torstai 25. heinäkuuta 2013

Mustikassa,Elielin aamiaisella, Zaafran Delissä sekä hieman vähemmän onnistunut hodari

Tällä viikolla pääsin vihdoinkin mustikkaan ja soisella alueella löytyikin reilusti mustikkaa ja joukkoon eksyi myös juolukoita. Tämä mustikankeruureissu jäi kyllä ikimuistoiseksi ,sillä vajosin suohon ja onneksi en ollut siellä yksin,sillä ilman muitten apua en olisi sieltä päässyt ylös.Siellä sitten housut märkinä jatkoin mustikoiden poimimista,etenkin kun vajoamisen yhteydessä  osa jo poimimistani mustikoista putosi maahan....Harmi vaan ettei kukaan ajatellut ottaa kuvaa siitä kun olin koko alakroppa suohon vajonneena.....taisin olla aikamoinen näky!
Matkustin junalla mustikoita keräämään ja koska en ollut syönyt aamiaista,päätin kokeilla Helsingin rautatieaseman Eliel-ravintolan aamiaista.
Elielin hinta-laatusuhde on mielestäni hyvä ja 9,50 euron aamiainen kattava ja hyvä. Aamiaiseni koostui ruissämpylästä,juustosta,graavilohesta,sinappisillistä,munakokkelista,tomaatista,pienestä Karjalanpiirakasta ,jugurtista marjasurvoksen kanssa  sekä kahvista ja appelsiinimehusta.Lihansyöjille valikoima oli paljon laajempi prinssinakkeineen,rosvopaisteineen ja pekoneineen mutta myös ei-lihansyöjä sai tuolla vatsansa täyteen ja nautti aamiaisestaan.Puuroakin olisi ollut mutta jätin väliin.
Eräänä päivänä piipahdin Helsingin Malminkadun Zaafran Delissä.(nettisivut aika surkeat..)
Sympaattisessa delissä voi juoda kahvia (tosin paikan espresso jätti toivomisen varaa...) kakkupalan kanssa (kahvit vain soijamaidolla) ,syödä meze-lautasen (liha-versio ja vegaaniversio)
Delin viehättäviltä myyjätytöiltä voi myös tilata täytetyn pitaleivän. Salaattivalikoimassa on talon omaa  humusta,vihannes-ja muita salaatteja ja kuvan pitaan tuli myös falafel-pyöryköitä.
Zaafran Deli on myös ruokakauppa ja sieltä saa tosi laadukasta Al Arz-tahinia,joko luomuna tai ei luomuna.Al Arzin tahinit ja halvat (kaupassa myös  niitä) tulevat Nasaretista.Tätä tahinia ostan itsekin usein.
 Taatelisiirappia

Granaattiomenahilloa
Zaafranin hyllyjä
Edellisellä viikolla ehdin käydä Tall Ship race-tapahtumassa ihanan Andalusian Auringon alla-.blogin emännän kanssa, Kävimme syömässä Pure Bistron pop-up ravintolan gourmeehodareita,mutta minä ainakin olin aika pettynyt omaan katkarapuhodariini,sillä ciabatta oli sekä kylmä että kuiva ja katkarapu ei kyllä ciabattan täytetahnasta tullut mitenkään esille vaikka eihän tuo pahakaan ollut mutta odotin tuolta kyllä paljon enemmän.,
 Palvelu ainakin pelasi hyvin;D

28 kommenttia:

  1. Hui!!! Onneksi et ollut yksin mustikassa!

    VastaaPoista
  2. Kauhistus tuota suohon vajoamista! Itse vähän arastelen yksin metsään menoa (jos vaikka karhu sattuu kohdalle jne). Ja tosiaankin sinun tapauksessasi oli onni, että seuraa oli.
    Reissussa on aina mukava testailla erilaisia ruokapaikkoja. Mukava, että nykyisin kasvistelijatkin on huomioitu paremmin, vaikkakin pohjoisemmas tultaessa vieläkin aika huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hurja juttu oli se vajoaminen vaikka jälkeenpäin nauratti...on eksi oli muitakin kanssani mustikoita poimimassa .En ole tämän reissun aikana kauheasti käynyt ulkona syömässä mutta ennestään itselle tuntemattomia paikkoja on kiva kokeilla:)

      Poista
  3. Suo on kyllä niin hirveä. Petollinen, arvaamaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se mutta mustikoita siellä oli paljon:)Ja juolukoita

      Poista
  4. kyllä nyt täytyy minunkin ryhdistäytyä jos kerta Israelistakin saakka päästään mustikkaan :-)!

    VastaaPoista
  5. Olipa sinulla pelottava kokemus suolla. Vaan taitaa olla niin, ettei tänä vuonna mustikoita löydy muutoin kuin soilta - ainakin meidän mökkipihalla mustikka on päässyt kuivahtamaan. Toki löytyy sieltäkin vähän mustikkaan, mutta saaristossa on ollut liian kuivaa tänä vuonna (viime kesänä satoi, tänä kesänä on tuullut paljon). Sammalkin vain rapisee jalkojen alla :(

    Hassua, että sinä tulet Israelista saakka näyttämään meille, mistä täältä Suomessa löytyy mukavia ja mielenkiintoisia delejä. Ja tämä kommentti on rehellisen kiitollinen. Itselle arjen kiireet ovat niin kovat, etten ennätä itse mitään uutta juurikaan löytämään. Olen aina kiitollinen hyvistä vinkeistä, erityisesti oman kodin lähistöltä löytyvistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaankin kokemus jota ei ihan heti unohda...ja olin huomannut että muuten löytyi aika surkeasti mustikoita muualla kuin suoalueella.Kiva jos onnistuin löytämään paikan jossa ehkä sinäkin löydät jotain kivaa:)

      Poista
  6. Itsekin kävin tänä vuonna ensimmäistä kertaa vuosiin mustikassa, tosin meidän reissu ei ollut ihan noin jännittävä! onneksi mitään ei sattunut ja selvisit mustikkareissusta ehjin nahoin :)

    VastaaPoista
  7. Viime vuonna kävin Mikkelin lähellä mustikassa ja nytniitä taisi hyvin löytyä vain kosteilta alueilta.Onni tosiaankin ett2n ollut yksin suolla:)Kirjoitan tätä muuten lentokentällä ja juuri tajusin että unohdin rasiallisen poimimiani mustikoita poikani ja miniäni pakastimeen....ne oli tarkoitus ottaa mukaan etenkin kun nyt o suora lento.....

    VastaaPoista
  8. Ehdin jo odotella näitä lomakuulumisia!
    Tuo granaattiomenahillo aiheutti mieliteon, sitä voisi varmaan tehdä itse?
    Täältä Perusta löytää hyvin granaattiomenoita, mutta hilloa en ole missään nähnyt myytävän...
    Sain muuten blogiin vihdoin valmiiksi Liman ravintolaoppaan, se on ollut jo pitkään työn alla, mutta nyt kun on lomaa (Fiestas Patrias) niin sain aikaiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna:-) minäkän en ollut aiemin nähnyt granaattiomenahilloa,vaika tuo onkin täällä tehtyä.täytyykin tulla katsomaan sitä Liman ravintolaopastasi...

      Poista
  9. Huh mikä mustikkareissu, takuulla ikimuistoinen, onneksi pääsit ylös, mustikkaa on toisilla paikoilla hyvinkin ja toisilla taas ei. Äitini osti juuri noukkijalta perattuna 35e ämpärillinen, en ikinä myisi silä hinnalla.

    VastaaPoista
  10. Tuota mustikanpoimintareissua en takuulla helposti unohda,,,,,ja mustikoita on tosiaankin tänä vuonna ollut vaihtelevasti eri alueilla.Nyt harmittaa etä unohdin mustikkani Suomeen.....

    VastaaPoista
  11. Hui tuota suoreissua, onneksi et tosiaan ollut yksin!

    Kiitos deli-vinkistä, tuolla täytyy käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin onni etten ollut yksin:)
      Kiva tuo deli ja sieltä löytää vähän erikoisempiakin juttuja:)

      Poista
  12. Mieleenpainuva muisto suomesta, itse en ole kyllä käynyt marjanpoiminnassa vuosiin, mutta marjoja pakastan ja syön paljon ympäri vuoden ihanan kaura/tattaripuuron kanssa, enkä ole flunssasta kärsinyt vuosiin. Kiva tämä sinun blogisi, seuraan sitä mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi:todellakin erilainen ja mieleenpainuva marjankeruu tällä kerralla.Viime kesänäkin kävin poimimassa mutta ihan metsästä ,silloin oli vaan itikat riesana.Minua harmittaa kun unohdin pakastamani ja poimimani mustikat poikani pakastimeen,ne piti tuoda tänne kun oli kerrankin suora lentokin.Kiitos ja kiva että blogistani on iloa:)

      Poista
    2. Anonyymi oli Peggy, en tiedä miksi tuli anonyymina

      Poista
  13. Ohhoh, aika ikimuistoinen mustikkaretki! Eipä moista ole sattunut onneksi omalle kohdalle. Ja kivoja paikkoja olet (edelleen) löytänyt Suomen visiitilläsi. Täytyykin pistäytyä Zaafran Delissä tahini-ostoksilla. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  14. Outi,todellakin ikimuistoinen! Ja tuolla Zaafranissa on hyvää tahinia ja muutenkin kivoja juttuja:-)

    VastaaPoista
  15. Onneksi sinulla oli siellä vetoapua mukana. Sitä ei aina muista, miten suo voi olla petollista. Meilläkin mustikkametsässä on samoiltu. Marjaa on niin paljon, ettei pakkaseen uskalla yrittää laitta pikkurilliäkään. Täynnä on. On on =)

    Jos vielä kiertelet Helsingissä, niin käypä Katajanokalla Johan&Nyström kahvilassa. Siellä söin tänään mustikkaraakakakkua ja se oli taivaallista. Kahvi on myös erittäin maukasta.

    Kuivempia mustikkaretkiä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi todellakin oli vetoapua:) En ollut lainkaan ajatellut että noin voisi käydä..Tuolla Johan&Nyströmissä olinkin ja kuvasin sitä myös tänne blogiin,pari postausta sitten....
      Kiitos,toivottavasti pääsen taas mustikoita poimimaan sitten ensi kesänä...

      Poista
    2. Niinkös se olikin. En enää muistanut mistä näin siitä vihjeen ;-) No kiitos sitten sinulle hyvästä vinkistä, oli oikein upea paikka =D

      Kyllä täällä mustikoita riittää, eli poimimaan vaan ensikesänäkin.

      Poista
    3. Aika kiva paikka se olikin ja siellä viihtyisi vaikka kuinka kauan:) Juu ensi vuonna sitten taas mustikkaan ja toivottavasti sitä on muuallakin kuin vetisillä seuduilla;D

      Poista
  16. Suo siellä, vetelä täällä.;) On nuo suot sellaisia paikkoja, että äkkiä siellä ainakin jalkansa kastelee, kun saappaat hörppää vettä johonkin pehmeämpään paikkaan astuessa. Suolle onkin aina parempi ottaa joku kaveri mukaan, kun ei tiedä millaiseen silmäkkeeseen joutuu. Juolukatkin on tosi hyviä ja niitä on mukavampi poimia kuin mustikoita.:)

    VastaaPoista
  17. Katja:(kiva nyt tietää nimesikin:) Juu aika petollinen paikka on kyllä suo ,siis kävelin sillä alueella ja yhtäkkiä vain vajosin.Olin kyllä tosi ällistynyt;DOnneksi tosiaankin oli muitakin mukana siellä:) Juolukoita taisinkin poimia ensimäisen kerran eivätkä ne olleet lainkaan hullumpia:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...