maanantai 13. huhtikuuta 2009

Herkkukakku elävästä keittiöstä

Kakku

Tämä kakku oli aikoinaan ensimmäinen tekemäni elävän keittiön kakku, ja ihastuin siihen niin paljon, että rupesin kokeilemaan kaikenlaisia variaatioita siitä.  Tekiessäni sitä ensimmäistä kertaa vein osan kakusta naapureille, jotka kovasti tykkäsivät kakusta ja olivat ihmeissään kuullessaan sen olevan munaton, jauhoton, ja että se ei ollut uunia nähnytkään.  Kakussa on pohja , kaksi eri täytekerrosta sekä vielä suklaakuorrutus päällä.Resepti on variaatio netistä ja keittokirjoistani löytyneistä resepteistä.Kakussa  on runsaasti pähkinöitä ,joten riittää, kun siitä  ottaa pienen annoksen kerrallaan. Se säilyy hyvin pakkasessa muutaman kuukauden, ja siitä voi aina haluttaessa leikata palasia.

Tein tätä taas pitkän tauon jälkeen ja vaikka se on suhteellisen aikaavievä, on se kuitenkin niin herkullinen, että sitä voi silloin tällöin  tehdä. Aikaa menee siihen, että joka kerroksen jälkeen kakun pitää jähmettyä pakkasessa ennen seuraavaa kerrosta.

Pohja Ensin vuorasin 24  cm läpimitaltaan olevan piirakkavuoan muovikelmulla. Painoin kakkupohjan taikinaa  tasaisesti reunoja ja pohjaa pitkin. Tämän jälkeen laitoin pohjan pakkaseen jähmettymään sillä välin kun tein moussekerroksen.

Kakkupohja:

4 dl saksanpähkinöitä, 7 isoa Medjoul-taatelia (jos käytät pieniä taateleitä, lisää niiden määrää)3 rkl kaakaojauhetta, hyppysellinen suolaa. Jauha ainekset monitoimikoneessa hienoksi massaksi.

Ensimmainen kerrossitten täytin pohjan suklaamoussekerroksella.

Suklaamoussekerros:

1 iso kypsä avokaado, ½ dl +2 rkl agavesiirappia (tai vaahterasiirappia,joka tosin ei ole elävän keittiön raaka-aine)3 rkl kaakaojauhetta, ½ dl kylmää vettä, vaniljauutetta pari tippaa, 2½ rkl sulatettua kylmäpuristettua kookosrasvaa. Sekoita kaikki ainekset monitoimikoneessa hienoksi tasaiseksi mousseksi ja täytä sillä kakkupohja. Laita pakkaseen jähmettymään

Vaalea kerros  Jähmettyneen suklaamoussekerroksen päälle laitoin vaalean kerroksen .

Vaalea moussekerros:

2 dl kuorittuja manteleita, 1 dl cashewpähkinöitä. 3/4 dl agavesiirappia, vaniljauutetta pari tippaa, 2½ rkl sulaa kookosrasvaa, 3/4 dl kylmää vettä.  Jauha ensin mantelit aivan hienoksi,lisää cashewpähkinät ja agavesiirappi ja jatka jauhamista, lisää kookosrasva, vesi sekä vaniljauute ja jauha, kunnes seos aivan hienojakoista. Levitä tasaisesti suklaamoussekerroksen päälle.Laita kakku taas pakkaseen .

Kakku 1

Suklaakuorrutus:

2 rkl sulatettua kylmäpuristettua kookosrasvaa, 1½ rkl kaakaojauhetta, 3 rkl agavesiirappia. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi.Tarkista makeus ja lisää agavesiirappia jos ei tarpeeksi makeeta. Laita kuorrute pursotuspussiin tai pursotuspulloon ja pursottele kuvioita jähmettyneen vaalean moussekerroksen päälle.Laita takaisin pakkaseen ja säilytä siellä. Ota kakku esille noin 15 min. ennen tarjoilua ja leikkaa palasia kakusta.Säilytä pakastimessa.

Kakkupala

Käytin molemmissa moussekerroksissa vaniljauutetta.Viime kerralla laitoin vaaleaan kerrokseen manteliuutetta , ja se maistui vielä paremmalta, mutta nyt oli manteliuute lopussa.

36 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen kakku ja todella namilta vaikuttava resepti! Kunhan toivun pääsiäisestä, tämä on pian kokeiluvuorossa.

    VastaaPoista
  2. Okriina:Kiitos! Hirveästi menee pähkinöitä tähän, mutta tulos on kerta kaikkiaan herkullinen!

    VastaaPoista
  3. Onpa todellakin herkullisen näköinen kakku! Itse en noin työläitä saa aikaiseksi tehtyä, joten on vain kuviteltava kuinka hyvää se on :)

    VastaaPoista
  4. Vie kielen mennessan jo katsellessa.Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  5. Tosi herkullisen nakoinen! Kokeilen kun on enemman aikaa, enka ole dietilla :)

    VastaaPoista
  6. No ohhoh, tuopa on oikea kakkujen kakku! :)

    VastaaPoista
  7. Tämä pitäisi nyt kirjoittaa ihan ylös, sillä on NIIN erilainen kuin peruskakut.
    Joskus juhlissa olisi kiva tarjoilla vähän erilaistakin kakkua, vaikka perinteisen rinnalla.

    VastaaPoista
  8. Susadim:Onhan se vähän työläs ja hyvä.

    Sateenkaari:kiitos:-)

    Susa:Kiitos! Dieetillä pitäisi munkin olla,mutta tuon kun tein niin pidän freezerissä ja otan esille kun tulee vieraita.

    Rita:Kiitos!

    Sooloilija:Jeps, on kovin erilainen kuin tavanomaiset kakut,mutta saa aina hyvän vastaanoton..

    VastaaPoista
  9. vilken helt otrolig kaka, låter fantastisk! jag brukar göra shakes med avocado och saffran. det blir jättegott /men mäktigt. försöker hitta fler tips på vad man kan använda avokado till, så det här är ju en lösning!

    VastaaPoista
  10. Jos kuvia voisi syödä niin... :P
    Mulle tulee aina ankara nälkä, kun käyn vilkuilemassa näitä herkullisia ruokakuvia :)

    VastaaPoista
  11. Voi jösses, mikä taideteos! Varmaan työläs tehdä, mutta varmaan myös kaiken vaivannäön arvoinen. Kiitos tosi paljon ohjeesta, kun sitä ei koskaan tiedä, milloin tarvitsee just jotakin tämmöistä munatonta ja jauhotonta kakkua! Panen ohjeen heti muistiin... :-)

    VastaaPoista
  12. Sara: tack:-) Man kan laga en fantastisk chokladmousse av avocado,och det är gott som glass också.

    Ta-Miit:Kiitos ;-)

    Hippu :-) Ei loppujen lopuksi kauhean työläs, mutta hieman aikaavievä. Kyllä sen arvoinen kuitenkin. Niin ja täysin gluteeniton tosiaankin.

    VastaaPoista
  13. Todella herkullisen tuntuinen ja niin kaunis koristelu!
    Sinulla on kyllä kivan erilaisia ohjeita. =)

    VastaaPoista
  14. Veera:-) Kiitos!

    Tsajut:Kiitos :-)

    VastaaPoista
  15. Tuopa mahtava, ja hyvää tavaaraa sisällä.

    VastaaPoista
  16. Nopea kommentti: harmi kun et ole mun naapuri jos viet tallaisia kakkuja naapureillesi :) .Hag sameach od jom!

    VastaaPoista
  17. Tiskiharjafeministi: Voin mä sullekin tuoda....Itse asiassa naapurini olivat edellisestä paikasta;nykyisessä talossa ei oikein kivoja naapureita:-(

    Hag Sameach sinullekin!

    VastaaPoista
  18. You always make the most delicious, healthiest sounding food Yaelin! :D

    VastaaPoista
  19. olet suorastaan ylittänyt itsesi. Ihanan näköinen ohje :) Ja vaikka se on taatusti tosi terveellinen niin uskon että se on silti jumalainen herkku :)

    VastaaPoista
  20. Lorraine> Thanks:-)

    Nelle: Kiitos:-) Vaikka onkin terveellinen, niin kuitenkin on uskomattoman herkullinen myös, muuten en tätä toistuvasti tekisikään....

    VastaaPoista
  21. Oi, pitäisin tuosta kakusta taatusti! Kaikki elävän keittiön hekkusi ovat vaikuttaneet aivan uskomattoman hyviltä. Pitäisi vaan lähteä kokeilemaan.

    VastaaPoista
  22. Wow! What a beautiful tart! The layers with that crust look so good and the decorations are lovely. Very nice.

    VastaaPoista
  23. Nemo:Kiitos! Olen kauhean ihastunut näihin elävän keittiön kakkuihin.Niitä on joskus kiva tehdä.Ja on hyvä kun ne säilyvät pakkasessa, niin voi sitten sieltä aina ottaa esille.

    Kellypea: Thanks so much:-)

    VastaaPoista
  24. Mieletön kakku! Olisinpa noin kärsivällinen leipoja.. kokeilisin..

    VastaaPoista
  25. Kuulostaa herkulliselta.Mutta miten minä voisin sen valmistaa kun oon pähkinöille allerginen?hyviä ideoita?Kiitos mukavista ohjeista.

    VastaaPoista
  26. Merja;Kiitos:-)

    Anonyymi: pähkinäallergiselle ei tosiaankaan sovi tämä kakku :-( En oikein tiedä millä ne voisi korvata, kun pähkinät on niin suuressa osassa tätä kakkua.Mutta tuo suklaamousse avokaadosta ei tarvitse pähkinöitä ja on tosi hyvä!

    Arleena:-)

    VastaaPoista
  27. Hei Yaelian! Olipa kiva että kävit kommentoimassa kirjoituksiani, vastaus tulee vain näin vähän viiveellä... :)

    Tätä kakkua olen himoinnut jo kauan, varsinkaan kun meillä ei ole uunia. Nyt ollaan tosin tien päällä sen verran kauan että täytyy odotella kesää ja pysyvämpää keittiötä...

    VastaaPoista
  28. Anna>Kiitos:-)

    Satu:kiva kun kävit kommentoimassa! Jos katsot mun tagiani "Raw jälkiruuat" niin sieltä löytyy lisää tämäntapaisia reseptejä

    VastaaPoista
  29. Järjettömän kaunis kakku!! Todella jännittävät ainekset, myös! Pähkinät käyvät kovasti kukkaron päälle, mutta ehkäpä jonain päivänä vielä tätä kokeilen..! Voisiko allerginen korvata pähkinät muroilla tai myslillä, viljatuotteilla.. hmm.. Murustetuilla kekseillä, ehkä? Tai kuivatuilla hedelmillä?

    Oikein oikein herkullisia ohjeita sinulla täällä!!

    VastaaPoista
  30. Olin aivan ällikällä lyöty, WAU! Mulla on muutamia käytännön kysymyksiä; käytitkö tuoreita taateleita? Missä vaiheessa olet irrottanut tuon pohjan vuoasta? Millaisessa astiassa pidät kakkua pakkasessa? Millaista konetta käytät keittiössä näiden ainesten valmistukseen (merkki/malli/tehot/terät jne.)? Kiitos ihanasta ohjeesta!

    VastaaPoista
  31. Hei Selma;Nyt vasta näin tämän kommenttisi,kun ei tule mitään erillistä ilmoitusta vanhoihin postauksiin tulevista kommenteista. Eli käytin silikonimuottia,ja laitoin koko homman pakkaseen,ja silloin se oli tosi helppoa irroittaa siitä muotista. Taateleista:käytin tuoreita Medjoul taateleita,joita kasvatetaan täälläpäin. Mutta ihan kuivia taateleita voi liottaa vedessä niin ne pehmenevät. Mä käytän pähkinöiden jauhamiseen sellaista ihan pikku laitetta nimeltä Magic Bullet.On joskus ollut sen tapainen myynnissä myös Hobby Hallissa. Tosi hyvä ,tosin pieni,niin että joutuu tekemään jotkut jutut parissa erässä.Mutta äärettömän tehokas laite,ainakin jauhamiseen:-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...