sunnuntai, 4. huhtikuuta 2010

Appelsiinicocada

Viime viikolla ostin hevimarketista taas tarjouksessa olevia kookospähkinöitä,ja ilokseni huomasin,että ne olivat tällä kertaa aika helposti käsiteltäviä,sillä joskus ne ovat olleet niin "karvojen" tai säikeitten peittämiä,että pähkinän "silmiä" on ollut vaikeaa löytää.Samoin sotku on ollut melkoinen,kun niitä kuivia säikeitä on yrittänyt poistaa.
Ilmojen ollessa aika lämpimät parin päivän ajan tällä viikolla ,teki mieli jotain viilentävää juomaa.Mieleen muistui kookospohjainen venezuelalainen juoma,cocada. Cocadalla on latinalaisessa Amerikassa muitakin merkityksiä:Brasiliassa cocadalla tarkoitetaan joko kookosvanukasta tai kookosnamua.Alkuperäinen cocada-juoma tehdään tuoreesta kookoksesta,maidosta, tai maidosta ja tiivistetystä,makeutetusta maidosta, jäistä sekä kanelista tai vaniljasta. Omaani halusin hedelmäisen twistin,ja halusin myös keventää sitä jonkun verran.Appelsiinien ollessa vieläkin mehukkaita ja hyviä päätin käyttää niitä tähän juomaan.Oma juomani on myös raakajuoma,sillä korvasin maidon pähkinämaidolla.
Aineksia tähän juomaan tuli seuraavanlaisesti:

Appelsiinicocada
  • 2 dl tuoretta kookospähkinää(tai 2 dl tavallista kookosraastetta ja 1 desi kookosmaitoa tai kermaa)
  • 1 dl liotettuja cashewpähkinöitä
  • 2 luomuappelsiinia
  • 1½ dl appelsiinimehua
  • 1 rkl appelsiinikuoriraastetta
  • 3 rkl agavesiirappia (tai hienoksi jauhetttua ruokosokeria tai hunajaa)
  • lasillinen jääkuutioita
  • ripaus vaniljaa tangosta tai vaniljauutetta
Jauhoin cashewpähkinät ensin pienessä vesimäärässä,ja lisäsin vettä,kunnes seos oli kermamaista.Lisäsin joukkoon kookokset,ja jauhoin,lisäten samalla appelsiinimehua,kunnes tuloksena oli kermamainen paksuhko neste. Kuorin appelsiinit,ja tarkistin,ettei niissä ollut siemeniä,ja laitoin ne kokonaisina tehosekoittimeen. Lisäsin kookos-cashew-appelsiinimehuseoksen,kuoriraasteen,agavesiirapin,vaniljan sekä jääkuutiot.Käytin tehosekoitinta,kunnes kaikki ainekset olivat hyvin sekoittuneet.Cocadan tulee olla jääkylmää.Tähän voisi lisätä vielä vähän rommia,jos haluaa vähän vahvempaa juomaa........

17 kommenttia:

pikkujutut kirjoitti...

Näyttää hyvältä. Täytyykin metsästää kookosta, luulen sitä nähneeni.Agavesiirapin joutunee korvaamaan hunajalla,Luulen ettei täältä löydy.

Unelma kirjoitti...

Tuota juomaa tekisi mieli maistella. :)

Leena Lumi kirjoitti...

Olet onnistunut mahtavasti tallentamaan tuohon ekaan kuvaan juoman houkuttelevuuden. Aivan kuin syötävää samettia...

Omenaminttu kirjoitti...

Oo, tulisipa jo tänne kesä. Kookos sopii ihanasti kesäjuomiin :)

Okriina kirjoitti...

Ihana herkkujuoma! Ainekset sattuukin olemaan jo valmiina eli eikun huomenna testaamaan. Alkaa jo mämmit kyllästyttää ;)

Sitruunainen kirjoitti...

Namskista! Tällähän voitkin osallistua vaikkapa kuukauden ruokahaasteeseen! :) Kuinka ne kookospähkinät avataan? Teet varmaan niihin silmiin reiät ja valutat nesteen ulos? Onhan siellä kai nestettä sisällä? Olipas tämä nyt eksoottinen juttu mulle! :)

Yaelian kirjoitti...

Pikkujutut:Hunajakin käy,vaikka siinä on voimakkaampi maku.Kokeile,on tosi hyvää!


Unelma:-)

Leena:kiitos:-)Oli tosiaankin samettimaisen hyvää!

Omenaminttu:Kai se kesäkin pian tulee..Kookos onkin ihana pohja monelle juomalle.

Okriina:Kerro sitten mitä tykkäsit!

Sitruunainen:Laitoinkin tämän sinne ruokahaastelistaan.Kookospähkinän avaamisen olen kuvin selostanut
http://appelsiinejahunajaa.blogspot.com/2008/12/kookosphkin.html
ei se mitenkään kauhean vaikeaa ole.Ja aina tarkistan että on nestettä sisällä,muuten en osta.

sarapirat kirjoitti...

mmmm. det kanske blir till att försöka sig på något liknande idag?

Yaelian kirjoitti...

Sara:Det här var nog jättegott,especielt när det är varmt ute!

pinea kirjoitti...

Kuulostaa herkulliselta! Olen täällä nähnyt kookospähkinöitä ja miettinyt, että niistä olisi hauska tehdä jotakin. Siitä onkin pitkä aika, kun olen viimeksi kookospähkinää käsissäni pidellyt. Rommiakin olisi, joten...

Ei sinulla muuten olisi Venezuelasta kuvia? Sellainen postaus olisi hauska!

Veera kirjoitti...

Todella herkullisen näköinen juoma!

Yaelian kirjoitti...

Pinea;tuo on tosi herkullinen juoma,ja myös alkuperäisenä,maitoisena jos ei halua vegaanista versiota.Venezuelasta olen tehnyt kuvapostauksen toisessa blogissani http://appelsiinipuunalla.blogspot.com/2010/01/venezuelan-muistoja.html

Veera:Kiitos,oli herkullista!

pinea kirjoitti...

Kiitos linkistä, menin heti lukemaan :)

Mimmu kirjoitti...

Oi kun hyvän näköinen juoma! Alkoi ihan tekemään mieli kookospähkinää.. :)

Yaelian kirjoitti...

Mimmu:Juu kookospähkinäjuomat ovat hyviä;-)

Jytis kirjoitti...

Ihan taivaallisen ihanalta kuulostaa! Mäkin mietin haastetta ja eka tuli mieleen että jotain mihin kookosta mutta täältähän tuli jo niin hyvä että huh :)

Yaelian kirjoitti...

Jytis;tuo olikin taivaallisen hyvää,ei mitään kevytjuomaa,mutta erittäin hyvää:-)