keskiviikko 5. elokuuta 2009

Simppeli,hieman erilainen tomaattisalaatti

Tomaattisalaatti

Mark Bittman, New York Timesin  ruokapalstan kehittäjä,kirjoitti viime kuussa kesäsalaateista.  Kirjoituksessa oli lyhyet ohjeet 101 salaatille, ja tämä tomaattisalaatti oli numero 15. Ohje oli niin yksinkertainen ja kuulosti mielenkiintoiselta, että teki mieli kokeilla.

Eli näin helppoa:

  • halkaistuja kirsikkatomaatteja
  • soijakastiketta
  • seesamiöljyä
  • basilikan lehtiä tai tuoretta korianteria (käytin basilikaa)

Sekoita kaikki ainekset ja anna hieman vetäytyä ennen tarjoilua.

Olin aikaisemmassa postauksessani myös käyttänyt tomaatteja ja aasialaistyyppistä kastiketta, mutta siinä lämmitin ne.Huomasin,että tomaatit sopivat siihen ihan hyvin.Tämä salaatti oli hyvää: makeahkot tomaatit ja soijakastikeen ja seesamiöljyn yhdistelmä toimii hyvin.Tuo tomaattien makeus saa soijakastikeesta esille ihan uusia vivahteita.

20 kommenttia:

  1. Tomaatithan parhaimmillaan myös täällä Pohjoisessa nyt.

    VastaaPoista
  2. Nyt Suomessa tomaatit ovat kai kaupoissakin halvimmillaan. Useimmiten tulee popsittua tomaatit sellaisenaan - ilman kastikkeita. Sitä paitsi yritän saada kaloreja pois, joten salaattikastikkeiden kaloritkin ovat minulle liikaa. :)
    Näyttää kuitenkin herkulliselta!

    VastaaPoista
  3. monesti ne simppelit onkin parhaita. täytyykin testata tätä!

    VastaaPoista
  4. toi äskeinen oli siis Hyppikseltä. heilun näköjään taas mieheni tunnuksilla :)

    VastaaPoista
  5. Anna vetäytyä ennen tarjoilua - ohje kannattaa muistaa. Olen huomannut mikä valtava ero on jos ryhdyn äkkiä vaan lounaalle tai jos annan tiettyjen juttujen ensin vetäytyä - tai lämmön tasaantua, riippuen siitä mikä ruoka on kyseessä.

    Raikas kuva sinulla! Annan sen vetäytyä ennen kuin vedän sen kitusiini :))))

    VastaaPoista
  6. Hannele>totta on, pitkän valoisan kauden ansiosta ovatkin hyviä siellä.

    Hyppysellinen ;-) Totta, yksinkertaista ja hyvää..

    Rita:totta, kun joku ruoka saa aikaa vähän "levätä" niin monesti ne maut tasoittuvat,niinkuin tässäkin.
    Hih,tuo viimeinen lause nauratti!

    VastaaPoista
  7. Marja-Leena>Tomaatit ovatkin nyt ihan hyviä sellaisenaan.Kotonakin voi tehdä omia salaattikastikkeita,joihin ei välttämättä tule öljyä tai muuta kovin kaloripitoista.

    VastaaPoista
  8. Onpa yksinkertainen, mutta varmasti tosi hyvä salaatti.

    Bongasin tuolta salaattilistasta jo montakin kiinnostavaa ohjetta; kiitos tosi paljon vinkistä. Mä kun olen muuten niin huono keksimään mitään salaattihommeleita...

    VastaaPoista
  9. Pienet tomaatit näyttävät niin mehukkailta että tekee mieli napata heti yksi suuhun!
    Hyvä idea, soijakastike ja seesamiöljy makeiden tomaattien kanna, täytyy kokeilla.

    VastaaPoista
  10. Herkullinen kuva ja tietysti salaatti sen tekee, maukasta.

    VastaaPoista
  11. Hippu:Oli ihan hyvää.Siinä listassa oli tosi hyviä salaattivinkkejä!

    Pinea: Mulla sattui olemaan sekä punaisia että keltaisia kirsikkatomaatteja, niin tuli nätti tulos.

    Arleena :-)

    VastaaPoista
  12. Kuulostaa hyvältä ja näyttää nätiltä, kun on keltaisiakin tomaatteja. Basilikaa minäkin tuohon laittaisin. Korianteri on tullut Saksassa viime vuosina muotiin ja nyt ihmiset laittaa sitä aivan joka ruokaan, sellaisiinkin, joihin se ei yhtään sovi. Mutta kun se on "en vogue"...

    VastaaPoista
  13. Voi nam, miten yksinkertaista ja herkullisen kuuloista. Menee kokeiluun kun seuraavan kerran tuon kaupasta tomskuja :)

    VastaaPoista
  14. Allu:Keltaiset ja punaiset kirsikkatomaatit näytti tosi näteiltä yhdessä.

    Pidän paljon korianterista, ja käytänkin sitä aika ahkerasti,mutta kuten kirjoitit,ei se joka asiaan sovi....

    Hanna:jeps,yksinkertaista ja hyvää..

    VastaaPoista
  15. kas kas täälläkin on tomaatteja! :) Täytyy muistaa tämä viikonloppuna - onkohan mökillä seesamiöljyä...

    VastaaPoista
  16. Ihanan yksinkertainen resepti, tätä täytyy kokeilla pikimmiten :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...