkeen sileämpi. Lopuksi lisätään  öljy sekä makuaromit,   minkä jälkeen papusoseen pitäisi olla sametinsileää.

Sokeri ja jauhot  sekoitetaan keskenään, ja  lisätään varovaisesti sekoitellen   märkien ainesten joukkoon, kunnes  kaikki ainekset ovat sekoittuneet hyvin.  Taikina kaadetaan leivinpaperilla   päällystettyyn laakeaan neliskulmaiseen vuokaan.

Blondieita paistetaan  180 asteessa  , uunin keskitasolla, noin 25-30 minuutin ajan, kunnes pinta on jähmettynyt,  ja kakku tuntuu kypsältä. Kakun annetaan jäähtyä kunnolla , jonka jälkeen lisätään kuorrutus.  Sulattelin valkosuklaata  ja lisäsin siihen  kookosöljyä,   mikä pehmensi suklaakuorrutusta ja antoi kivasti lisämakua.  Kun suklaa on jähmettynyt,   leikataan kakku pieniksi neliöiksi.
* Taannoisella Helsingin-matkallani  ostin Lidlistä kuvassa näkyvän  Belbake leivonta-aromisetin,  ja harmikseni en ostanut kuin yhden setin,  sillä kotona setti putosi kivilattialle,  ja osa pienistä aromipulloista hajosi.  Käytin blondieihin settiin kuuluvaa  butter-vanilla-aromia,  josta tuli aivan ihana, hieman toffeinen maku blondieihin.  Jos tätä   settiä ei enään löydy Lidlistä , niin sen voi korvata lisäämällä reilumman määrän vanilja-aromia, tai vaikka tätä plus vaniljaa,  mutta  tuosta pikku aromipullosta tuli tosiaankin mahtava maku näihin leivonnaisiin. Toivottavasti tämä setti ei ole pelkkä  sesonkituote,   vaan sellainen mitä saa muutenkin Lidlin kaupoista.
Blondiet ovat gluteenittomia ja laktoosittomia, mutta valkosuklaakuorrute ei ole  laktoositon.

Tämä on vuoden viimeinen postaus, joten oikein hyvää Uutta Vuotta 2019 🎉

lauantai 29. joulukuuta 2018

Matbuha revisited ja vinkki helpompaan versioon.


Vuonna 2015 julkaisemani Matbuha-resepti on ollut yksi blogin suosituimpia postauksia, ja nyt kun on Parhaat Ruokablogit 1-vuotiskilpailu 2018,  niin osallistun kilpailuun tällä hyväksi todetulla ohjeella; antaen samalla vinkin miten matbuhan voi tehdä hieman helpommalla tavalla.  Ohje on suosittu ehkä siksi että  suositulla Fafa's-ketjulla on matbuhaa ruokalistallaan. 

Tässä vielä kerran ystäväni Shoshannan  ihana matbuha: 

Matbuha
  • 10 keskikokoista tomaattia,kaltattuna 
  • 1,2 dl oliiviöljyä
  • 8 valkosipulin kynttä,pilkottuna (muttei liian hienoksi)
  • ½ rkl sokeria
  • 1/4 rkl valkopippuria 
  • 5 vihreää chilipippuria (jos vihreitä ei löydy voi käyttää punaisia)
  • 2 punaista paprikaa
  • ½ rkl paprikajauhetta
  • 1/4 rkl suolaa
  1. Kalttaa ensin tomaatit,eli laita ne hetkeksi kiehuvaan veteen ja poista niistä sitten kuori.Tomaatit pilkotaan tämän jälkeen kuutioiksi. 
  2. Lämmitä öljy sopivan kokoisessa kattilassa ja paista valkosipulia muutaman sekunnin välillä käännellen.
  3. Lisää nyt tomaattikuutiot valkosipulin joukkoon.Lisää sokeri ja valkopippuri.Laske lämpö minimiin ,peitä kattila kannella ja keitä seosta puolitoista tuntia.Sekoittele välillä.
  4. Sillä välin kun tomaattiseos kiehuu valmistellaan chilipipppurit ja paprikat: ne paahdetaan uunin grillivastuksen alla kunnes niiden kuori alkaa mustua ja rypistyä. Chilit ja paprikat laitetaan muovipussiin hikoamaan,jonka jälkeen kuoren poisto sujuu helposti.Siemenet poistetaan sekä chileistä että paprikoista.Chilit ja paprikat leikataan ohuiksi suikaleiksi.
  5. Tomaattiseokseen lisätään nyt chilin-ja paprikan suikaleet sekä suola. Seosta keitetään kansi peitettynä vielä noin 40 minuuttia (minimilämmöllä).Sekoitellaan välillä.
  6. Kansi poistetaan ja seoksen annetaan vielä kiehua matalalla lämmöllä kunnes kaikki nesteet ovat haihtuneet. Matbuhan tulee koostumukseltaan olla hillon kaltainen.
Näistä tulee hieman enemmän makeutta kuin tavallisista tomaateista...
Haluan antaa tässä postauksessa hieman helpomman ohjeen, jossa esimerkiksi  paprikoita ja chilejä ei tarvitse paahtaa grillivastuksen alla:
  1. Paprikat ja chilit  paloitellaan (  chilit renkaiksi ja paprikat suikaleiksi) ja  paistetaan pehmeiksi  reilussa öljymäärässä paksupohjaisessa kattilassa. (kuten ylläolevassa ohjeessa). Osan tomaateista voi korvata kirsikkatomaateilla (sokeria silloin 1/4 rkl ½ rkl sijaan) mikä lisää makeutta matbuhaan.
  2. Tämän jälkeen lisätään paloitellut valkosipulit. Kun valkosipulit alkavat hieman ruskistua , lisätään kaltatut tomaatit. Seosta kypsennetään kunnes mehut irtoavat tomaateista, minkä jälkeen lisätään hieman vettä , sekä ripaus suolaa ja sokeria. Seosta keitetään edellisen ohjeen mukaan; ensin kannen alla ja sen jälkeen ilman kantta,kunnes nesteet ovat haihtuneet pois. Lopussa maistellaan  ja tarkistetaan suolan määrä. Matbuha tarjoillaan kylmänä  lisukkeena.

perjantai 21. joulukuuta 2018

Pienet taatelikakkuset lakritsaisella vivahteella

Tein äskettäin suomalaisen kirjaston ja ystävyysseuran  juhliin pieniä taatelikakkusia, joissa oli lakuinen vivahde.  Viime kuussa ihastuin totaalisesti lakritsisiin pipareihin,  ja nämä pikkuiset taatelikakkuset  noudattavat hieman samaa makumaailmaa. Lakun maku tuli itse keittämästäni lakusiirapista,  ja lakusiirappi valmistuu helposti tällä ohjeella.  Tavallisesta lakusta ei siirappia kannata keittää,  sillä  lakritsassa on  jauhoa,   joka tekee seoksesta lähinnä paksua mönjää... Lakritsa sopii erinomaisesti myös  näihin  mausteisiin taatelikakkusiin.  Taatelikakkuseni olivat sekä gluteenittomia että laktoosittomia.

Pienet taatelikakkuset  lakritsaisella vivahteella (gluteeniton, laktoositon)
Märkä seos
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl  taatelitahnaa  (taateleita keitetään pienessä vesimäärässä , ja jauhetaan sitten soseeksi)
  • 3/4 dl öljyä
  • 1, 25 dl lakritsasiirappia
  • ½ dl appelsiinimehua
  • 1,5 dl ruokosokeria (tai muuta tummaa sokeria)
Jauhoseos:
  • 1 dl kookoshiutaleita 
  • 1 dl kikhernejauhoa
  • 1 dl mantelijauhoa
  • ½ dl soijajauhoa
  • ½ dl riisijauhoa
  • ½ dl perunajauhoa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1.5 tl piparimaustetta
Ensin vispataan munat,  taatelitahna, lakritsasiirappi, appelsiinimehu, öljy ja sokeri tasaiseksi seokseksi.

Jauhoseos sekoitetaan keskenään.   Tuon jauhoseokseni sijaan voi tietysti käyttää valmista  gluteenitonta jauhoseosta,  tai sitten tavallisia jauhoja (mutta jättäisin siihen mantelin)  jos gluteenittomuus ei ole tärkeää.
Käytin silikonimuottia jolla saa tehtyä pikkuruisia kakkusia
Taikinaa lusikoidaan  minimuffinssi ym. muottiin,  Taikinan voi myös pursotella muotteihin,  

Kakkusia paistetaan 180-asteisessa uunissa 15 minuuttia,  tai kunnes  kakkusen sisälle isketty tikku tulee kuivana ulos.   Kakkusten annetaan kunnolla jäähtyä ennenkuin ne poistetaan muoteista. Kakkusia säilytetään jääkaapissa,  ja päälle voi ripotella tomusokeria ennen tarjoilua.  Pieniä taatelikakkusia ehtii vielä leipoa jouluksi:)

perjantai 14. joulukuuta 2018

Pikakeitto ja torikierros

Tässä olisi herkullinen vihanneskeitto,  jonka tekoon ei montaa minuuttia kulu; tosin  keittämiseen kuluu jonkun verran aikaa niinkuin keitoissa yleensä..  Pikakeittoni syntyi kun yhtenä harvinaisena kylmänä päivänä täällä (talvella voi sisällä olla kylmempää sisällä kuin ulkona...)  teki mieli jotain lämmittävää,  ja sellaista joka syntyisi helposti ja  nopeasti....
Niinpä laitoin keiton ainekset  pieneen tehosekoittimeeni,  lisäsin  hieman maapähkinävoita joka tekee keiton rakenteesta  todella hyvän,   vettä ja mausteita,  ja tadaa ,  keitto oli valmis keitettäväksi. Tästä tuli tosi  hyvä keitto ,  ja keiton aineksia voi tietenkin muunnella  miten haluaa.

Pikakeitto
  • noin 250 gr tomaatteja (käytin kirsikkatomaatteja
  • ½ sipuli
  • pari valkosipulin kynttä
  • pala punaista paprikaa
  • 1 rkl maapähkinävoita
  • ½ sellerin varsi
  • 1½  rkl soijakastiketta
  • 1 tl paprikaa
  • 1 tl yrttimaustetta
  • ½ tl chilihiutaleita (voi jättää pois)
  • 7 dl vettä
Kaikki aineket soseutetaan joko tehosekoittimessa  tai sauvasekoittimella.  Keittoainekset kaadetaan kattilaan,  ja keittoa lämmitetään  kiehumapisteeseen,  jonka jälkeen kattila peitetään kannella, ja keittoa keitetään miedolla lämmöllä  noin 25 minuutin ajan.  
Keitto on valmis!
Tällä viikolla kävin Ramlan torilla,  joka  ei ole yhtä trendikäs ja täynnä pieniä ravintoloita kuten Tel Avivin Carmel-tori, mutta on kuitenkin tori jossa on mukava käydä aina välillä.  Tämä tori on katettu, toisin kuin Carmel-tori.
Meloneita 
Tässä myydään burekas(börek) -piirakoita.
Mansikat ovat vielä liian kalliita.
Pähkinöitä .
Talvi on vihannesten ja hedelmien puolesta lempiaikaani, jolloin sitrukset,  avokaadot ja  kiivit ovat parhaimmillaan.   Sekä kaalit:)
Paahdettuja siemeniä ja kuivahedelmiä.

lauantai 8. joulukuuta 2018

Sitruunaiset ja lakritsiset juustokakut

Piparit saatu PR-näytteenä
Kuinka moni teistä on maistanut Annas -piparkakkuja?   Leivon joka jouluksi pipareita, mutta niiden ohella Annas piparit ovat kyllä parhaita tietämiäni pipareita:  ohuita , rapeita ja niin hyviä:)  Onneksi täälläkin saa Annas pipareita, kiitos IKEAn.💛  Sain kokeiltavaksi muutaman paketin  Annas- piparkakkuja  lakritsimaulla,  ja jäin heti koukkuun!  Lakun maku tuntuu näissä pipareissa ensi puraisulla,  ja vähän sääli että näitä pipareita saa vain tietyn ajan kaupoista, sillä ovat niin hyviä!  Omasta mielestäni näitä parhaita ikinä Annas-piparkakkuja ei harmikseni  saa täällä Ikeoista,  sillä lakritsin maku ei ole erityisen suosittu täälläpäin.  Pipareiden mukana tuli ohje pienille juustokakuille,   joiden pohjassa on käytetty lakupipareita,  ja täyte  on raakakeittiöstä. Hieman muutin ohjetta ; muuten ohje on täysin sama kuin saamassani ohjeessa.  Laku ja sitruunahan on hurjan hyvä  yhdistelmä,  ja toimi näissä juustokakuissakin todella hyvin.

Sitruunaiset ja lakritsiset minijuustokakut
Pohja:
  • 1 paketti Annas Limited Edition Lakrits piparkakkuja (jätä 4 piparia  koristelua varten)
  • 2 rkl kookosöljyä
  • 3-4 rkl kookosmaitoa
  • ripaus suolaa
Cashewpähkinätäyte
  • 2.5 dl liotettuja cashewpähkinöitä (liotettu vähintään 6 tuntia) 
  • 5 rkl kookoskermaa
  • 1 rkl kookosöljyä
  • 6 rkl sitruunamehua
  • 4 rkl agavesiirappia tai hunajaa
  • 1 tl vaniljasokeria  (tai vaniljauutetta)
  • ripaus suolaa
Jauha piparit kookosmaidon,  kookosöljyn ja suolan kanssa monitoimikoneessa.    Asettele seos  pieniin muffinivuokiin tai  silikoniseen muffinivuokaan (1/3 vuoasta).   Sekoita täytteen ainekset tasaiseksi ja kuohkeaksi tehosekoittimessa,  Annostele sitruunaista täytettä piparipohjien päälle,  ja murusta jäljelle jääneitä pipareita  täytteen päälle.   Laita vuoat pakkaseen  vähintään 4 tunniksi, ja  anna kakkusten hieman sulaa ennen tarjoilua.  Alkuperäisessä ohjeessa   täytteeseen ei lisätty kookosöljyä,  mutta koska halusin että täyte on kiinteähkö myös hieman sulaneena,   korvasin pienen osan kookoskermasta kookosöljyllä.
Lakupipareihin jää  koukkuun!
Lakupiparipohja oli niin hyvä että käytin sitä myös tähän marjaiseen  raakakakkuun ( täyte raaka, pohja ei )
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...