perjantai 28. helmikuuta 2014

Mantelilla täytetyt aika isot mutta hyvin houkuttelevat pikkuleivät....

Kun kävin viime kuussa Tel Avivin vanhan juna-aseman maatilatorilla,törmäsin siellä suuriin pikkuleipiin,jotka näyttivät jotenkuten tutuilta,mutten silloin muistanut missä olin sellaisia nähnyt enkä myöskään kysellyt myyjältä saati ostanut niitä.
Maatilatorilla oli myynnissä oli hollantilaisia (isoja) pikkuleipiä myynnissä.Taaimmaiset ovat vaaleampia kuin
etummaiset,jotka ehkä ovat saaneet värinsä mausteista.
Sitten kotona muistin,että olinkin näitä nähnyt ja jopa kerran maistanutkin Hollannissa,jossa vietin pitempiä aikona viime vuosikymmenen vaihteessa ja myöhemminkin kävin siellä. Kyseessä on siis Gevulde koeken,eli täytetty pikkuleipä,jollaiseen usein törmää Hollannissa.Muutama viikko sitten päätin kokeilla itsekin näiden tekemistä.Hollantilaiset täytetyt pikkuleivät ovat isokokoisia;ympärysmitta on 10 sentin luokkaa ja kahden taikinalevyn välissä on mantelimassatäyte.Ruskean pintavärinsä tämä leivonnainen saa kananmunasta.Ohjeen näihin otin täältä,mutta pieniä muutoksia tein alkuperäiseen ohjeeseen.sillä täyte mielestäni oli liian makea ja ehkä hieman mautonkin,joten muutin sokerin ja mantelien määrää täytteessä ja lisäsin karvasmanteliaromia.Tarkistin muuten missä Suomessa saa tuota karvasmanteliaromia,jota olen täällä kutsunut karvasmanteliuutteeksi,mutta aromi kai on se parempi nimi.Sitä on ainakin Dr.Ötkerin valikoimissa.

Hollantilaiset täytetyt pikkuleivät
Mantelimassa:
  • 140 gr manteleita (kuorettomia)
  • 110 gr ruokosokeria
  • 1 kananmuna
  • karvasmanteliaromia maun mukaan
  • ½ tl sitruunan kuoriraastetta
Pikkuleipätaikina
  • 300 gr vehnäjauhoa
  • 200 gr kuutioiksi leikattua voita
  • 150 gr sokeria
  • ½ tl sitruunankuoriraastetta
  • 1-2 rkl jääkylmää vettä
Valmista ensin täyte:laita mantelimassa-ainekset monitoimikoneeseen ja jauha tasaiseksi massaksi.
Valmista taikina:Lisää voikuutiot,sitruunaraaste ja sokeri jauhojen sekaan. Monitoimikoneella tämä hoituu hienosti,niin että se tekee seoksesta murumaista joka sitten kevyesti sekoitetaan käsin taikinapalloksi.Taikinaa ei pidä käsitellä liikaa ja taikinapallo kääritään elmukelmuun ja laitetaan jääkaappiin lepäämään vähintään puoleksi tunniksi.
Uuni lämmitetään 180 C-asteeseen.Levännyt taikina kaulitaan jauhotetulla alustallla ohuehkoksi taikinaksi,josta otetaan muotilla ympyröitä.Tuolla kuvassa näkyvällä leikkurilla tuli isoja,noin 10 sentin pikkuleipiä,mutta käytin myös pienempää leikkuria;joten osan näistä tein pienempinä.Taikinakiekot asetellaan leivinpellille asetetun leivinpaperin päälle ja taininakiekolle laitetaan täytettä.  Kiekon reunat kostutetaan ja toinen kiekko asetellaan päälle ja reunat yhdistetään sormin painamalla. Pikkuleipien (oikeastihan nämä ovat jonkun sortin kakkusia...) pinta sivellään kananmunalla ja keskelle painetaan puolikas manteli.Paista pikkuleipiä noin 25 minuuttia,kunnes niiden pinta on kullanruskea. Odota kunnes täytetyt pikkuleivät ovat täysin jäähtyneet ja nauti niistä vasta sitten....
villisinappi,kiva salaattiaines luonnosta
Tähän aikaan vuodesta olen aina kerännyt syötäviä  villikasveja,joita täälläpäin on varsin suuri valikoima.Tel Avivin keskuspuistossa,Yarkon-puistossa, on alue,jossa syötävät villikasvit saavat kasvaa aika rauhassa. Mutta tänä vuonna on  ollut niin kuiva ja vähäsateinen talvi,että kun kävin kuukausi sitten puistossa,tulin tyhjin käsin takaisin.Eilen aikaisin aamulla matkasin taas puistoon,toivoen että viime viikon pari pikkusadetta ehkä saivat jotain kasvua aikaiseksi ja näinkin siellä  kuvassa näkyvää villisinappia sekä kaalivalvattia,mutta en yhtä runsaasti kuin yleensä talvisin täällä.Kiiltomalva sen sijaan oli harmillisen matalakasvuista sekä reikäistä,joten jätin ne poimimatta.Poimin sitten pussillisen villisinappia ja kaalivalvattia,mutta pussi jäikin puistoon!

4 kommenttia:

  1. onpas ihanan näköisiä - noiden täytyy olla hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Andalusiana.Kiitos,hyviä ovat:) En pitänyt siitä alkuperäisestä täytteestä;sokeri dominoi sitä liikaa joten lisäsin mantelin määrää ja lisäsin karvasmantelia,ja johan sitten maistuikin marsipaanilta:) Näistä meni noin puolet ystävälle ja puolet naapurille ja mulle muutama;D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...