sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Munakoisoa aasialaiseen tyyliin


Perjantaina ostaessani pyöreitä kesäkurpitsoja näin kaupassa myös pieniä baby munakoisoja.Ne olivat tarjouksessa ja teki mieli tehdä niistä jotain sillä en ole ennen kokeillut pikku munakoisoja. Tein niitä aasialaiseen tyyliin, mutta vaikka pikku munakoisojen ulkonäkö oli todella kiva, tekisin nämä seuraavan kerran kyllä tavallisista munakoisoista,se olisi helpompaa....
P.S, uudistetussa ohjeessa käytin ihan tavallisia munakoisoja...Ne voi paloitella kuutioiksi tai leikata siivuiksi.Vinkki:jos sekoitat vatkattua kananmunaa munakoisopaloihin niin ne imevät paistattaessa vähemmän öljyä ja ruskistuvat nopeammin.

Munakoisoa aasialaiseen tyyliin
  • 1-2 munakoisoa (tai noin kilo pikku munakoisoja)
  • öljyä paistamiseen
  • suolaa
Kastike
  • 1 tl raastettua inkivääriä
  • 1-2 kynttä murskattua valkosipulia
  • 1 silputtu chilipippuri (voidaan jättää pois)
  • 4 rkl soijakastiketta
  • 4 rkl vettä
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • 1 rkl miriniä
  • 4 rkl makeata chilikastiketta seesaminsiemeniä, purjoa tai kevätsipulia

Leikkaa munakoisot palasiksi, aseta lävikköön, ripottele runsaasti suolaa munakoisojen päälle.Anna munakoisojen "itkeä" parisen tuntia,jonka jälkeen huuhtele ne hyvin ja jätä lävikköön kuivumaan.Kuivaa munakoison palaset hyvin.Sivele kuuman grillipannun pinta öljyllä ja laita munakoisopalat paistumaan.Munakoisot imevät helposti öljyn, joten sivele välillä pannua öljyllä;älä laita kerralla suurta määrää öljyä pannulle. Paista molemmat puolet niin että ne saavat väriä. Asettele palaset talouspaperin päälle jäähtymään ja valmista sillä välin kastike.
Lämmitä pannu uudestaan. Kaada kastike pannulle, lisää munakoison palaset ja anna paistua miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia, kunnes kastike on kiehunut kokoon ja imeytynyt munakoison palasiin. Ripottele munakoisojen päälle seesaminsiemeniä ja suikaloitua purjoa/kevätsipulia.Tarjoile lämpimänä tai kylmänä.


Idätin myös mung-papuja.Kolmen päivän päästä ne olivat valmiina ja siirsin ne valoon pariksi tunniksi. Jos niihin tulee vähän lehtivihreää, on se ihan hyvä:siinä on pieni terveellinen klorofylliannos!

15 kommenttia:

  1. Pitaa ehdottomasti kokeilla. Nayttaa ja kuulostaa tosi hyvalta. Haen tanaan kaupasta munakoisoja.
    Eilen tein muuten Shakshukaa, mihin lisasin munakoisoa ja vuohenjuustoa, sen israelilaisen kirjan mukaan. Oli tosi hyvaa :)

    VastaaPoista
  2. Oli tosi hyvää, teen kyllä toistekin. Mulla on aina noita aasialaisia kastikkeita kaapissa, sekoitan miten sattuu mutta nyt kirjoitin ylös ja hyvää oli.Nami, shakshuka ja vuohenjuustoa, taitaa olla hyviä reseptejä siinä kirjassa...

    VastaaPoista
  3. Yaelian. Tänne piipahdin blogiisi ja täältähän se selvisi, että asustat tosiaan Israelissa. Herkullisen kuuloista tämä munakoiso-ateria, itse tykkään kovasti moussakasta, mutta muuten en ole juuri munakoisoa käyttänyt ruoanlaitossa.

    Näitä pieniä munakoisoja näin muuten siellä korealaisessa ruokakaupassa josta puhelin ja mietin, että mitähän näistä tehdään? No, tässäpä hyvä idea, vaikka kuten sanoit, taitaisi olla helpompi tehdä isoista munakoisoista.

    VastaaPoista
  4. Munakoisot ovat ihania ja tää resepti saa kuolan valumaan suusta. Kun katselen tänne blogillesi, niin musta alkaa tuntumaan, että mä haluan oppia kokkaamaan.

    Kun ollaan nyt jätetty liha pois, niin olis tosi kiva löytää jotain uusia herkkuja ja täällähän niitä todella on.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaunis, Itkis:)Onnea yrityksiin...

    VastaaPoista
  6. Munakoiso ja broileri sopivat mielestäni hyvin yhteen. Tätä voisi käyttää esim sen kanssa.
    Pehmeä risotto ja munakoisot olisivat myös yhdistelmä jota soveltaisin keittiössäni.

    VastaaPoista
  7. aeliArleena, varmaan sopii hyvinkin noiden yhdistelmien kanssa.Tämä munakoisoruoka on hyvää myös kylmänä.

    VastaaPoista
  8. Hups, tuli pieni virhe tuohon edelliseen kommenttiin alkulauseeseen...

    VastaaPoista
  9. ovatko pienet munakoisot jotenkin kitkerämpiä, vai itsetätkö munakoisoja muutenkin noin kauan? ajattelin kokeilla tätä joku päivä kun kaikkea löytyis. nappasin mukaani meinaten etsisestä ruokakaupasta pikkumunakoisoja ilman reseptiä kun olivat vaan niin suloisen näköisiä.

    VastaaPoista
  10. Hyppysellinen, näissä pikku munakoisoissa oli aika paljon siemeniä, sen takia annoin niitten itkeä kauan.Mutta kyllä mä yleensäkin annan niiden "itkeä" ainakin tunnin.Musta ainakaan nämä mun kokeilemat pikkuset munakoisot eivät olleet isoja kitkerämpiä.

    VastaaPoista
  11. Ma teen tata kohta, tulin printtaamaan reseptin. Kaupassa ei ollut minimunakoisoja, enka jaksanut lahtea toiseen kauppaan, joten teen tan isoista. Kerron sitten miten onnistui :)

    VastaaPoista
  12. Susa, mä ainakin teen ensi kerran tavallisista, se on helpompaa.

    VastaaPoista
  13. Mmmm... Testiin menee!

    Kiinassa ja muissa Aasian maissa reissattua päätyy chilimunakoiso, inkiväärimunakoiso, munakoiso ym. aina lautaselleni! :) Katsotaan, josko tämä resepti tempaisisi takaisin kaukomaille! :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...