maanantai 8. helmikuuta 2010

Kirpeänraikas kaalisalaatti ja neljännen kuvan haaste


Tänä vuonna on ollut erittäin hyvä sitrushedelmävuosi.Kaikki sitrushedelmäpuut ovat täynnä hedelmiä ja ne ovat ihanan mehukkaita. Ehkä tähän on syynä ensimmäinen jokseenkin sateinen talvi useiden kuivien talvien jälkeen....Oli mikä oli,kulutankin viime aikoina runsaasti näitä kauniin värisiä ja mehukkaita hedelmiä enkä saa niistä tarpeekseni.....
Eilen olin ystävien luona,joidenka pihalla kasvaa sekä kuvassa näkyvä pomelopuu, appelsiinipuita,sitruunapuu sekä kumkvattipuu. Pomelot ovat tosi painavia ja suuria.
Kotiin tulinkin sitten tällaisten tuliaisten kanssa. Miten suoraan puusta poimitut hedelmät voivatkin olla niin hyviä! Olin myös pari päivää aikaisemmin saanut toisen paikan puusta joitakin greippejä,nekin mielettömän mehukkaita ja hyviä.Halusin yhdistää greipit kaalisalaattiin, ja teinkin ihan yksinkertaisen salaatin,joka oli hyvää.

Kirpeänraikas kaalisalaatti
  • noin puolikas valkokaalinpää
  • 2 greippiä,tavallista tai verigreippiä (käytin verigreippejä)
  • 2 ½ rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • 1 tl seesamiöljyä(käytin kylmäpuristettua,joka on paljon miedomman makuista kuin paahdetuista seesameista puristettu öljy)
  • 2 rkl greippimehua
  • 1 rkl agavesiirappia tai hunajaa (käytin agavea)
  • suolaa,mustapippuria
  • ruohosipulia koristeeksi
Suikaloi kaali ohuiksi suikaleiksi. Ota greipeista kalvottomia lohkoja ja sekoita lohkot kaalin sekaan.Sekoita öljyt, greippimehu,agave tai hunaja, suola ja pippuri sekä kaada salaatin joukkoon ja sekoita. Koristele ruohosipulilla. Laitoin salaatin sekaan myös puolikkaan appelsiinin lohkot.Ihanan raikas salaatti,greippi antaa kivasti kirpeyttä. Nämä greipit ja appelsiinit olivat niin mehukkaita,että yhdestä greipistä ja yhdestä appelsiinista sain melkein 3 dl mehua!
Anna blogista Garam Masala haastoi minut neljännen kuvan haasteeseen,eli neljännestä kansiosta otetaan neljäs kuva. Neljännessä kansiossani on edellisen,pohjoisessa olevan ,kotikaupungin kuvia.Tässä kuvassa näkyy siellä oleva perhepuisto,jota alettiin rakentamaan vähän ennenkuin muutin sinne,ja muuttaessani sieltä pois yli puolentoista vuoden jälkeen ei puisto vieläkään ollut valmistunut,mutta nyt se on ,ja hieno puisto onkin.Täynnä kaikenlaisia laitteita ja telineitä sekä lapsille että lapsenmielisille.Siellä on esimerkiksi kuntolaitteita ja minigolf,pieni vesipuisto ja vaikka mitä.Sisäänpääsy ilmainen kaupunkilaisille ja ulkopuoliset joutuvat maksamaan sisäänpääsymaksun,joka ei kuitenkaan ole korkea. En nyt haasta ketään tähän neljännen kuvan haasteeseen,mutta sen voi tästä poimia jos haluaa...

16 kommenttia:

  1. Pitaakin kayda keskiviikkona hakemassa pazaarilta kaalia ja appelsiinia,niin teen tuota salaattia.Greippia en voi syöda,koska se jotenkin haittaa sydanlaakkeeni kanssa yhdessa.
    İhanaa viikkoa ja ihania aterioita.

    VastaaPoista
  2. Tana vuonna on taalla ostamani appelsiinit olleet erityisen hyvan makuisia. Luulen, etta ne ovat israelilaisia. En ole kumminkaan varma, enka ole muistanut kysya hedelmaosaston vastaavalta.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa pààstà ihan pian sitrus'patojen' ààreen! Tànààn tààllà kaupassa oli mm puolivihreità egyptilàisià appelsiineja. Siis puoliraakoja vielàkin. Ja kun kypsàt egyptilàiset olivat elàvinà mielessà, EN ostanut Suomeen raakoina rahdattuna. Kiitos salaatinohjeesta. Olen saanut nyt viisi kiloa karistettua painosta, joten salaattilinja jatkuu...

    VastaaPoista
  4. Oi kun saisikin herkutella sitruksilla suoraan puusta!

    Hauska idea yhdistää kaali ja greippi, pitääkin laittaa korvan taakse :)

    VastaaPoista
  5. Sateenkaari:tuosta greipin ja sydänlääkkeen yhteydestä en tiennytkään.Mutta appelsiinin kanssa myös varmaankin hyvää tämä.Samoin sinulle kiitos oikein hyvää viikkoa!

    Tuula:Täällä ainakin sitrukset ovat tänä talvena olleet ihanan mehukkaita ja herkullisia:-)

    Lissu:Kiva kun pääset taas pian sitruunapatojen ääreen;-) Vihreät puoliraa'at appelsiinit eivät kauhean houkuttelevilta kuulosta...Hyvin olet saanut painon pudotettua,munkin pitäisi....

    Hanna:Toivottavasti pääset joskus suoraan puusta niitä poimimaan...Sopi kivasti tuo yhdistelmä yhteen:-)

    VastaaPoista
  6. Tosiaan greippi ja kaali on hauska idea. Pidän kovasti verigreipeistä, ja kaalia on aina jääkaapissa, joten pääsenpä heti huomenna kokeilemaan reseptiä.

    VastaaPoista
  7. Varmaan aivan ihanan raikas salaatti. Greippiä en ole syönytkään pitkään aikaan, mutta nyt alkoi tehdä sitä mieli ihan valtavasti. :-)

    Mikään ei voita suoraan puusta poimittuja hedelmiä!

    VastaaPoista
  8. Hippu:Nämä greipit olivat ihania;makeita ja kirpeitä samaan aikaan.Totta,puusta suoraan poimitut hedelmät ovat kyllä paljon parempia kuin kaupan hyllyistä poimitut...

    VastaaPoista
  9. Raikas salaatti.
    Valkokaali on täällä nyt juuri aikas kovaa salaatiksi vaikka kuinka silppuaa

    Pitäisikin kokeilla suikaleiden esikeittämistä eli pehmentämistä joko vedessä tai maidossa.

    VastaaPoista
  10. kålsallad. god idée. det växer en massa kålhuvuden hos oss. saknar du karmiel mycket?

    VastaaPoista
  11. Sara:Jag saknar Karmiel ganska ofta. Tystare,renare och bättre luft än var jag nu lever.Men jag har svårt att leva i en liten stad.Visiterar nog ibland Karmiel,har vänner där...

    VastaaPoista
  12. Hei! Pastanjauhajissa kommentoit mehuja - voitko yst. antaa vähän vinkkejä porkkana-selleri-inkiväärimehusta, eli missä suhteessa mitäkin? Kuullostaa tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  13. Hei Tiv:vähän vaikeaa antaa noita suhteita koska teen niitä mehuja vähän summamutikassa,mutta näin karkeasti sanoen, yleensä laitan 3-4 porkkanaa,yhden sellerinvarren (myös lehdet,jos mahdollista) ja noin 10 cm palasen inkivääriä.Itse ainakin tykkään tästä sekoituksesta tosi paljon.

    VastaaPoista
  14. Kiva, kiitos! Minullakin on tuommoinen pieni mehustin kaapin perukoilla. Kyllästyin siihen kun en keksinyt muuta kuin omenaa tuupata sinne. Ja omenamehusta tulee heti niin ruman väristäkin...
    Kokeilen tätä, inkivääri on niin herkkua! Hyvää viikonloppua, terv. TiV

    VastaaPoista
  15. TIV40:Tänään itse asiassa teinkin omenamehua.Se ruskistuu,totta,mutta on niin hyvää! Inkivääri on munkin suosikkeja,toivottavasti maistuu tuo mehusekoitus:-) Hyvää viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...