perjantai 2. elokuuta 2013

Paahdettua kukkakaalia ja saksanpähkinää Ottolenghin tapaan pienellä twistillä;D

Muutama kuukausi sitten hankkimani Ottolenghin ja Tamamin Jerusalem-kirja on innostanut minua enemmän kuin mikään keittokirja pitkään aikaan, (tosin myös Outin kirja on innostanut tänä kesänä)eikä ihme;kirja on täynnä toinen toistaan ihanempia ohjeita. Kirja on menestynyt maailmalla odotetusti enemmän ja muutama päivä sitten New York Timesissa julkaistiin kirjaa kehuva juttu. Lehden jutun kautta löysin myös kirjalle ja sen ohjeille omistetun FB-sivuston .(sieltä löytyy myös kirjan ohjeisiin liittyviä vinkkejä).Tällä kertaa päätin kokeilla kirjassa olevaa kukkakaaliohjetta;tosin huomasin vasta jälkeenpäin että kirjan ohjeessa oli hasselpähkinöitä ja mintä taas käytin saksanpähkinöitä ,joten tähän tuli pieni oma twist;D  Tämä oli kyllä niin hyvää,että tätä on pian saatava lisää! Vaikka Ottolenghi ei olekaan kasvissyöjä ,ovat hänen kasvisohjeensa mitä mahtavimpia.,

Paahdettua kukkakaalia ja saksanpähkinää
  • noin 660 gr kukkakaalia (minulla oli jonkun verran enemmän)
  • 5 rkl oliiviöljyä
  • 1 suuri lehtisellerin varsi
  • 5 rkl saksanpähkinöitä (tai hasselpähkinöitä,kuten alkuperäisessä ohjeessa)
  • 1/3 kupillista litteälehtistä persiljaa
  • puolikkaan granaattiomenan siemenet 
  • 1/4 tl kanelia (reilusti laitettuna)
  • 1/4 tl maustepippuria
  • 1 rkl omenasiiderietikkaa (kirjan ohjeessa oli sherryetikkaa...)
  • 1½ tl vaahterasiirappia
  • suolaa ja mustapippuria
Lämmintä uuni 220 C-asteeseen.Jaa kukkakaali pieniksi kukinnoiksi,aseta kulhoon ja lisää joukkoon 3 rkl oliiviöljyä,jonkun verran suolaa sekä mustapippuria. Asettele  kukkakaalin kukinnot leivinpaperin päälle ja paahda kukkakaalia uunin ylimmällä tasolla noin 25-35 minuuttia tai kunnes kukkakaalin kukinnot ovat saaneet väriä.Laita paahtuneet kukkakaalit kulhoon ja ja laske uunin lämpötilaa 170 C-asteeseen. Levittele saksanpähkinät leivinpaperille ja paahda niitä kunnes ne alkavat saada väriä (ohjeen mukaan hasselpähkinöitä paahdetaan 17 minuuttia mutta saksanpähkinät paahtuvat paljon nopeammin).Anna pähkinöiden hieman jäähtyä ja murskaa niitä jonkun verran. Lisää ne kukkakaalin joukkoon.Leikkaa sellerinvarsi kahtia ja noin puolen puolen sentin ja sentin kokoisiksi palasiksi ja lisää joukkoon.Lisää jäljelle jäänyt öljy,granaattiomenan siemenet,kaneli,maustepippuri,etikka ja vaahterasiirappi .Sekoittele ja mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan.
Voi että tämä oli hyvää! Ensin mietin että miten raaka selleri sopii kukkakaalin seuraksi mutta se antoi tälle annokselle kivasti suuntuntumaa.
Granaattiomenia kypsymässä kodin lähellä

33 kommenttia:

  1. Näyttää todella herkulliselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkakali; n niin hyvää ja tässä ohjeessa se oli nami nami:-)

      Poista
  2. Onpas herkkullisen näköinen annos ! Meilläkin on ruvettu syömään yhä enemmän kasvisruokaa, joten tätä voisi testata. Tosin meillä on useampikin kukkakaalia vierastava syöjä, mutta jos paahdettuna kelpaisi paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvisruuista saa hyvillä ohjeila tosi hyvää:-) toivottavasti uunipaahdettu kukkakaali maistuu myös sitä kammoaville.

      Poista
  3. Tätähän on pakko tehdä, kun just toissa päivänä syötiin Savoyssa mitä parhaita grillattua kukkakaalia, niin nyt kun näin tämän, niin heti herahti vesi kielelle.

    Jännä tuo maustepippuri näissä, kun miellän sen hassusti jotenkin muka niin suomalaiseksi mausteeksi. Ilmeisesti se on suosittu mauste myös teillä sielläpäin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä'tässä oli maut niin kohdallaan:-) kukkakaali grillattuna/paahdettuna on mahtavan hyvää! Maustepipuria olen kyllä joissain ohjeissa tavannut täälä mutta ei se mielestäni ihan kauhean yleinen mauste ole täälläpäin

      Poista
  4. Täytynee minunkin laittaa tuo Ottolenghin kirja toivelistalle, niin paljon kehuja on saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti;kirja täynnä mahtavia ohjeita:-)

      Poista
  5. Kirja taitaa tosiaankin olla hankkimisen arvoinen. Vähän kävin Amazonista kurkkimasta kansien väliin ja jo pelkät kuvat ovat mahtavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi,suosittelen.Tätä kirjaa tulen kyllä käyttämään paljonkin:-)

      Poista
  6. Vaikuttaa ihanalta! Arvaa kävinkö tykkäämässä Fb-sivusta? Ohjeesihan löytyi myös sieltä ja hih, olit He ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi hyvää:-) pyysin korjaamaan itseni naispuoliseksi mutta taidan edelleenkin olla "he" siellä.....

      Poista
  7. olen kuullut niin paljon ylistystä tuosta kirjasta että hankittava se on! ja sanat eivät riitä kertomaan siitä kateudesta mitä tuo kuva oman kodin lähellä kypsyvistä granaattiomenoista saikaan aikaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kirjaa turhaan ylistetty...ja olispa tuo granaattiomenapuu minun...no yksi hedelmä onkin kätevästi aidan ulkopuolella joten sen voisi poimia sieltä.....

      Poista
  8. Ihanan näköistä. Mukavaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,olikin hyvää:-) och tack det samma:-)

      Poista
  9. Herkullisen näköistä. Pitää testata nyt kun kukkakaalikausi on parhaimmillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,oli mahtavan herkullista:-) tääläpäin kukkakaalin paras aika on keväällä ja oma kukkakaalini oli hieman nahistunut mutta lopputulos oli hurjan hyvä:-)

      Poista
  10. Mahtavan näköinen kukkakaaliruoka – tuoksuu täällä asti :)

    Tuo keittokirja kiinnostaa, joten se on minullakin kirjatoiveena. Minäkin kävin kurkistelemassa siellä fb-sivulla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä olivat maut kyllä niin yhteensopivat:-) hih ,älä usko kun minua siellä väitetäään mieheksi;D

      Poista
  11. Hyvältä näyttää minukin mielestäni. Granaattiomenat ovat täällä harmittavan usein huonon näköisiä, tykkäisin niistä kovasti.

    VastaaPoista
  12. Ol,i kyllä tosi hyvää:-) toivottavasti välillä löytyy hyviäkin granaattiomenia.Itse asiassa ne rumemmat ovat yleensä makeampia........

    VastaaPoista
  13. Täytyypä kokeilla, varsinkin kun se Ottolenghin bataattisalaatti oli niin mahtavan hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on ihan mahtava salaatti niinkuin tämäkin:)

      Poista
  14. Joko olet löytänyt myös Guardianin nettisivut? Ottolenghi kirjoittaa sinnekin. Ihania ohjeita myös siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa postauksessani on linkki siihen ja olen aiemmin jotain postannut niiden reseptien pohjalta tekemäsäni annoksesta,en vaan muista mikä se oli,eli tutut sivut jo muutaman vuoden takaa;D

      Poista
  15. Oma granaattiomenapuu olisi ihana, tai riittäisi jos jossain lähellä edes kasvaisi sellainen ;)

    VastaaPoista
  16. Voi mitkä jätskit tuossa edellisessä :) ja tämä on ihan herkkuohje, Ukko tykkäisi, minun pitää korvata pähkinät vaan jollain itseäni varten...mukavaa sunnuntaipäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosiaankin herkullisia jäätelöpaikkoja:-) Ja kiva kun tykkäsitte.Jos voit syödä siemeniä niin niillä varmaan voisi korvata pähkinät,vaikkapa auringonkukan-tai kurpitsansiemenilä?

      Poista
  17. Eilen illalla sitten tein tätä. Oli ihan tajuttoman hyvää!

    VastaaPoista
  18. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...